Raskaus vahvistaa odottavan äidin luottamusta itseensä ja kehoonsa – Keho tietää täysin, mitä sen pitää tehdä

Kirjoittaja on joogaohjaaja ja doula Hanna-Mari Nieminen.

Elämän suurin muutos

Elämä on jatkuvaa muutosta ja siihen reagointia. On myös ajanjaksoja, jotka ovat staattisempia: mitään ei tunnu tapahtuvan ja silti maailma ympärillämme muuttuu. Solut kehossamme jatkavat uudistumistaan. Saatamme odottaa tai toivoa jotain. Toisinaan taas teemme valintoja ja pohdimme ratkaisuja vaikkapa ihmissuhteisiin, opiskeluun ja työelämään tai asumiseen liittyviin kysymyksiin.

Raskaus eroaa kaikista muista elämänmuutoksista, sillä harva asia haastaa ihmistä yhtä kokonaisvaltaisesti. Asioilla on harvoin yhtä selkeää aikarajaa kuin raskaudella. Muutoskohdissa joudumme aina heittäytymään ja saamme opetella luottamusta niin elämänvoimaan kuin itseemme. Raskaudessa tämän heittäytymisen, kontrollin, epävarmuuden ja luottamuksen vuoropuhelu on jatkuvaa.

Raskaus on luova prosessi, jossa voimme luoda nahkamme kokonaan uudestaan. Se on kuin spiraali tai pyörre, jonka mukaan meidät vedetään. Voimme itse vaikuttaa osaan asioista, mutta emme kaikkeen. Omaan asenteeseemme voimme kuitenkin vaikuttaa aina, ja raskaus tarjoaakin lukuisia tilaisuuksia oman asenteen tarkasteluun.

Odotus on läsnäoloa tässä hetkessä

Raskaudesta puhutaan usein odottamisena tai odotusaikana. Odottaminen suuntaa katseen tulevaan: lapseen ja siihen, millaista elämä sitten on kun lapsi on syntynyt. Sikiön hyvinvointi on luonnollisesti keskeisessä roolissa ja osa odottajan omaa hyvinvointia.

Suomen kattava neuvolajärjestelmä tavoittaa lähes jokaisen odottajan ja tarjoaa merkittävää tukea. Raskauden seuranta neuvolassa perustuu kuitenkin paljolti mittaamiseen. Monille odottajille raskauden systemaattinen seuranta tuo turvaa. Odottaja kuitenkin saattaa unohtaa oman sisäisen kokemuksensa, jos hän ei tietoisesti vahvista sitä.

Odottajan yhteys syntymättömään lapseen on ainutlaatuinen. Lapsi oppii jo kohdussa tuntemaan äitinsä, ja tuleva äiti voi vahvistaa yhteyttä lapseen tietoisesti esimerkiksi hengittämisen ja joogan avulla. Tällöin hän säilyttää asiantuntijuutensa omassa raskaudessaan ja alkaa rakentaa äiti-identiteettiään erityisesti, jos kyse on ensimmäisestä raskaudesta.

Sisäisen ja ulkoisen tiedon aallokossa

Koska odottaja saa raskauden aikana paljon tietoa ulkopuolelta, on jooga hyvä työkalu tulla herkäksi sisäisille aisteilleen, jotka tuovat hänelle tärkeää tietoa omasta ja lapsen voinnista ja vahvistavat itseluottamusta.

Raskauden kliininen seuranta voi toisinaan vahvistaa kontrollin tarvetta sen sijaan, että se tukisi odottajan mahdollisuuksia heittäytyä raskauden mysteeriin ja antautua muutokselle. Tieto on arvokasta, mutta samalla jokainen raskaus on hyvin yksilöllinen tapahtuma. Itse ajattelen, että nämä kaksi eivät ole vastakkaisia asioita, vaan saman kolikon kääntöpuolet.

Neuvolan tarjoama raskauden seuranta voi tuoda odottajalle merkittävää tukea. Samalla hän voi säilyttää oman toimijuutensa, asiantuntijuutensa ja sisäisen yhteytensä tietoisen työskentelyn avulla. Kun odottaja vahvistaa omaa sydänyhteyttään ja luottamusta omaan kehoonsa, hän pysyy jaloillaan silloinkin, kun maailma mielipiteineen syystä tai toisesta horjuttaa hänen tasapainoaan.

Malttamattomuus voi olla osa yhdeksän kuukauden odotusta: olisipa vauva jo täällä! Toinen taas saattaa haikailla mennyttä ja miettiä, miksi tämä raskaus tapahtui minulle juuri nyt. Kolmannella puolestaan on huoli syntymättömästä lapsesta tai ennenaikaisen synnytyksen merkeistä: kasva vielä kohdussa pikkuiseni, älä synny vielä. Neljättä saattaa jännittää synnytys niin, että hän odottaa sitä joko malttamattomana tai kauhuissaan.

Kaikki tämä on inhimillistä ja normaalia, mutta vie samalla odottajan pois tästä hetkestä. Jokaisella raskauden hetkellä on merkityksensä.

Paluu kehotietoisuuteen on omissa käsissä

Jooga, meditaatio, mindfulness ja tietoinen läsnäolo, hengittäminen ovat kaikki reittejä läsnäoloon juuri nyt, tässä hetkessä. Ne vahvistavat kokemusta raskaudesta sekä luottamusta omaan kehoon ja sydämen viesteihin. Ne tukevat sisäisiä aisteja ja vahvistavat kehotietoisuutta.

Tällä kaikella on suuri merkitys koko yhdeksän kuukauden ajan ja vielä sen jälkeenkin. Vaikka aikaa tietoiselle raskaudelle ja synnytykseen valmistautumiselle olisi vain vähän, sitä kuitenkin on. Jos tämä tuntuu tutulta, antaudu asialle nyt. Tutki, miten voit muuttaa ajankäyttöäsi ja varaa aikaa raskaudelle ja omalle hyvinvoinnillesi. Pyydä apua ja vedä lempeästi rajoja. Ota oma aikasi ja tilasi – sillä on merkitystä jaksamisellesi raskauden loppumetreilläkin.

Kirjoitus on muokattu osio Hanna-Marin kirjoittamasta uutuuskirjasta “Joogaa raskausaikaan – Ihme sisälläsi”. Kirja on kätilöiden tarkistama, kaunis ja odottajalle luottamusta antava suuri ja ajan tasalla oleva tietopaketti. Kirjan on myynnissä Hidasta elämää -verkkopuodissa. Lue lisää täältä.

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image