Täytän tänä vuonna 40 -vuotta ja syntymäpäiväjuhlani marraskuussa lähenevät. Minulla ei ole ollut mitään ikääntymistä vastaan, kunnes jokunen vuosi sitten se iski. Tunne siitä, että en haluaisi täyttää vielä neljääkymmentä.
Luulen, että syynä on osittain se, että en ole saavuttanut niitä tavoitteita, jotka noin 35-vuoden iässä itselleni ja elämälleni asetin. Erityisesti halusin saada lapsen ja valmistua tohtoriksi ennen kuin täytän neljäkymmentä. Se, että nämä tavoitteet eivät tule toteutumaan syntymäpäivääni mennessä ei onneksi tässä tapauksessa tarkoita, etteivätkö ne voisi vielä toteutua.
Toisaalta, olen saanut elämääni kehoa ja mieltä kehittävän kilpatanssiurheiluharrastuksen mahtavan miehen kanssa ja paljon sisarusten lapsia, joiden elämässä yhtenä läheisenä ja kasvattajana saan olla ja jotka kasvattavat minua myös. Nämä asiat tulivat elämääni helposti, ilman, että olisin tuntenut tekeväni paljon töitä tai kokemaan hankaluuksia niiden eteen.
Uskon omien ajatusten myönteisyyden tai kielteisyyden aiheuttavan meille joko paljon hyvää ja paljon hankaluuksia. Teenkin joka aamu ennen sängystä nousemista omien ajatusteni ja olotilojeni tiedostamisharjoitusta ja suuntaan ajatuksiani haluamaani suuntaan, joka sisältää kiitollisuutta ja rakkaudellisuutta itseä ja omaa elämää kohtaan. Kuten edelliset esimerkit omasta elämästäni osoittavat asioita voi katsoa ja arvottaa monella tavalla ja siihen voi itse vaikuttaa!
Olenkin ajatellut ottaa seuraavan vuosikymmen tavoitteeksi olla vielä tyytyväisempi siihen, mitä on, ja antautua tulevaisuuden tuntemattomuudelle. Sen sijaan, että elättelisin “fiksattuja”, tarkkoja tavoitteita aikatauluineen, avaan itseäni joka päivä olemaan pehmeä elämän yllätyksille ja antamaan asioiden tapahtua minulle. Aikataulutetut tavoitteet eivät useinkaan toteudu! Kuten esimerkit osoittavat, voi elämään tulla mahtavia asioita, joita ei osannut edes kuvitella ja vanhojen tavoitteiden merkitys voi hävitä – jokaisella varmasti löytyy esimerkkejä molemmista. Itse voisin vaikkapa ajatella, että ekosysteemin ja epävarmojen aikojen näkökulmasta voi olla ihan ok olla saamatta lapsia.
Lisäksi, vaikka nuoruuden menetys ajoittain harmittaa, en toisaalta haluaisi elää niissä tunnetiloissa, joissa kolmekymppisyyden elin! Koen, että päälle kolmekymppisyys oli vaikeinta aikaa elämässäni ja olin todella hermoraunio sekä ahdistunut. Nyt tuntuu huomattavasti paremmalta, enkä usko enää vajoavani niin syvään ahdistukseen, koska tunteiden ja ajatusten käsittelytaitoni ovat paremmat kuin nuorena.
Olen kuluneiden vuosien aikana tunnistanut sisälläni kaksi erilaista suhtautumistapaa kokemuksiini: varauksellisuus tai uteliaisuus. Kolmekymppisyyden elin varauksellisuuden tilassa, jossa oli epävarmuutta tulevasta ja hankaluuden tunnetta. Nyt harjoittelen luottavaisen uteliasta asennoitumista kaikkia kokemuksiani kohtaan, mikä tuntuu todella hyvältä ja oikealta! Tuntuu vähän kuin antautuisin kohtalon käsiin, elämään, jossa minun ja egoni ei tarvitse tehdä ihan niin paljon hommia ja hosua sinne sekä tänne. Voin toimia kanavana niille asioille, joita eteeni nousee.
Jossain muistan hyvin sanotun, että ”Älä yhdistä nuoruutta onnellisuuteen”. Uskon myönteisen elämänasenteen (itse olen ikuinen optimisti) ja tietoisuustaitojen vaikuttavan omiin tulkintoihin, niin että omasta mielestä voi tulla taas tyytyväisempi, tyynempi ja onnellisempi kun keski-iän – varmasti kaikkia kohtaavat – haasteet on käännetty mielen voimavaroiksi. Hieman ristiriitaisin tuntein siis, tunnen kuitenkin pystyväni kääntämään katseen luottamuksella ja varmuudella eteenpäin kohti seuraavaa vuosikymmentä.
