Pieni hetki lapsen kanssa voi olla hänen elämänsä tärkein asia – 5 asiaa, joita jokainen lapsi kaipaa

Teksti tuotettu mainosyhteistyössä SOS-Lapsikylän kanssa.

Lapsi saattaa kaivata paljon yksinkertaisempia asioita kuin aikuinen osaa kuvitellakaan. Tässä 5 asiaa, joita jokainen lapsi kaipaa mutta joita kaikki suomalaisetkaan lapset eivät saa kokea:

Jokainen lapsi kaipaa: 

1) Aikaa

Joskus arjen ihan tavalliset asiat vievät aikuiselta miltei kaiken ajan. Jos miettii omaa lapsuuttaan, saattaa muistaa parhaiten juuri ne kelluvat hetket, jolloin ei tapahtunut mitään erityistä, mutta oltiin yhdessä ja kaikki tuntui olevan siinä. Tällaista yhteistä aikaa kannattaa arvostaa tärkeäksi ja vaalia arjen keskellä.

2) Keskustelua

Kun lapsi saa tuoda tunteitaan, ajatuksiaan ja kokemuksiaan turvallisen aikuisen kuultavaksi, hän tulee nähdyksi ja kuulluksi. Keskustelujen kautta lapsi saa kokemuksen siitä, että hänen asiansa ovat tärkeitä ja hän myös oppii huomioimaan muita. 

3) Ihan tavallista puuhaa

Vaikka aikuinen saattaisi ajatella, että laadukas aika lapselle on jotain erilaista ja erityistä – huvipuistoja tai herkkupäiviä – lapselle ihan tavallinen tekeminen luo muiston ja kokemuksen lapsuudesta. Leipomista, mäenlaskua, lautapelejä, ruoan laittamista yhdessä, iltasatuja, saunomista… Tavallisten asioiden äärellä on elämän suurin taika.

4) Näkemistä

Jokainen lapsi kaipaa tulla nähdyksi sellaisena kuin on. Lempeä ja läsnäoleva katse on kuin lämmin, turvallinen syli, jossa lapsi kokee olevansa oikeanlainen. Myös kiinnostus lapsen tunteita, ajatuksia ja kokemuksia kohtaan piirtää hänen kokemustaan itsestään täydellisenä sellaisena kuin on.

5) Läsnäoloa

Joskus riittää, että aikuinen vain on ja kannattelee tilaa lapselle ja lapsen kokemuksille. Niin usein aikuisen huomio on toisaalla – ja lapsi kyllä huomaa sen. Lapsi janoaa yhteyttä, joka on välittämisen ja rakkauden perusta. 

Jokainen lapsi tarvitsee elämäänsä tällaisia välittäviä aikuisia. Sellaisia, joiden kanssa lapsi saa kokea olevansa tärkeä, jotka ovat kiinnostuneita, vaikka ei aina jaksaisi tai osaisi olla kiltti, joiden kanssa voi jakaa iloja ja suruja, sellaisia, jotka huomaavat, kun on oppinut uuden taidon ja jotka haluavat kuulla juttuja ja ihmetellä maailmaa yhdessä.

Näitä tärkeitä aikuisia on harvoin kenenkään lapsen elämässä liikaa, mutta joidenkin lasten elämässä heitä on liian vähän. Siksi SOS-Lapsikylä haluaa löytää Hidasta elämää -sivuston avulla tukiperheitä niille ihan tavallisille, ihanille lapsille, joiden elämään tarvitaan supertärkeiden äitien ja isien lisäksi myös muita aikuisia. Voisitko sinä olla tarjoamassa jollekin lapselle näitä ihan tavallisia asioita silloin tällöin? Lue lisää tukiperhetoiminnasta TÄSTÄ.

 

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image