Pakko myöntää, että olen aika hyvä jättämään asioita sikseen, ja uskon vahvasti, että se on ollut yksi tärkeimmistä jaksamisen välineistä omassa elämässäni.
Äitini kertoo edelleen sitä, että lapsena saatoin tyytyväisenä piirtää omassa huoneessani totaalisen kaaoksen keskellä. Joku voisi sanoa, että lapsilla on sellainen kyky. Jotenkin kuitenkin minun kohdallani aikuistuminen ei pyyhkäissyt kykyä, vaan hyödynsin sitä myöhemmin työelämässä. Kun olin töissä lehtitalossa päätoimittajana, minun pöydälläni saattoi olla viiden lehden oikolukuvedokset yhtä aikaa. Toisin sanoen pöytäni oli vuorattu paperilla, jonka alla oli sitten kaikkea muuta tärkeää. Sain useamman kerran kuulla työpariltani, että miten ihmeessä saatoin pystyä työskentelemään sellaisen kaaoksen keskellä. Hänellä itsellään oli nimittäin tapana järjestellä työpöytänsä aina työpäivän päätteeksi.
Elämä on kuin työpöytäni. Koko ajan on paljon kaikkea: limittäin, lomittain, päällekkäin, sekaisin ja kaaoksessakin. Ihmisen mieli haluaisi järjestellä kaiken “oikealle paikalleen”, jotta asiat olisivat helpommin kontrollissa. Ehkä silloin voisi hetken ajatella, että maailma on valmis eikä siinä ole mikään ole vinksallaan.
Mutta ei maailmaa järjestellä täydelliseksi. Tai jos oikein ponnistelee, niin korkeintaan oman maailman saa järjesteltyä täydellisen uuvahtaneeksi. Koen, että sikseen jättäminen on taito, jota kannattaa harjoitella. Kaikki ei voi nimittäin samaan aikaan olla olennaista. Saatamme kehitellä tarinaa kaikkien asioiden yhtäaikaisesta välttämättömyydestä, mutta hei: jos skippaa jotain, onko hengissä vielä tunnin päästä, entä huomenna? Jos siirtää huomion kaaoksesta, piirtämiseen tai oikolukuun, syökö kaaos minut suihinsa? Minulla on tähän vakaa ja varma vastaus yli neljänkymmenen vuoden ajalta: Ei syö.
Sopivissa mielen tai elämän kaaoshetkissä on hyvä laittaa itselle muutama kirkuvankeltainen muistilappu, jossa lukee: Anna olla. Päästä irti. Lakkaa vaatimasta itseltä koko ajan niin kamalasti.
On yksi hetki joka ikinen päivä, kun sikseen jättämisen taidolla on erityinen rooli järjissä ja säilymisen kannalta: nukkumaanmenon hetki. Jos nukkumaan mennessä ei osaa jättää päivän – tai elämän – keskeneräisiä asioita sikseen, menettää yhden tärkeimmän hyvinvointia tukevista asioista: hyvän ja syvän unen.
