Seisoin 18 vuotta sitten sairaalan käytävällä vastasyntyneen pleksisänkyä työntäen. Tunsin samaan aikaan pakahduttavaa onnea ja rakkautta, mutta samaan aikaan polveni tuntuivat pettävän siitä vastuusta, jonka pieni käärö edessäni oli elämääni tuonut. Tyttö oli syntynyt aamuyöstä, sen jälkeen uni ei ollut tullut, olin ihmetellyt häntä hämärässä huoneessa. Mielessäni pyöri lukuisia hetkiä, joissa äitini oli ilmaissut huolensa minusta. Pieniä arkisia asioita ja hetkiä. Olin aina ne hetket kuitannut olan kohautuksella ja ajatellut, miten hän ei luota minuun. Äidin huoli lapsestaan. Tai ehkä rakkaus ja kiintymys, josta kumpuaa toive siitä, että kaikki menisi elämässä hyvin. Äiti oli kasvattanut meidät kolme lasta aika yksin, vaikka apuja hoitamiseen olikin saanut. Nyt, kun katsoin vastasyntynyttä lastani, ymmärsin ensimmäistä kertaa elämässäni, miltä äidistä oli tuntunut – Jatkuva rakkauden ja ilon, huolen ja epävarmuuden vaaka ja sen heilunta, jota en voisi enää koskaan elämässäni hallita. Tämän hetken ja näiden tunteiden kirjoittaminen liikuttaa minua edelleen syvästi.
Ole rehellinen vanhempi
Äitini, tuore mummo, tuli katsomaan meitä sairaalaan niin nopeasti kun vain pääsi, muutamia tunteja synnytyksen jälkeen. Oli hän istunut sairaalan pihalla parkkipaikalla autossa synnytyksen aikana ja rukoillut, vaikkei uskonnollinen tai neuroottinen olekaan. Olemme nauraneet tälle lukuisia kertoja. Tuleva lapsenlapsi oli hänen ensimmäinen. Kun kohtasimme sairaalan käytävällä, tunsin valtavaa turvaa hänestä. Tiukka halaus oli pitkä ja molempia syvästi liikuttava. Kymmenen vuotta nuorempi pikkuveljeni onneksi kevensi tilannetta katsomalla mahaani ja tokaisemalla ”Siis etkö sä synnyttänytkään, kun toi sun maha on vielä tollanen?” Saimme liikutuksen itkuun mausteeksi hervotonta naurua.
Tuore lapsenlapsi sylissään äiti sanoi minulle varmasti viisaimmat ja tärkeimmät sanat elämäni aikana: ”Ole sellainen vanhempi, kun jaksat olla ponnistelematta seuraavat 20 vuotta.” Tuolla ohjeella olen pitkälti mennyt. Toisin sanoen, äiti neuvoi olemaan rehellinen siinä mitä olin ja miten toimin lapsen kanssa. Ymmärsin myös tuosta neuvosta, että lapsi tarvitsee minua ja vanhemmuuttani myös lapsiajan jälkeen, itsenäistymiseen ja aina aikuisuuteen asti.
Vanhemmuuttasi arvioidaan monesta suunnasta
Se, miten toteuttaa vanhemmuuttaan, on usein ulkoisen arvioinnin kohteena. Miten kukaan voisi kertoa, miten kenenkin kuuluu olla vanhempi? Vanhempana onkin hyvä pohtia, miksi toimii kuten toimii, kenelle on tilivelvollinen. Toimiiko ulkoisista odotuksista, vai vaistolla ja rehellisyydestä käsin. Jos jakaa jonkun kanssa kasvatusvastuuta, olisi tärkeää olla rehellinen alusta asti omista ajatuksista ja tuntemuksista, jo positiivisesta raskaustestistä alkaen. Keskusteluja omista rehellisistä näkemyksistä on tietysti hyvä jakaa aikuisten kesken, ilman, että lapsi joutuu niitä kuulemaan. Lapsen edessä olisi suotavaa olla aina yhteisen sovitun näkemyksen kanssa. Lapsen saaminen on valtavan suuri elämänmuutos, joka kannatta rakentaa hyväksyvän rakkauden lisäksi rehellisyydelle. Sille, että on sellainen, joka aidosti on.
Neuvojia riittää
Miten ja mistä arki koostuu, on jokaisen vanhemman oma ja yhteinen valinta. On erittäin haastavaa olla uskollinen ja rehellinen omille näkemyksilleen, kun ympäristö pursuaa kaiken maailman neuvojia ja asiantuntijoista neuvolasta puistotätiin ja vastaavassa tilanteessa olevista ystävistä omiin vanhempiin ja päiväkodin henkilökuntaan. Jokainen vanhempi voisi näissä tilanteissa kysyä neuvojalta kysymyksiä, joiden kautta ymmärtäisi, miksi neuvoja kokee asian oikeaksi ja hyväksi. Samaan aikaan rehellisesti tutkailisi, mitä ajatuksia ja tunteita neuvot ja asiat itsessä herättää ja sanoittaa niitä neuvojalle ääneen. Jokainen vanhempi kokee epävarmuutta enemmän tai vähemmän ja se on täysin inhimillistä. Joka päivä olet vanhempana uuden edessä, etkä voi yksin enää päättää, miten asiat hoidetaan ja mikä on oikea tapa toimia. Sen sijaan, että paineistuu muiden neuvoista tai hermostuu, voisi rehellisesti todeta jo ennen neuvoja, että on epävarma eikä oikein tiedä, miten kannattaisi toimia.
