Se oli kasari-vuosikymmen, kun luin jostain aikakausilehdestä helsinkiläisestä Kasvisravintola Aurinkotuulesta, jonka suosittu annos oli nimeltään Paratiisilautanen. Sekä ravintolan, että annoksen nimi oli niin houkutteleva, että päätin käydä Aurinkotuulessa syömässä tuon kuuluisan annoksen, kun olen seuraavan kerran käymässä Helsingissä.
Niinpä eräänä kevättalvisena päivänä pääsin lunastamaan itselle antamani lupauksen. Tilatessani annosta minulta kysyttiin, haluanko pienen, keskikokoisen, vai ison annoksen. Empimättä yhtään halusin ison. Ajattelin tilatessani, että helsinkiläisten annokset eivät liene kovin isoja kuitenkaan. Tarjoilija varmaan yllättyi, sillä hän näytti mittailevan minua silmillään, en nähkääs ole mitenkään iso ihminen.
Oli minun vuoroni hämmästyä, kun sain annoksen eteeni: se tosiaan OLI ISO! Nimensä mukaisesti se näytti värikkyydessään paratiisimaiselta. Söin sitä ensin tovin silmilläni samalla miettien, että jaksankohan koko annosta syödä. Annos oli kokonaan ns. elävää ravintoa, eli sitä ei ollut keitetty ei paistettu, eikä mitenkään kuumennettu. Siinä oli ainakin ituja, raasteita, erilaisia versoja, siemenmureketta, hapankaalia… Kaikki, mitä annoksessa oli, oli todella hyvää, oli kuin olisin valoa syönyt. Söin kaiken, mutta aikaa siihen meni peräti kaksi tuntia! Se oli tosiaan värikäs ja pitkä lounas.
Koskaan en ole tuntenut oloani yhtä ravituksi, kuin tuon lounaan jälkeen. Nälkää tunsin vasta seuraavana päivänä. Mietin, että voisin syödä tuollaisen aterian joka päivä, mutta ottaisin pienemmän annoksen, ehkä kokeilisin sitä keskikokoista. Hitaasti syömistä jatkaisin mieluusti, se kun sopii ateriointiin.
Olin tuon aterioinnin aikaan kasvissyöjä, en kylläkään mikään tiukkapipo, sillä työelämässäni jouduin monenlaisiin tilanteisiin ruokapatojen äärellä. Jos jossain oli tarjolla ainoastaan lihakeittoa, otin keittoa kyllä, mutta jätin lihapalat pataan. Tuohon aikaan oli paljon vähemmän vaihtoehtoja ruoka-aineille, kuin nykyisin on. Nyt olisi helpompaa olla kasvissyöjä, mutta en kannata minkään pois sulkemista ruoan suhteen, ellei sitten ole oikeasti allerginen jollekin.
Pienen ikäni olen tehnyt ruokaa itse kotona, jopa kasvattanut aineet, vehnänorasta kasvattelin talviaikaan tarjottimella työpöydällä, kesäisin kasvimaalla. Ravintoloissa olen syönyt harvoin. Toivon silti, että Paratiisilautasen kaltaisia annoksia olisi ruokapaikoissa saatavina edelleen. Olisi iso työ valmistaa sellainen ateria itse kaikkine idättämisineen ja raastamisineen.
Hmm, laitan kuitenkin herneenversoja kasvamaan, kun mennään kevättä kohti.
