Onko sinulle koskaan käynyt niin, että ajattelit jotakuta, joka jo kohta soitti? Tai että yhtäkkiä tuli olo, että piti kääntyä juuri sen kaupan parkkipaikalle, jossa et ikinä käy ja kaupassa tapasit ystävän, jolla oli sinulle tärkeää sanottavaa? Ja silloin, kun kengännauhasi aukesi ja aloit solmia sitä, huomasit maassa höyhenen tai neliapilan – merkin. Tai että pyörän ketjujen irrottua vältyit näkemästä onnettomuuden, joka olisi tapahtunut juuri silmiesi edessä, jos olisit saanut jatkaa matkaa esteettä.
Tapahtuuko sinulle koskaan sattumia, kummallisia yhteen tulemia, jotka hetkeksi pysäyttävät, mutta joille ei tule annettua paljoakaan painoarvoa?
Itse en enää usko sattumiin. Elämä on täynnä pieniä yksityiskohtia, joihin huomiota kiinnittämällä elämästä tulee varsin mielenkiintoista. Hetken pysähdys pienten merkillisten ”sattumien” kohdalla tekee hetkistä ihmeellisiä, ihmeitä. Ja kuka niitä järjestää? Maailmankaikkeus, Jumala, Viisaus, Enkelit, ehkä joku niistä – itse saat päättää.
Oli miten oli, eihän niitä ihmeitä näe, jos on kauhee kiire. Sanonko taas? Jos on kiire, et näe etkä kuule. Et itseäsi, et läheisiäsi, et pieniä ihmeitä ympärilläsi. Sinä itse olet ihme, suuri ihme. Voisiko ollakin niin, että ”sattumilla” on sanomansa, joka liittyy edelliseen lauseeseen?
Haluan esittää toisenkin kysymyksen: ”Muistatko, kuka olet?” Miten nämä kaksi; ihmeelliset sattumat ja itsensä muistaminen liittyvät yhteen? Mitäkö on itsensä muistaminen? Sen muistamista, mikä minä todella olen, sen muistamista, mistä minä pidän ja mitkä asiat tekevät minusta onnellisen iloisen ja rakastavan ihmisen. Alkuperäinen minä ei ole stressaantunut, ei katkera, ei jatkuvasti kireä eikä kiukkuinen eikä ihan hukassa itsensä kanssa.
Voisiko olla niin, että ihmeet on tarkoitettu lahjaksi juuri sinulle ja minulle? – arjen avuksi muistamisen tai herättelyn tiellä. Ihmetellä osaa vain se, joka on hereillä. Heräämisellä tarkoitan heräämistä tähän hetkeen, kulloinkin käsillä olevaan hetkeen eikä yhtään enempään. Ihmeet voivat toimia myös suunnannäyttäjinä tai avoimien ovien osoittajina. Itse koen, että ne ovat aina merkityksellisiä tavalla tai toisella – vain sinä ja minä, me kokijat, itse tiedämme, mitä viestiä ne kantavat mukanaan.
Kun kulkee nenä maassa, pää pikkuisen pilvissä, käsi kosketuksessa kiinni, silmät auki ja korvat kuulevina, voi tästäkin päivästä tulla ”se erityisen ihmeellinen päivä”. Kannattaa kokeilla.
Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.
