Koen toisinaan itseni epävarmaksi ja varautuneeksi uusien ihmisten keskellä. Jos ilmapiiri on avoin ja lämmin, voi olla, että varautuneisuus ei ole lainkaan havaittavissa, mutta jos en koe sopivani joukkoon, vetäydyn kuoreeni enemmän.
Tämä aiheuttaa usein haastavia tunteita, sillä koen, että en pysty näyttämään todellista minääni ja niitä puolia itsestäni, jotka yleensä ovat tärkeä osa minua. Ainakin yritän olla elämässäni lämmin, välittävä ja toisia kannustava. Joskus kun koen epämukavuutta uudessa sosiaalisessa tilanteessa, vaikutan täysin päinvastaiselta.
Kirjoitan aiheesta, koska luulen, etten suinkaan ole ainoa, joka näin tuntee. Sosiaalinen jännittäminen on yleistä, mutta asiasta tulee harvemmin keskusteltua avoimesti. Tämän vuoksi voi tuntua siltä, että on ajatustensa kanssa yksin.
Jännityksen hallinnassa ja sosiaalisten tilanteiden kohtaamisessa voi kehittyä, mutta on suotavaa myös oppia elämään omien piirteidensä kanssa. Persoonallisuutemme kulmat hioutuvat vuosien varrella, mutta täysin toiseksi emme voi itseämme muuttaa. Tietyt reagointitavat ovat hyvin sisäsyntyisiä, eivätkä ne poistu täysin, vaikka kuinka tekisi töitä sen eteen.
Minua itseäni satunnainen sosiaalinen jännittämiseni tai tarkkaileva luonteeni ei enää juurikaan haittaa, mutta myönnän usein vatvovani jälkikäteen, millaisen kuvan annoin itsestäni muille tilanteessa olijoille. Joskus koen, että häpeän itseäni, jos en sano mitään, mutta häpeän itseäni myös, jos olen sanonut jotain omasta mielestäni väärää.
Haluaisin tietysti antaa ensivaikutelman, joka vastaa kokonaisuudessaan todellista persoonaani — kukapa ei. Usein pystyn olemaan vapautunut ja iloinen oma itseni, mutta toisinaan jo lapsuudesta hyvin tuttu hiljaisuus ja vetäytyminen tuntuvat ainoilta mahdollisilta reagointitavoilta, vaikka yrittäisi muuta. Tämän kaiken ajatusvirran pyörittely on kuluttavaa ja voi osaltaan pahentaa jännittämisen kierrettä.
Sosiaalinen jännittäminen on yleistä — et ole yksin
Epävarmuus, varautuneisuus, vetäytyneisyys sekä hiljaisuus ovat hyvin inhimillisiä piirteitä, miksei siis suhtautua niihin sellaisena itsensä ruoskimisen sijaan? Olisi hienoa, jos epävarmassa tilanteessa saisi myös kerrottua omat tuntemuksena, toki usein tilanteen ilmapiiri ei ole tarpeeksi turvallinen siihen — silloin, kun ilmapiiri on turvallinen, ei näitä jännittyneitä tunteita ja varautunutta käytöstä välttämättä edes ole havaittavissa.
Olisi hienoa, että myös hiljaisempi tyyppi otettaisiin mukaan keskusteluun niin hyvin kuin mahdollista. Täytyy tietysti muistaa, että tunnelman ylläpitäminen on kaikkien vastuulla, eikä hiljaista ja vetäytyvää ihmistä voida loputtomiin kannatella keskustelussa mukana. Uskallan kuitenkin väittää, että kun tunnelma on tervetullut ja hyväksyvä, myös ujompi keskustelija pääsee tilanteeseen mukaan niin, että hänellä on edes mukava, jos ei täysin vapautunut, olo.
Oletko sinä sosiaalinen jännittäjä?
