Tämä yksinkertainen neuvo voi saada riidan ratkeamaan

Usein yksikertaiset neuvot ovat parhaita. Ne ovat usein myös niin yksinkertaisia, että niitä ei tahdo kuulla ja ne on helppo sivuuttaa. Tämä seuraava ajatus on juuri tätä, mutta ehdottomasti yksi toimivimmista, mitä tulee riitojen ratkaisemiseen. Jos ja kun olet auttamassa konfliktin ratkaisemisessa, niin kuuntele aina riidan molemmat osapuolet ja heidän sanottavansa avoimesti. Lähtökohtaisesti ihan aina.

Tämä ajatus on hyvin yksinkertainen, mutta olen omassa elämässäni saanut huomata kerta toisensa jälkeen, mitä tämä toimiva seikka kohti sovinnollisempaa ympäristöä sivuutetaan. Asiassa yritetään päästä toimivaan ratkaisuun ilman, että tarinan ja riidan toinen puoli jää kokonaan tai lähes kokonaan kuulematta. Lähtökohtaisesti ei ole olemassa riitaa ilman vähintään kahta osapuolta. Mieleen piirtyy usein kuva mustasta ja valkoisesta, mutta todellisuudessa näin on harvoin. Kyse on enemmänkin harmaan erilaisista sävyistä.

 

Kuuntele aina molemmat osapuolet…Lähtökohtaisesti ihan aina.

 

Tilanne on myös siinä mielessä haastava, että ensimmäinen oman versionsa kertonut saa helposti puolelleen sovinnossa auttavan ulkopuolisen henkilön. Toisesta riitapukarista voidaan maalata kamala työpaikkakiusaaja tai hiekkalaatikon ilkeä kuningas ja mieleen piirtynyt yksipuoleinen ajatus lähtee ohjaamaan koko tilannetta. Tämä on seikka, mikä on hyvä tiedostaa riidan sovittelijana. Mieli lähtee helposti laukalle ja omaa ajattelua on hyvä muistaa kyseenalaistaa. Helposti käy niin, että ”on olemassa totuus ja sitten se sinun versio”.

Mainittakoon tähän väliin, että oikeaoppisesti sovittelija ei valitse työssään puolta. Hän toimii neutraalisti tilanteessa ja sikäli vastakkaisilla tarinoilla ei ole väliä. On olemassa muutamia tärkeitä piirteitä, joita riidassa apuna olevan olisi hyvä pitää mielessä sovintoa tehdessä. Oman sävyn olisi hyvä olla arvostava, hyväksyvä, aito, uskottava ja luotettava. Tähän listaan lisäisin vielä erikseen korostaen yhden tärkeimmistä: ei moralisoiva. Kyse on paljolti siitä, että ensin rakennetaan luottamus ja sen jälkeen puhutaan vaikeista asioista.

 

Helposti käy niin, että ”on olemassa totuus ja sitten se sinun versio”.

 

Käytännössä se, että toinen osapuoli jää kuulematta voi tarkoittaa vaikkapa sitä, että kotona yksi lapsista juoksee vanhemman syliin itkien. Sisarus on lyönyt hiekkalapiolla päähän. Tämä saa lohdutusta ja toinen saa rangaistuksen tulematta kuulluksi. Lyöminen on ilmeinen merkki siitä, että on tehty väärin. Mutta mikä on johtanut siihen, että näin tapahtui?

 

Usein yksikertaiset neuvot ovat parhaita.

 

Väkivalta on aina väärin, siihen voi tosin olla jokin syy johon olisi myös syytä puuttua. Tässä tapauksessa kyse voi olla vaikka siitä, että lyönnin kohteeksi joutunut on ensin rikkonut kaikki toisen tekemät hiekkakakut. Nopeasti katsottuna meillä on tilanteessa vain yksi paha ja yksi hyvä, mutta näin se todella harvoin on. Olipa kyse sitten kuinka vakavista haasteista, niin taustalla voi olla paljonkin tapahtumia ja niistä seuranneita tunteita. Tämä sama asia toistuu myös isompien tyttöjen ja poikien hiekkalaatikoilla.

 

Lisää toimivia käytännön keinoja riitatilanteiden selvittelyyn ja ratkaisuun löydät Riidan ratkaisu -korteista.

 

Tutustu Komulainen.eu nettisivuihin tästä.

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image