Sanotaan, että elämää voi elää kahdella tavalla — joko niin ettei mikään ole ihmeellistä tai niin että kaikki on ja todellakin tuntuu siltä.
Herkkänä ja voimakkaasti tuntevana ihmisenä olen toisinaan pohtinut, millainen panssari pitäisi olla, jotta tunteet eivät olisi niin intensiivisiä ja voimakkaita. Joskus pelkästään oma ihon pinta tuntuu niin huokoiselta, että kaikki menee läpi ja koskettaa syvältä.
Mutta riippumatta siitä, miten kipeää joskus ottaa, valitsen tunteiden laajan skaalan ja voiman sen harmaan massan sijasta, jossa joskus vuosia masennuksen kourissa vietin. Sillä lopulta, tunteet kertovat elämästä jota eletään – elämästä, jossa rohkenee kokea ja antaa sen kaikkien sävyjen koskettaa.
Herkkyys on lahja jonka arvon helposti unohtaa, joten mitä, jos antaisikin tunteen olla muistutus, että edelleen rintalastan alla sydämesi lyö,
edelleen keuhkosi pumppaavat ilmaa ulos ja sisään,
edelleen kehosi kykenee tuntemaan, mitä on rakastaa, luopua, koskettaa, liikahtaa ja tulla liikutetuksi.
Muistutus siitä, että riippumatta kaikesta läpi käydystä saat yhä olla täällä. Se on arvokasta, jos jokin.
Ihmisenä olemisen ei ole koskaan luvattu olevan helppoa, mutta mitä jos kyky tuntea tekee siitä sen arvoista?
Ja mitä järkeä olisikaan koko elämässä, jos ei uskaltaisi antaa itsensä kokea tai avata sille sydäntään?
Katso ja kuuntele runoteos tekstistä:
