Onko erityisherkkä vaativa – vai ihanan hienovireinen?

Erityisherkkä huomaa ja havaitsee usein pienimmätkin nyanssit sekä asioissa, tapahtumissa että ihmisissä. Värit, ilmeet, äänenpainot, asetelmat. Koska erityisherkkä myös kokee voimakkaita tunteita, hän (eli minä ja sinä, vai mitä?) saattaa nähdä pienenkin asian hyvin merkityksellisenä. Pieni asia saattaa myös kuormittaa erityisherkkää, tai saada liian suuret mittasuhteet.

Erityisherkkä ja suolakurkkuhaarukka

Olen itse saanut itseni kiinni erimerkiksi siitä, miten mieheni tapa jättää suolakurkkuhaarukka pöydälle on tuntunut minusta suoralta viestiltä: “En arvosta sinua. Jätän tämän mihin lystään.” Tosiasiassa mieheni on ajatellut: “Mahtavaa, suolakurkkuleipä, haluan päästä heti maistamaan!” ja jättänyt haarukan huolettomasti pöydälle.

Mielestäni suolavettä valuttava haarukka olisi pitänyt siivota pois ennen syömistä. Tuon tyyppisenä hetkenä koen olevani vaativa, sillä eihän minulla oikeasti ole syytä (tai oikeutta) puuttua siihen, missä järjestyksessä toiset iltapala-asiansa hoitavat. Sorrun tällaiseen ajoittain vieläkin, ja aina samassa tilanteessa: silloin, kun en ole saanut elämässäni tarpeeksi omaa tilaa.

Kun minulla on omaa aikaa, jolloin saan palautua, kävellä rauhassa, laulaa ja soittaa kitaraa sekä venytellä, en ole niin säpsy pienille asioille. Toisten ihmisten tekemiset tuntuvat enemmän erillisiltä omista asioistani. Asiat, jotka tuovat mielestäni epäharmoniaa kotiin tai sanat, jotka tuntuvat vaativan liian paljon, saavat silloin olla ja ilmetä.

Pystyn jopa nauttimaan ylimääräisestä säädöstä tai metelistä silloin, kun ne eivät enää muistuta minua oman tilan tarpeesta. Jokainen ylimääräinen haarukka ei tunnu pienentävän reviiriäni, kun minulla on sisäinen tasapaino. Minua ei haittaa, vaikka toiset valtaisivat kodissa tilaa, sillä en kaipaa kotiin niin paljon harmoniaa saatuani kokea sitä omalla ajallani – sisälläni.

En syytä itseäni, vaan otan lempeästi vastaan viestin siitä, että kaipaan omaa tilaa.

Hienovireisyyden siunaus

Aina pienten asioiden tarkassa havainnoinnissa ei ole kyse vaativuudesta, tai siitä että asioiden pitäisi olla tietyllä tavalla. Joku saattaa pyöräyttää silmiään sille, että asettelen hutaistusti pöydälle laitetun kukkamaljakon kauniisti, ja suoristan taittuneen neilikan takaisin kimpun keskelle.

Minulle tässä on kuitenkin kyse asioiden arvostamisesta ja siitä, että minä todella näen ne. En halua sivuuttaa maljakkoa, vaan haluan nostaa sen kauneuden esiin. Tiedät varmaan hyvin, mitä tarkoitan. Miten pienillä asioilla voitkaan lisätä ympärilläsi oleviin asioihin kauneutta, ja miten paljon iloa se voikaan sinulle tuoda!

Onko tämä ylitarkkuus neuroottista? Sen paljastaa aikomus toiminnan takana. Kukaan ei syytä luostaria rituaalinomaisesti lakaisevaa munkkia neuroottiseksi, silä häntä ei aja pakonomainen tarve siivota. Hänelle siivoaminen on pyhittämistä, tapa kohdata elämän vaatimaton hetki kunnioittavasti.

Neuroottista tekoa ajaa ahdistus, elämää arvostavaa taas ilo. Ehkä erityisherkän kyky nähdä pienet asiat sykähdyttävinä sisältää munkin pitkälle kultivoiman kyvyn nähdä elämän ihmeellisyys.

---

Löydät Mitran ihanat kirjat Sydämen seksi ja Meidän vuosi tästä!