VAROITUS! Artikkelin sisältö saattaa järkyttää herkimpiä lukijoita
– Rakkaus pelasti meidät!
Fernando “Nando” Parrado huudahtaa kuin itsestäänselvyytenä vastauksen siihen, mikä oli merkittävin tekijä siihen, että hän ja 15 muuta selviytyivät yli seitsemänkymmentä vuorokautta Andien vuoriston armottomassa maastossa ja ilmastossa.
Vuonna 1972 tapahtuneessa onnettomuudessa kuoli 29 ihmistä. Mikään tekijä ei puoltanut yhdenkään ihmisen selviytymistä vuoriston kylmyydessä ja ravinnottomuudessa. Kyseessä on edelleen yksi modernin ajan tunnetuimmista selviytymistarinoista, josta on tehty myös 1990-luvulla julkaistu Hollywood-elokuva Elossa.
Oli 13. lokakuuta. Parrado nousi lentokoneeseen Uruguayssa. Päämääränä oli Chile. Koneen matkustajat koostuivat amatöörirugbyjoukkueen pelaajista sekä heidän läheisistään. Aamu oli kuin mikä tahansa toinen samanlainen.
– Elämä saattaa muuttua yhdessä pienessä hetkessä. Paras ja huonoin päiväsi alkavat molemmat samalla tavoin auringonnousulla, Parrado muistuttaa.
Pelko voi pelastaa
Helsingin messukeskuksessa järjestetyssä Nordic Business Forumissa puhumassa ollut Parrado muistelee vuosikymmenten takaisia tapahtumia. Yleisö kuuntelee häntä herkeämättä. Vaikka monelle tarina on tuttu, Parradon itsensä kertomana se herää henkiin uudella tavalla.
Parrado muistelee, kuinka lentokone syöksyi maahan keskelle Andien vuoristoa. Matkustajat näkivät ikkunasta vuorten huiput, jonka jälkeen jysähti. Koneen perä irtosi ja ruho valui alas vuoren rinnettä.
12 henkilöä menehtyi välittömästi, mutta eivät kaikki. Eloonjääneistä monet loukkaantuivat pahasti.
Parrado kertoo, kuinka osa eloonjääneistä osoitti johtajuutta operoimalla ja rakentamalla matkalaukuista suojamuurin koneen repeytyneen osan edustalle. Tämä siksi, että heillä olisi edes jotain suojaa kylmyyttä vastaan.
– Paniikki voi tappaa, mutta pelko pelastaa, Parrado summaa.
Alkoi odotus, joka sai päivien kuluessa epätoivoisia sävyjä. Kaiken keskellä myös nälkä kaiversi.
Parrado ei puhu mielellään siitä mitä ravinnon puute sai vuoristossa aikaan. On silti yleisesti tiedossa, että eloonjääneet joutuivat turvautumaan kannibalismiin selviytyäkseen. He söivät siis kuolleita ruumiita.
– Nälkä on ihmisen pahin pelko.
Parrado osoittaa sormellaan messukeskuksen 8 500-päistä yleisöä, joka koostuu pääosin hyväosaisista liike-elämän vaikuttajista. Hän toteaa pokkana, ettei salissa olevista yksikään tiedä, mitä on olla nälissään.
– Todellista nälkää voi kokea vain sellaisena hetkenä kun tilanne on todellinen ja vakava, Parrado perustelee.
Hän on kokemuksineen niin vakuuttava, ettei kukaan yleisössä epäile.
Ainoa todellinen asia on tämä hetki
Kun kaksi viikkoa oli kulunut, eloonjääneitä kohtasi uusi tragedia. Lumivyöry hautasi koneen. Rytäkässä menetti henkensä 8 henkilöä. Parrado muistaa, kuinka he yrittivät ripeästi ja epätoivoisina kaivaa ihmisiä lumesta esiin.
– Yritimme löytää jalkojen sijaan kasvoja, sillä lumen alla et pysty olemaan pitkään hengittämättä.
Lopulta toivottomuus tilanteen laukeamisesta johti siihen, että Parrado lähti erään toisen selviytyneen kanssa etsimään apua. He suuntasivat kävellen matkaan, joka osoittautui lähes 60 kilometrin taivallukseksi.
Missään vaiheessa ei ollut varmuutta siitä, löytäisivätkö he apua.
Minulla oli vain kaksi ajatusta. Ensimmäinen oli, että kuolen. Ja toinen, että tuolla jossain on tyttö, jota en saa koskaan kohdata, Parrado kertoo.
Lopulta kymmenen päivän vaelluksen jälkeen he löysivät apua. Yli kaksi kuukautta lento-onnettomuuden jälkeen eloonjääneet saatiin pelastettua.
Parradolla ei ole varsinaisia elämänviisauksia Messukeskuksen yleisölle. Osalla heistä valuu kyyneleet poskilla. Parradon omakohtainen kokemus koskettaa syvästi ja samalla luo uskoa ihmisen kykyyn selviytyä.
Yhden asian Parrado haluaa meidän muistavan.
– Ainoa todellinen asia elämässäsi on tämä olemassa oleva hetki.
Niinpä, mitään varmuutta seuraavasta ei ole.
Teksti: Harri-Pekka Pietikäinen
Kuvat: Nordic Business Forum
