Tämä teksti on kirjoitettu kaupallisessa yhteistyössä Suomen ev.lut. kirkon kanssa ja se on syntynyt yhteisestä kiinnostuksesta suomalaisten henkiseen hyvinvointiin.
Kirjoittaja: opettaja, kirjailija ja retriitinohjaaja Susanna Erätuli
Muistan sen tilanteen elävästi. Se saa yhä, vuosien jälkeenkin, sydämeni pamppailemaan ja hengitykseni kiihtymään. Olin silloin passitoimistossa ja kädessäni oli vuoronumero, joka oli kaukana taululla näkyvästä numerosta. Pikapassihakemus piti jättää 10 minuutin sisällä, että ehtisin seuraavaan lentokoneeseen.
Tällä kertaa ei ollut kyse arkipäiväisestä kiireestä, vaan suuremmasta asiasta. Läheiseni oli joutunut vakavaan onnettomuuteen ja minua tarvittiin 3380 kilometrin päässä.
Pyysin hädissäni passitoimistossa jonottavien ihmisten edessä, että joku edelläni olevista vaihtaisi kanssani vuoronumeroa. Kerroin syyn, ja silti ihmiset kääntyivät pois. Yksi heistä tuli kuitenkin luokseni ja ojensi numeronsa ystävällisen eleen saattelemana. En tiedä hänestä mitään, mutta kiitän häntä ajatuksissani. Jospa tämä kirjoitus vie kiitokseni hänelle Onnettomuudessa ei käynyt hyvin, mutta ainakin ehdin perille.
Hyvyyden voima ulottuu kauas
Ehkä muistat elämäsi varrelta erityisiä auttamistilanteita tai tunnistat hetkiä, jolloin sisin kysyy: voisinko auttaa? Sydämen liikahdusten tunnistaminen ja niiden seuraaminen on osa ihmisyyttä. Sanat inhimillinen ja ihminen ovat samaa alkuperää.
Inhimillisen toiminnan ja toimimattomuuden seuraukset voivat joskus olla dramaattisia, mutta useammin kyse on tavanomaisista kaipauksista, joihin voisi vastata. Ne eivät vaadi suuria ponnistuksia, vaan pieniä liikahduksia oikeaan suuntaan.
Huomioinko vai huudanko? Tervehdinkö vai ohitanko? Entä kuulenko toiveen, jota ei sanota ääneen? Löytyisikö kireästä tilanteesta väylää huumoriin?
Ihmissuhteet ja vuorovaikutus ovat usein pienestä kiinni, sillä ihmismieli on herkkä kapistus ja altis vaikutteille. Ehkä voit tänään valita ikävän katseen sijasta hymyn. Se on ihan todellinen vaikuttamisen paikka, sillä et voi tietää, mihin hymysi päätyy. Ehkä maailman toiselle laidalle! Pienetkin teot voivat johtaa suureen hyvään, sillä ne luovat yhteyttä ihmisten välille.
Kiitollisuus lisää hyvää oloa
Aika paljon on nykyään puhetta paremmasta maailmasta. Suurille suunnitelmille on paikkansa, mutta niin on pienillekin. Maailman parantaminen lähtee läheltä – oikeastaan itsestä. Auttamalla ja huomioimalla viet valon viestiä.
Eikä auttamisen aina tarvitse olla näkyvää. Ilahduttaminen, jota ei tehdä huomion toivossa, on erityisen kaunista. Pieni, inhimillinen teko on vähäeleistä toivon kannattelua. Siitä tulee hyvä olo jopa sivusta seuraajille. Niinä hetkinä maailma on turvallisempi paikka ja tuntuu, että näin on tarkoitettu.
Naapuriapu, vastaleivotut pullat, kannetut kauppakassit tai epäreiluun tilanteeseen puuttuminen voivat palauttaa uskon ihmisyyteen.
Sanotaan, että ihminen syntyy epäitsekkäänä ja myötätuntoisena, mutta joskus nämä piirteet jäävät vähäiselle käytölle. Jos sinussa on myötätuntoa, joka joutaisi käyttöön, anna se eteenpäin. Pyyteettömästä auttamisesta tulee itsellekin hyvä olo – sekä arkikokemus että tutkimukset puoltavat tätä. Hyvinvoivalla ihmisellä on varaa olla hyvä toisille ja niin hyvä lähtee virtaamaan.
Elämän aikana miettii välillä: pitäisikö? Se on kai parempi kuin: olisiko pitänyt? Kaikkein paras olisi kai: ainakin yritin. Kun viljelee hyvää, kaikki jyvät eivät lähde kasvuun, mutta osa lähtee. Jos osa tämän tekstin lukijoista – sinä? – ottaa auttamisen inspiraation todesta, on siinä jo hyväntahtoisen vallankumouksen alku. Et voi aina tietää, kenen päivän tai jopa elämän saatat pelastaa, mutta kannattaa yrittää.
Kun muistat itse päivän tai koko elämän aikana kohtaamaasi hyvää, voit yllättäen tuntea olosi rikkaaksi. Laita hyvä kiertämään ja kerro, minkälainen pieni ele on tehnyt sinut onnelliseksi!
Tämän tekstin Sinulle tarjosi Suomen ev.lut. kirkko.
