Kun minulta ilmestyi esikoiskaunokirja Elämä ensin, kustantamon kirjakaupassa sanottiin, että moni kirjailija kokee olevansa juuri kaunokirjan äärellä paljaimmillaan. Minulle paljaana oleminen tarkoittaa samalla sitä, että en pysty enää perääntymään ja piiloutumaan. Olen alttiina haavoittuvuudelle.
Paljauden ja altistumisen kanssa on ihanaa silloin, kun kannustetaan, kehutaan ja kannatellaan. Tiesin jo etukäteen, että tiukin paikka minulle tulee olemaan kritiikki ja se, että joku listaa julkisesti asiat, miksi kirja oli a) huono, b) naurettava, c) “tyhmä” (eli ratkaisut ovat jollain mittareilla katsottuna huonoja).
Ehkä olet ollut tilanteessa, jossa olet tehnyt jotain itsellesi todella merkittävää, käyttäneet jonkin asiat tekemiseen paljon aikaa tai jokin asia on niin tärkeä, että se tuntuu sydämessä saakka? Tuossa kohtaa saattaa jännittää, pelottaa tai hävettää tuoda julki jotain niin tärkeää: entä jos minut teilataan? Ja sitten, KUN teilataan (se lienee aina jossain määrin väistämätöntä): miten ikinä selviytyä ja kerätä omat palasensa kasaan?
Minä menin palasiksi ensimmäisestä ei-kovin-hyvästä kritiikistä. Itkin ja kysyin itseltäni, että olisinko voinut jättää kirjan aivan kokonaan kirjoittamatta, ettei minun tarvitsisi kestää tätä TAI enkö voisi vaan sanoa itselleni, kuten reippaan ihmisen kuuluu: älä välitä, näitä nyt on – tai jotain muuta, joka ohittaa tunteen saa näyttämään siltä, ettei tunnu missään.
Olisi helppoa purra hammasta, yrittää liennyttää tunne mielen rationaalisilla selityksillä ja jatkaa hiljaa itsekseen pienen sydämenpiston kera ja pelätä joka hetki, että paljastun myös siinä, että en ollut vahva. Itkisin salaa, silloin kun kukaan muu ei ole näkemässä. Tai ehken edes itkisi vaan kääntäisin huomioni toisaalle.
Sen sijaan kerroin omille kavereilleni Facebookissa, että olen rikki. Itkettää. Ja tuntuu todella pahalta. Kun en jäänyt yksin häpeämään tunteeni kanssa, sain tukea ystäviltäni ja tuttaviltani. Sain kuulla, etten ole yksin tällaista tunteiden kanssa. Ja että vaikka kuinka harjoittelee elämää, kritiikki sattuu – ja se ok. Se ei ole hävettävää. Sitä ei tarvitse ratkaista. Mutta siitä täytyy ehdottomasti puhua, ettei kukaan jäisi yksin nolon tunteensa kanssa.
Tällaista kannustusta minä sain – ja haluan jakaa nämä viisaat sanat kaikille muillekin, jotta kun sinusta tuntuu siltä, että olet vääränlainen, teet väärin tai et ole hyvä, voit painaa nämä sydämeesi:
1. “Itse en sais mitään tommosta aikaan, mitä sä oot saanu, tuskin moni muukaan.”
Ehkä epäonnistumisen kokemuksen keskellä mietit usein niitä, jotka ovat tehneet ja onnistuneet paremmin? Mietinpä sitä, että SINÄ teit – kuinka moni muu ei?
2. “Maailmassa ei ole mitään niin hyvää asiaa, etteikö se saisi valtavasti negatiivista palautetta ja kommentteja.” – kokenut toimittaja
Vain mielikuvissa voi olla turvassa epäonnistumiselta tai kritiikiltä. Oikeassa maailmassa se on ensin kohdattava ja sitten tunnettava läpi.
3. “Avoimena oleminen on riskin ottamista, iskut tulevat perille saakka. Tulkoot. Jokainen niistä auttaa harjoittamaan sietokykyä, avoimuuden riskin hyväksymistä. Kyllä sä pärjäät, tämänkin kanssa!” – kokenut kirjailija
Kun olet avoin hyvän vastaanottamiselle ja uskallat nauttia siitä, sen avoimena olemisen mukana tulee myös kipeältä tuntuvat iskut. Et voi saada vain toista. Mutta voit menettää molemmat.
4. “Yli 45 vuotta toimittajanakaan ei ole kasvattanut nahkaa niin paksuksi, etteikö ilkeä kritiikki satuttaisi. Ja vaikka kuka sanoisi, että älä välitä, välittää kuitenkin. Voin kuitenkin lohduttaa, ettei siihen kuole.” – kokenut toimittaja
On ok antaa tunteen tulla. Ja on ok antaa tunteen mennä. Se satuttaa aikansa, mutta siihen ei kuole. Elämä kantaa senkin.
5. “Kielteinen ei mitenkään muuta myönteistä.” – kokenut kirjailija
Kipeältä tuntuvan kritiikin hetkellä tuntuu, että kaikki hyvä, mitä on kuullut, pyyhkiytyy maailmasta. Mutta se pyyhkiytyy vain hetkeksi fokuksesta, koska kaikkein vahvin tunne ottaa vallan. Ja usein kaikkein vahvin tunne on se ikävältä tuntuva tunne, joka horjuttaa meitä. Hyvä on silti edelleen olemassa <3
6. “Me ihmiset kuljemme eri polkuja, joten ihmisillä ei välttämättä ole sama taajuus.” – kokenut musiikkimedian taustavaikuttaja
Katsomme maailmaa eri kokemuksista, eri näkökulmista ja eri silmälasein. Yhdestä kokemusmaailmasta luotu asia ei välttämättä pysty avautumaan toiselle sellaisena kuin sen oli tarkoittanut. On myös niin, että pystymme ottamaan vastaan sellaista, mitä itse pystymme ymmärtämään.