Ei leikitytä
Kun vanhemmuuden alkumetreiltä rehellisyys ohjasi arkeani lasten kanssa, olen tehnyt heidän kanssaan asioita, joista aidosti nautin. En ole montaa kertaa leikkinyt nukeilla tai muillakaan leluilla. Lasten isä sitäkin enemmän. Emme käyneet vauvauinnissa tai muskarissa. En juuri koskaan käynyt heidän kanssaan puistoissa, perheellisiä ystäviä tapasimme sitäkin enemmän. Päiväkotiin lapset menivät vuoden ikäisenä ja se tarkoitti tietoista valintaa rauhoittaa arki-illat koulun alkuun asti. Päiväkotipäivien jälkeen vietimme hyvää ja onnellista arkea, johon kuului asioita, jotka rehellisesti tuntuivat hyvältä. Ulkoilimme metsissä, teimme ruokaa, kuuntelimme musiikkia, tanssimme ja lauloimme, laitoimme pyykkiä, tyhjensimme astianpesukonetta, teimme lumi- ja pihatöitä, piirsimme ja maalasimme, kävimme viikonloppuisin konserteissa ja teatterissa, juttelimme, askartelimme ja luimme tuntikausia kirjoja. Edelleen teemme noita samoja asioita yhdessä. Arki ja elämä heidän kanssaan on ollut kaikki nämä vuodet onnellista, opettavaista ja täynnä iloa, vaikka matkaan on mahtunut monia elämän epävarmuuksia, joita kaikilla meillä on.
Lapset oppivat rehellisyyteen
Tyttöni on pian täysi-ikäinen ja olen koko meidän yhteisen matkan ajan noudattanut äitini neuvoa. Rehellisyys itselle ja hänelle sekä nuoremmalle tytölleni on ollut mieletön kasvualusta ja voima suhteellemme. On tuntunut ihanalta, miten tytöt ovat kasvaessaan sanottaneet rehellistä olemistani vanhempana turvallisuudeksi, ennustettavuudeksi ja rakkaudeksi. Kiittäneet usein, että ovat saaneet kasvaa omaksi itsekseen. Ihaillen ja kiitollisena olen katsonut, miten he elävät omissa elämän ympyröissään rehellisenä. Uskaltavat olla herkkiä ja pohtivia, pukeutua oman maun mukaan valtavirrasta poiketen, omaavat omat näkökulmat, jakavat edelleen lapsenomaisesti ajatuksiaan ääneen siitä, miten maailman kokevat ja näkevät. Elävät sellaista elämää, joka heistä tuntuu aidosti hyvältä ja omalta, kuitenkin muita kunnioittaen. Matkallemme on sattunut kaikenlaista ja kuitenkin kaikissa hetkissä olemme pystyneet antamaan tilaa toisillemme elää hetket läpi omina itsenämme.
Vinkki:
Olitpa vasta suunnittelemassa perheen perustamista tai jo perheellinen, voit koska tahansa alkaa kehittää rehellisyyttä itsessäsi. Jos elämä tuntuu raskaalta, kysy itseltäsi kenen elämää elät. Teetkö valintoja sen pohjalta, mitä rehellisesti haluat, vai ohjaako tekemistä muiden odotukset ja oletukset. Voisitko alkaa enemmän kysymään kysymyksiä ja näkemään ympärillä olevan maailman uteliaana, lapsenomaisena? Jos olet jo perheellinen, kannustan pikkuhiljaa muuttamaan olemistasi ja toimintaasi rehellisempään suuntaan. Muutosta ei tarvitse sanoittaa kenellekään, näin et luo epävarmuutta tai oletuksia muiden suunnalta itsellesi. Kaiken ikäiset lapset toimivat upeasti peilinä siinä, miten oma rehellisyytesi vapauttaa myös heiltä tilaa olla mitä ovat. Moni, joka on tätä lähtenyt kokeilemaan arjessaan, on hämmästynyt, miten paljon kevyemmältä kaikki tuntuu ja miten arkeen alkaa mahtua enemmän iloa ja keveyttä. Kaikki tulevat syvemmin kohdatuksi ja nähdyksi, yhteys perheen sisällä lujittuu. Kokeileminen ei maksa mitään ja voit tehdä sitä juuri silloin kun se sinusta tuntuu hyvälle. Antoisia ja avaavia rehellisyyden hetkiä <3
Rohkeasti rehellinen -kirjassa lisää pohdintoja sinulle, joka
… haluat, että elämäsi olisi täydempää ja kevyempää.
… haluat luoda syvempää yhteyttä itseesi ja muihin olemalla rehellisempi.
… olet väsynyt elämän roolileikkeihin.
