Yksinolosta voi nauttia täysillä

Moni sinkku, joka on joskus haikaillut parisuhdetta, on voinut kuulla kaveriltaan tai joltakin tutulta hyvää tarkoittavan neuvon: ”Sä et ole vielä valmis parisuhteeseen, sun pitää ensin opetella olemaan yksin.” Toisinaan neuvossa saattaa olla jotain perää, joskus se taas menee pahasti hutiin.

Yksinolo ei ole itseisarvo. Tietty määrä yksinoloa on terveellistä, mutta liiallinen vetäytyminen ei ole välttämättä hyväksi. Monesti liika yksinäisyys saa ihmisen käpertymään itseensä, sillä yksinäisyys koetaan hävettävänä. Häpeä on intensiivisen tuskallinen tunne tai kokemus siitä, että olemme niin virheellisiä ja arvottomia, että emme mielestämme voi tulla hyväksytyksi omana itsenämme, emmekä kuulua joukkoon. Häpeän hetkinä ajattelemme olevamme huonoja, riittämättömiä, mitättömiä ja irrallisia.

Jatkuvasti yksin ollessa asiat myös alkavat pyöriä päässä samaa rataa ja huolet voivat kasvaa äärimmäisiin mittasuhteisiin. Myös rima deittailemiseen nousee entisestään. Heille, jotka ovat olleet yksin jo liiankin kauan, neuvo ”sun pitää opetella olemaan yksin”, on siis onnettoman väärä (näin on neuvottu myös minua, ikisinkkua).

Yksin vai yksinäinen?

Toki yksinolo ja yksinäisyys ovat kaksi eri asiaa. Yksinolo on yleensä itse valittua, ja toiset viihtyvät luonnostaan yksin paremmin. Yksinäisyys taas tarkoittaa sitä tyhjää tunnetta, kun ei oikeasti ole ketään, kenen kanssa jakaa asioita. Myös suhteessa voi kärsiä emotionaalisesta yksinäisyydestä, samoin kuin silloin, vaikka olisi paljon ihmisiä ympärillä. Yksinäisyyden vastakohta onkin yhteys. Ihmisellä on jo biologisesti sisään rakennettu tarve tuntea yhteyttä toisiin.

Joskus yhteys katkeaa hetkellisesti tai pidemmäksi aikaa. Jokainen kokee varmasti jossain vaiheessa elämäänsä yksinäisyyttä. Ketään ei ole tarkoitettu olemaan ikuisesti yksin. Jos kuitenkin tällä hetkellä olet sinkku, voit oppia nauttimaan siitä. Älä anna häpeälle valtaa, vaan ota koppi omasta voimastasi. Yhteen asiaan voit nimittäin itse vaikuttaa: yksin vietetyn ajan laatuun. Vietätkö sen viikosta toiseen katsellen Netflix-maratoneja vai teetkö aktiivisesti jotain oman hyvinvointisi eteen? Nautitko elämästä nyt vai odotatko kotona soulmatea, joka kuin ihmeen kaupalla tulee ja tuo merkityksen elämääsi?

Muista, että vaikka sinulla ei ole parisuhdetta, et ole puoli-nainen. Sinä olet jo koko-nainen. Nyt voit tehdä asioita, joita et edes parisuhteessa välttämättä samalla tavalla voisi tai haluaisi tehdä. Voit tehdä itsesi onnellisemmaksi vaikka heti.

Vinkit hyvään yksinoloon:

  1. Luo rakastava suhde itseesi

Yksin ollessasi sinulla on aikaa rakentaa ensin rakkaussuhde sen kaikkein tärkeimmän ihmisen kanssa eli itsesi. Yksin ollessasi opit kuuntelemaan itseäsi paremmin, kun ajatuksiisi ei kietoudu jatkuvasti ulkopuolisten odotuksia ja mielipiteitä. Mielesi selkiytyy ja tunnistat omat tarpeesi. On hyvä oppia nauttimaan omasta seurasta tuntematta, että jotain puuttuu – oppia tuntemaan yhteyttä ensin itseensä. Etenkin heille, jotka ovat jatkuvasti menossa ja tarvitsevat seuraa ympärilleen, tekisi todella hyvää pysähtyä välillä omaan seuraan.

