Yön ja aamun rajalla, kun suurin osa maailmasta on vielä unessa, kuultaa joidenkin yksinäisten ikkunoiden eteen vedettyjen verhojen takaa himmeä valo. Jossain joku uneksii, toisaalla joku kaipaa. Joku kauas, joku lähelle. Yö … Lue lisää
Avainsana: unelma
Odotatko, että onnellisuus on vasta perillä?
Tiedättekö sen tilanteen, kun auto on täyteen pakattu ja startataan liikkeelle. Kierretään kortteli, päästään moottoritielle ja lapsi kysyy ensimmäisen kerran: ”Vieläkö on pitkä matka?”. Ja siitä alkaa koko reissunpituinen inttäminen: ”Joko me … Lue lisää
10 vinkkiä uuden suunnan etsijälle – Yksi pieni askel on alku matkalle kohti unelmaa
Joskus tuntuu, ettei ole aavistustakaan, mitä elämässä seuraavaksi pitäisi tehdä tai mihin suuntaan lähteä. On se sitten valmistumisen kynnyksellä, ihmissuhteen päättyessä tai muuten vain esiin putkahtanut tunne, tietämättömyys tulevasta saa jämähtämään paikalleen. … Lue lisää
Silloin kun ideasi saa vastustusta
Onko sinulle tuttu tilanne, jossa ympärilläsi olevat ihmiset vastustavat keksimääsi ideaa tai jotain mitä teet? Kävin katsomassa pitkään odottamani Joy-elokuvan ja kirjoitan tämän nyt sen inspiroimana ja yhdistän tähän omia kokemuksiani. Elokuvassa … Lue lisää
Sisäinen työ mahdollistaa onnellisen parisuhteen
Andy Hopi on Täysii-seminaarin ja Tekijäakatemian perustaja. Andyn polku on kulkenut urheiluvalmennuksesta hyvinvoinnin pariin ja sieltä liiketoiminnan kehittämiseen. Säännöllisen epäsäännölisesti Andyn voi bongata myös kuntosalilta tai lenkkipolulta, ehkä jopa uimarannaltakin. … Lue lisää
5 faktaa siitä, miksi et elä unelmiasi todeksi
Alla on listattu asioita, jotka saattavat estää sinua saavuttamasta unelmiasi. Monet niistä ovat itsestäänselvyyksiä, mutta valitettavan moni ihminen ei hyväksy tai havaitse sitä, että tekevät näitä asioita säännöllisesti ja samaan aikaan syyttävät … Lue lisää
”Mummun” vinkit elämään: Uskalla olla outo jo nyt – älä odottele, että tulet vanhaksi!
Netissä on jo vuosien ajan levinnyt loistava lista elämänohjeita. Niiden on kerrottu olevan ohjeita 90-vuotiaalta naiselta. Ohjeet on kuitenkin kirjannut ylös rintasyöpädiagnoosinsa jälkeen Regina Brett, joka oli tuolloin 45-vuotias. Ehkä viisautta ei mittaa … Lue lisää
Valokuvatarina: ”Olen äärettömän herkkä ihminen ja se on suuri osa persoonaani”
Kuva ja teksti ovat yhdeksäs osa Sirpa Levonperän 12.1.-18.1.2015 Helsingissä pidettyä “Sinä olet oman elämäsi tähti” -valokuvanäyttelyä, joka koostui yhdeksästä eri kuvasta ja tarinasta. Kuvattavilta kysyttiin seuraavia asioita: “Meneekö sinun elämäsi niin kuin sinä … Lue lisää
Sirpa Levonperän valokuvanäyttely tutkailee kasvoja ja olemista
Valokuvaaja Sirpa Levonperän viikon kestävässä valokuvanäyttelyssä (12.–18.1.2014) yhdistyvät kasvot ja kasvojen kantamat tarinat, pohdinnat omasta olemisesta. Sirpa Levonperä, kuka sinä olet, mistä tulet ja mihin olet menossa? “Olen valokuvaaja, joka on juuri oivaltanut, … Lue lisää
Aaro Löf: Onko sun elämällä mitään suuntaa?
On kaksi tapaa mennä kohti huomista. Se, että annan tämän päivän realiteettien luoda huomisen. Ja se, että annan haluamani huomisen luoda toimintani tänään. Läsnäolon puolestapuhujalta harva odottaa kuulevansa vinkkejä huomisen luomiseen tai … Lue lisää
Sarastus: Maitojunafantasioita
Sarastus on blogi muutoksesta ja uudesta alusta. Kirjoittaja Maija Ilmoniemi uupui kiireisten yrittäjävuosien jälkeen, päätti hypätä tuntemattomaan, ja alkoi kummastella maailmaa päästäkseen yhä lähemmäs itseään. Hän kertoo, millaista on, kun työstä ja … Lue lisää
Hiljaisen viisauden voima: Kun inspiraatio iskee!
Katselin Joulun välipäivinä dokumenttia simpanssitutkijasta, hyväntekijä Jane Goodallista. Äkkiä sain huomata, että olin jälleen inspiraation iskemä. Ei meinannut uni tulla silmään. Jälleen kerran tajusin kuinka paljon kuka tahansa voi tehdä, jos vain … Lue lisää