7. “Muista, että voit myös vaikuttaa lukijoiden elämään hyvällä tavalla – on niitä, jotka kokevat kirjan voimakkaasti samaistuttavaksi ja saavat siitä voimaa.” – kirjailija
Aina kun luo maailmaan jotain hyvällä aikeella, se löytää myös ne ihmiset, joita hyvä hipaisee.
8. “Tollanen menee ihon alle, mutta rohkeaa on sanoa se ääneen, eikä jäädä omaan häpeään pyörimään!”
Moni ei oikeasti välitä, mutta kauhean moni myös oikeasti välittää ja se oikeasti tuntuu. Maailma ympärillä saattaa näyttää reippaalta, mutta todellisuudessa se näyttää reippaalta siksi, että emme puhu siitä, että sattuu. Osallistumme yhdessä näytelmään, jossa sanotaan muille, että “ei täs mitään”, koska emme halua näyttää heikoilta, joihin ei järkipuhe toimi.
9. “Joskus ihmisillä on palava halu tehdä itse, mutta jotain puuttuu, ehkäpä rohkeutta. Silti sisällä kuohuu, että tekisin itse paremmin, tai että ei tuo niin hyvä ollut.” – muusikko-kirjoittaja
Sinä teit ja sait kurjalta tuntuvaa palautetta, mutta: Sinä. Teit. – Katso ympärillesi, kuinka moni muu teki? Vain tekemällä voi muuttaa maailmaa – ei vain kritisoimalla.
10. “Omat kriitikot kannattaa valita huolella, eikä ottaa palautetta tässä maailmassa vastaan ihan keltä vaan. Jos haluaa siis kehittyä, niin on hyvä saada laadukasta (ei lannistavaa) palautetta, jossa on oikeasti tarkoitus rakentaa lisää hyvää kanssasi.”
Luin tämän samansisältöisen pointin joskus “häpeätutkija” Brené Brown’n kirjasta Rohkaiseva johtaja, ja ajatus oli järisyttävä. Olin aina ajatellut, että kaikki kritiikki palvelee ja tulee ottaa tasavertaisena vastaan. Pahimmillaan se kuitenkin estää tekemästä niitä asioita, joita moni muu kaipaa.
11. “Sanoilla voi satuttaa syvältä tai niitä voi käyttää koskettamaan muita.”
Meillä on aina valinnan mahdollisuus. Itsellä ja muilla.
12. Pätkä haavoittuvuudesta Katri Syvärisen kirjasta Vuoden paras päivä:
“Luova itsensä ilmaiseminen ja sielunsa näkyväksi tuominen on samalla asettumista alttiiksi muiden reaktioille, niin arvostelulle kuin kehuillekin. Suojakuoret putoavat: yhtäkkiä esillä olet Sinä, puhtaana ja aitona, samalla epätäydellisenä ja keskeneräisenä. Uudet vedet kutsuvat ja sinä huudat vielä pelastusvenettä – olo tuntuu turvattomalta.
Haavoittuvuus on sitä, että maailman melskeessä kerta toisensa jälkeen palaat sydämesi polulle, jossa kuulet sinua kutsuttavan ja josta et oikeastaan koskaan poistunutkaan. Haavoittuvuus on sitä, että näyttäydyt omana itsenäsi ja seuraat sisintäsi siitäkin huolimatta, että saatat kokea jotain, mitä kutsutaan epäonnistumiseksi. Sitä voi myös kutsua oppimiseksi – tai vaikka seikkailuksi.
Riski on, että kaikki ei mene niin kuin toivoisit. Voi myös olla, että kaikki menee paljon paremmin.
Kasvumatkalla haavoittuvuuden tunne ei ole este eikä edes hidaste vaan matkan tärkein osuus. Vaikket pääsisi sinne minne haluat, olet saavuttanut riittävästi, kun uskallat ottaa riskin. Roolien sisällä on piileskelty tarpeeksi – maailma haluaa nähdä sinut eikä suojakuortasi.
Aina on niitä, jotka huutelevat sivusta. Haavoittuvuutta tutkiva Brené Brown kertoo romahtaneensa joskus kritiikin äärellä, kunnes hän ymmärsi, että nimettömiä valittajia ei kerta kaikkiaan lasketa. Jos ei uskalla itse astua areenalle nimellään ja kasvoillaan, tehdä virheitä tai ainakin antaa palautetta rakentavasti, saa jäädä kasvottomaan katsomoon.
Voit huokaista jo nyt helpotuksesta, sillä et tule olemaan täydellinen. Virheetöntä ei ollut olemassa ennen sinua eikä tule sinun jälkeesikään. Sinunkaan ei tarvitse olla. Arvokkainta on, että ylipäätään uskallat vastata sielusi kutsuun.
Haavoittuvuus tuntuu ehkä huteralta, mutta todellisuudessa se on ainoa vakaa pohja kestävälle tielle. Jos rakennat kaiken vahvuuksiesi varaan, joudut koko ajan pelkäämään, että heikkoutesi paljastuvat. Kun tuot tarinasi esiin sellaisena kuin se on, juuri sinulle oikeimmat ovet avautuvat.” (kurkkaa Vuoden paras päivä -kirja TÄSTÄ.)
Kirjoittamani Elämä ensin -romaanin löydät Hidasta elämää -puodista.
P.S. Ei ole vääriä tai noloja asioita tuntea itsensä satutetuksi – se ei liity siihen, onko sanoja TARKOITTANUT satuttaa. Tunne on aina totta. Ja se on aina oikea.
