Kaksi ihmistä ja maahan piirretty nuoli

Teitpä niin tai näin, väärin meni? – Toimi näin, jos saat epäreilua palautetta

Työkaveri kehottaa sinua olemaan työssäsi tarkempi ja välttämään virheitä. Kun olet tarkka, olet liian perfektionistinen. Sinua kielletään työskentelemästä sairauslomalla, mutta kun työt eivät sairauslomasi vuoksi etene, et hoida hyvin töitäsi.

Tuntuuko sinusta, että teet niin tai näin, aina menee jonkun mielestä väärin päin? Jos sinua tai jotakuta muuta moititaan epäreilusti aina – teitte sitten mitä tahansa, voi kyse olla kaksoisrangaistuksesta.

Kaksoisrangaistus on neljäs herruustekniikoista. Tätä vallankäytön muotoa on hyvin vaikea tunnistaa työyhteisön arjessa. Myös sen nostaminen esille on vaikeaa, sillä kaksoisrangaistuksia antava ei välttämättä tunnista omaa menetelmäänsä. Hän ehkä uskoo väitteisiinsä itse tai pönkittää omaa asemaansa, ja kyseenalaistaminen saa hänet lähinnä hurjistumaan.

Miten toimia tilanteessa?

Tukholman yliopiston tutkijat pohtivat 2000-luvun alussa tapoja vastustaa herruustekniikoita. Jos joku antaa sinulle kaksoisrangaistuksia, voit toimia tutkijoiden mukaan esimerkiksi seuraavin tavoin:

  1. Murra kaava ja tee kaava näkyväksi ystävällisesti mutta jämäkästi.
  2. Vaadi selkeitä ohjeita ja läpinäkyvyyttä.
  3. Tue itseäsi muistuttamalla, että tiedät miksi teet asiat, kuten teet. Tiedän, mikä on itselleni tärkeää.
  4. Jos joku vaatii sinua asettamaan etusijalle asioita, joita et haluaisi tehdä, voit pahoitella hänelle tilannetta ja selittää, mitkä ovat omat prioriteettisi.
  5. Tuo empatiaa tilanteeseen ja huomauta muille, että kaikki tekevät parhaansa niillä voimavaroilla, joita kullakin on työpaikalla ja muussa elämässä. Jos siis huomautettavaa on, voitte pyrkiä yhdessä parantamaan työn tekemisen edellytyksiä. Tässä tukee, jos työmäärää on sopivasti työaikaan nähden.

Mitä muuta voit tehdä?

Aina neuvot eivät auta, ja mikään puhe ei tuo muille työyhteisössä oivallusta kaksoisrangaistuksesta. Erityisen haastava tilanne on, jos kaksoisrangaistuksia antaa esihenkilösi tai joku muu hyvässä valta-asemassa oleva työpaikalla. Tällaisessa tilanteessa jo kaksoisrangaistuksen kyseenalaistaminen voi olla haastavaa.

Yritä päästää irti yhteistyösuhteista, joissa saat huonon olon. Vaihda esimerkiksi tiimiä, osastoa tai tarvittaessa vaikka työpaikkaa. Tässä blogikirjoituksessani olen myös listannut tahoja, joilta voit pyytää apua.

Lue seuraava blogikirjoitukseni

Seuraavassa blogikirjoituksessani kuvaan, millainen herruustekniikka on syyllisyyden ja häpeän tunteen aiheuttaminen. Saat keinoja haastaa tätä erittäin tavallista, mutta hyvin vaikeasti havaittavaa vallankäytön keinoa.

Olen käsitellyt aiemmissa blogikirjoituksissani kolmea muuta herruustekniikkaa. Kirjoitukseni pääset lukemaan seuraavista linkeistä:

Herruustekniikka 1: Näkymättömäksi tekeminen.

Herruustekniikka 2: Naurettavaksi tekeminen.

Herruustekniikka 3: Tiedon pimittäminen.

Alun perin viisi erilaista herruustekniikkaa nimesi norjalainen psykologi ja filosofi Ingjald Nissen 1940-luvulla. Sosiaalipsykologi Berit Åsin teki tekniikat tunnetuksi 1970-luvulla ja lisäsi mukaan kaksi muuta tekniikkaa.

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa:
3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image