Käytämme välillä puheessamme erilaisia sanontoja. Pari tutuinta sanontaa taitaa olla, että aika parantaa haavat tai aika kultaa muistot. Sanonnat voivat tuntua typeriltä, turhauttavilta ja lauseiden sanominen jollekin vaikeassa elämäntilanteessa olevalle voi tuntua toisesta jopa vinoilulta. Kaikkia haavoja ei ehkä voi parantaa, mutta jotkut asiat asettuvat kyllä elämän aikana uusiin mittasuhteisiin.
Olen varma, että jokainen löytää tällaisia esimerkkejä omasta elämästään.
Olin itse todella väsynyt silloin, kun valvoin pienen vauvan kanssa unettomia öitä. Ajattelin, etten jaksaisi enää sekuntiakaan. Väsymys tuntui niin kokonaisvaltaiselta, ettei siitä tunteesta pääsisi millään yli. Jokainen sekunti tuntui ikuisuudelta, eikä yhtään auttanut, jos jotkut kehoittivat nauttimaan vauvavuodesta, se kun olisi niin nopeasti ohi.
Kun mietin näitä hetkiä nyt, kun aikaa on kulunut useampi vuosi, en muista enää vuosia samanlaisina. Mieleeni on jäänyt enemmän ne hetket, kun väsymyksestä huolimatta sydän pakahtui onnesta pientä ihmistä katsoessa. Muistan kuinka hyvältä tuntui ottaa päiväunet vauvan kanssa ja nauttia kiireettömyydestä. Menneisyys ei tietenkään ole muuttunut, mutta aika on kullannut muistot.
Jopa kipeimmät ja vaikeimmat hetket voivat näyttäytyä erilaisina, kun aikaa on kulunut tarpeeksi.
Kun oma isäni kuoli, ajattelin etten ikinä selviä siitä surusta, mikä minulla oli kannettavana. Jokainen muisto sai pitkän aikaa kyyneleet silmiini, varsinkin silloin, kun vietimme ensimmäistä joulua ilman isää. Suru tuntui fyysisenä kipuna. Vuosia myöhemmin muistan edelleen saman kivun, mikä silloin tuntui sydämessä, kun isä kannettiin viimeiselle matkalle. Mutta kivun rinnalle on tullut myös muita tunteita. Kiitollisuus ja onnelliset muistot ovat vallanneet sydämen, eikä enää tunnu siltä, että suru on liian raskas taakka kantaa.
Olen oppinut sen, että aika oikeasti parantaa haavat.
Jokainen meistä voi lohduttautua sillä ajatuksella, että me selviämme vaikeiden aikojen yli. Olemmehan me jo selvinneet lukuisista tilanteista, jolloin ajattelimme, ettemme jaksaisi enää sekuntiakaan.