Voit myös tutkia, onko sinulla jotain rajoittavia uskomuksia, jotka ovat tähän mennessä estäneet sinua löytämästä oikeaa rakkautta. Arvostatko itseäsi aidosti? Miten voisit lisätä tervettä ”itserakkautta”? Voit pohtia asioita itseksesi, ystävän tai ammattilaisen kanssa, lukea kirjoja tai osallistua kursseille. Mitä paremmin tunnet itsesi, sitä paremmin osaat vetää puoleesi sinulle sopivan miehen ja jopa välttämään myrkylliset suhteet. Et voi myöskään itse antaa toiselle sitä, mitä sinulla ei ole. Muista, että sinun ei kuitenkaan tarvitse olla täydellinen, jotta voisit saada parisuhteen!

  1. Anna itsellesi myötätuntoa

Häpeän vastakohta on empatia. Jos kukaan muu ei voi antaa sinulle myötätuntoa juuri nyt, anna sitä itse itsellesi. Sinkkuna oleminen ei ole merkki epäonnistumisesta ihmisenä (vaikka muilla onkin mielipiteensä siitä, miten sinkun tulisi toimia). Sinä saat tehdä asiat juuri omaan tahtiisi ja omalla tavallasi. Sinussa ei ole mitään sellaista vikaa, ettetkö ansaitsisi rakkautta niin kuin kaikki muutkin. Sinä et millään muotoa ole poikkeus tai friikki. Ansaitset saada elämääsi kaikkea hyvää, sillä sinä riität!

Päästä irti peloistasi ja kivuistasi. Vältä ajattelemasta, että olet tuomittu sadan vuoden yksinäisyyteen, koska se ei ole totta. Ikävätkin tunteet ovat ”vain” tunteita, jotka eivät ole absoluuttinen totuus tilanteesta. Voit rauhoitella itseäsi sillä, että mikään ei ole lopullista. Koskaan ei voi tietää, mitä huominen tuo tullessaan. Pidä yllä uskoa ja toivoa, että asiat voivat muuttua koska tahansa – ja anna myös elämälle mahdollisuus yllättää.

  1. Löydä intohimosi

Nyt sinulla on hieno mahdollisuus tehdä jotain, missä olet hyvä tai missä haluat tulla hyväksi, ja vahvistaa itseluottamustasi sitä kautta. Voit hakeutua vaikkapa uusiin harrastuksiin, jotka tuovat sinulle onnistumisen tunteita, ehkä jopa uusia ystäviä. Tai oletko koskaan matkustanut yksin? Soolomatkailu on ihanaa ja voimauttavaa! Se jos mikä opettaa itsestä uusia puolia ja tekee reippaan. Jos vaikka joulu ahdistaa, ota pieni reissu jonnekin muualle. Olen itsekin viettänyt erään joulun Prahan upeilla joulumarkkinoilla, missä olen hengannut kuuma medovina-lasi kädessä muiden ihmisten kanssa ja tuntenut täysin kuuluvani joukkoon.

  1. Ole utelias

Suhtaudu elämään avoimesti ja uteliaasti. Tee uusia asioita, vaikka pelottaisi. Anna ihmisille mahdollisuus tutustua sinuun. Jos viestität olemuksellasi, että ei kannata lähestyä, sinua ei kovin helposti lähestytä. Ehkä sinun itsesi tulee ottaa ensin kontaktia muihin. Voit itse kohdella muita siten kuin haluaisit heidän kohtelevan sinua. Sano jotain kaunista, ole ystävällinen. Yleensä saat sen takaisin moninkertaisesti. Muista, että joku muukin voi olla yksinäinen.

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image