”Miltä sinusta tuntuu?”. Tämä on kysymys, johon vastaaminen vie ainakin itseltäni hetken aikaa. Se tulee harvoin valmiina vastauksena päästäni – paitsi jos olen erityisen iloinen, innoissani, vihainen tai väsynyt. Useimmiten kysyn saman kysymyksen ensin keholtani, pysähdyn hetkeksi kuuntelemaan tuntemuksiani ja vasta sitten pystyn todella vastaamaan.
Keholliset tuntemukset ja aistimukset ovat tunteiden raakamateriaalia kuten kehoterapeutti Christine Caldwell on oivasti ilmaissut.* Jos emme anna sisäisille tuntemuksillemme tilaa, blokkaamme myös tunteen.
Siksi tunteiden kohtaamisesta on mielestäni hankala puhua ilman, että puhumme samalla kehollisesta kokemuksesta. Tunteet eivät ole vain mielemme tuotosta ja tapahdu jossakin ajatuksiemme syövereissä, vaan ne liikuttavat jotakin meidän koko kehossa.
Tunteiden kehollisesta luonteesta johtuen moni tunne on saanut leimakseen ”epämukava” ja se on ihan ymmärrettävää. Kukapa haluaisi varsinaisesti tuntea kuristavaa palaa kurkussa, jatkuvaa kouristusta vatsanpohjassa tai päässä painekattilan lailla kihisevää höyryä.
On sanomattakin selvää, että viihdymme mieluummin vaikkapa lämpimänä läikähtelevän sydäntilan tai kevyesti vatsanpohjaa kutittavan olotilan äärellä. Kuitenkin, jos suostumme tuntemaan vain joitakin tunteita, mutta kieltäydymme kohtaamasta toisia, torjumme samalla jotakin tärkeää itsessämme.
Psykofyysinen fysioterapeutti Karita Palomäki kirjoittaa Kotona kehossa -kirjamme esipuheessa: ”Emme voi milloinkaan erottaa toisistaan ajattelua, tunteita ja kehollisia reaktioita, sillä ne ovat osa syklistä jatkumoa, kokemusmaailmaamme.” Tämän vuoksi tunteiden lempeä kohtaaminen ja se, että sallii tunteen todella tuntua kehossaan, on niin tärkeää. Se on koko elämän kirjon sallimista itselleen.
Kun tunteilla on lupa virrata, ne eivät patoudu kehoon, kasaudu lihasjännityksiksi ja suoja-asennoiksi tai saa aikaan haitallisia välttelemiskeinoja kuten jatkuvaa ylisuorittamista, työntekoon, urheiluun, tunnesyömiseen tai muuhun riippuvuuteen pakenemista.
Epämukavuudestaan huolimatta jokainen tunne on yhtä tärkeä ja jokaisella tunteella on oma viestinsä kerrottavanaan. Meidän tehtävämme on oppia kuuntelemaan.
*Lähde: Christine Caldwell, Getting our bodies back (Shambahala 1996)
