Välillä jäsennän elämää palikoiden kautta. Tiedäthän ne lasten puukuutiot, joissa on kirjaimia kyljissä. Koen, että abstraktista hyhmästä, kuten vaikkapa arvoista ja tavoitteista, saa paremman otteen, kun ne pukee mielessään konkretiaksi.
Kun elämän tärkeät palikat ovat kasassa, menee hyvin. Olo on levollinen ja hetkessä on hyvä olla. Jos jokin tärkeä palikka, kuten terveys, läheiset, työ, parisuhde tai arvojen mukainen elo vinksottaa tai on kokonaan tippunut kasasta sivuun, ihminen kohtaa kriisin. Hän etsii vimmaisesti palikoilleen uutta järjestystä ja sählää usein muutkin kuutionsa ikävästi sotkuun.
Totuus on, että yleensä elämässä on harvoin sellainen tilanne, että kaikki palikat olisivat luotisuorassa ja armeijamaisessa järjestyksessä. Elämässä kun ainoa pysyvä asia on muutos. Aina tulee jotain. Jostain nurkasta vuotaa aina. Joku syntyy, kuolee, pettää, jättää, rakastuu, satuttaa, kasvaa tai muuten vaan uusia väyliä avautuu tai vanhoja sulkeutuu. Sellaista elämä on.
Ihminen on kuitenkin siitä jännä olento, että se sekoittaa elämän palikkansa välillä myös itse. Vaikka juuri eilen hän olisi elänyt tyytyväisenä “hetki kerrallaan, tässä on hyvä näin” -elämäänsä, hän saattaa yhtäkkiä istahtaa ymmällään palikoittensa eteen miettimään, mitä minä oikeastaan elämältä tai tulevaisuudeltani haluan. Ihmiselle tulee tarve tarkistaa elämänsä suunta.
Epämääräinen impulssi tähän voi tulla uusista kymmenluvuista, juhlapyhistä, keväästä, vuoden vaihtumisesta, uutisista – tai jostain ihan pienestä merkityksettömästä asiasta, joka sysää ihmisen ajattelemaan elämäänsä. Ihminen on hetken kuin hämmentynyt parivuotias kuutioiden keskellä miettiessään, mitä kasaan oikeastaan kuuluu ja mitä ei. Ne hetket ovat ihmisen kasvun ja arvojen mukaisen elämän kannalta äärimmäisen tärkeitä.
Kaikilla palikat ovat välillä sekaisin. Ihan kaikilla. Ja ne hetket täytyy hyväksyä myös läheiselle. Vierestä katsottuna toisen sekavat palikat ovat usein pelottavia hetkiä: Läheinen katoaa hetkeksi, eikä ole takeita siitä, palaako hän ennalleen vai kasvaako hän joksikin toiseksi. Millaiset palikat hänen elämäänsä kuuluvat jatkossa? Kuulunko minä joukkoon enää?
Viisainta on kuitenkin vain antaa toiselle aikaa ja odottaa itse rauhassa. Usein ei haittaa, vaikka ei osaisi oikein auttaa tai sanoa mitään. Tilan ja rauhan antaminen sekaviin ajatuksiin hautautuneelle on usein se paras tuki ja apu. Sillä oikeasti, suuria palikoita vaihtuu elämässä onneksi aika harvoin.
Usein riittää, että palikoiden paikat vain tarkistaa ja ehkä kevyesti päivittää. Sen jälkeen voi taas huokaista ja hymyillä itselleen ja omalle sieltä täältä rempsottavalle elämälleen.
Kun vähän nyrjähtäneetkin osa-alueet on itse valinnut omaan elämäänsä kuuluviksi ja kokonaisuuden kannalta parhaimmaksi kompromissiksi tai kombinaatioksi, ne on paljon helpompi hyväksyä.
Palikkaleikin jälkeen elämällä on jälleen varmempi pohja ja sen virralla itselleen oikea suunta. Silloin on aidosti olo, että tää on just hyvä näin.
Kurkkaa Annin uusi kirja:
