Olet varmasti kuullut sanonnan: ”Ensin pitää rakastaa itseään, jotta voi rakastaa toista”. Tai ”Kukaan toinen ei voi tehdä sinua ehjäksi”. Näihin on helppo nyökytellä. Vahva itsenäinen nainen sisälläni alleviivaa ajatukset neonkeltaisella tussilla ja heittää huutomerkin perään. Olen todellakin oman itseni universumi ja ammennan rakkautta kuun ja äitimaan lisäksi kaikista läheisistä ympärilläni. Ei siihen kumppania tarvita.
Ja näinhän se onkin. Rakkaus ei totta vie rajoitu parisuhteeseen. On niin monta erilaista tapaa rakastaa ja tulla rakastetuksi. Se, että löytää rinnalleen sen ”yhden erityisen” on vain yksi rakkauden ilmentymä. Toisille meistä kuitenkin merkittävä sellainen. Ei siksi, ettemmekö olisi onnellisia yksin. Ei siksi, että kokisimme jonkin olennaisen elämästä puuttuvan. Vaan siksi, että parisuhde voi olla se rakkauden muoto, joka haastaa meitä kasvamaan ihmisenä ja avaamaan sydäntä vielä vähän enemmän.
Kasvuun on toki monta eri reittiä ja usein elämä tarjoaa kasvunpaikkoja ihan ilman etsimättäkin. Silti paradoksaalista kyllä, ihmiselle, joka viihtyy hyvin yksinään eikä varsinaisesti edes toivo ketään rinnalleen, parisuhde voi olla juuri se rakkaudellinen haaste, joka avaa jotakin uutta sisimmässä. Jotain mitä ei ehkä tiedostamattaan edes haluaisi.
Minä olen ollut se sitoutumista kaihtava, sielultaan vapaa universaalin rakkauden nimeen vannova riippumaton ja yksinään eheyttä huokunut hahmo, joka ei mielestään ole ollut ”seurustelutyyppiä” edes pitkässä parisuhteessa. Uskollinen kyllä, mutta sisimmässään itseriittoinen.
Minun on tarvinnut mennä rikki, jotta voisin löytää ehjäksi. Itselleni ehjäksi tuleminen ei ole kuitenkaan tarkoittanut vain omaan vapauteen ja turvalliseen tasapainoon palaamista, vaan uskallusta yrittää uudelleen ja tällä kertaa ilman yli-itsenäisyyden suojaavaa muuria.
Minun on pitänyt uskaltaa olla juuri niitä asioita, joita olen aina niin kovasti kammoksunut: rikkinäinen, haavoittuvainen, toiseen tukeutuva, turvaa hakeva. Vasta antamalla itselleni luvan olla pieni toisen ihmisen edessä jotain sellaista sisälläni on loksahtunut, mikä ei olisi ollut omin voimin mahdollista. Ei vaikka olin kuinka sinut ja tasapainossa itseni kanssa. Minun piti saada murentua juuri sinne, minne kuuluisi saapua ehjänä.
Minua toisen ihmisen rakkaus ei korjannut, vaan pikemminkin näytti, mistä kohtaa olin vielä rikki. Se auttoi purkamaan pala palalta sen muurin, jonka olin suojakseni rakentanut. Se opetti minulle, että tällaistakin rakkaus voi olla. Että yhdessäkin voi kasvaa. Että se, mikä oli ennen tuntunut rajoittavalta, saattoikin olla portti jonnekin uuteen rajattomaan. Vastoin kaikkia odotuksiani minulle se portti oli parisuhde. Sinulle se voi olla jokin muu.
Jokaisen meistä polku on omanlaisensa eikä kasvu aina tapahdu siellä, mistä itse etsii. Siis annathan rakkauden yllättää – sellaisena kuin se luoksesi saapuu.
Kurkkaa kirja:
