Kuulin naisjoukon juttelevan siitä, mikä merkitys olisi, jos pomo kysyisi edes joskus, mitä heille kuuluu.
”Tulisi sellainen olo, että saan olla ihminen, jonka elämässä tapahtuu muutakin kuin työasioita.”
”Tulisi sellainen olo, että on lupa kertoa, mitä aamulla on tapahtunut tai millainen tilanne perheessä on – kun se kuitenkin vaikuttaa työn tekemiseen.”
”Tulisi sellainen olo, että olen ihminen eikä vain työtä tekevä kone.”
Jokaisella ihmisellä on tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi. Haluamme, että olemme olemassa toisille ihmisille kokonaisina – sellaisina kuin kaikkinensa olemme. Kun menemme töihin, emme voi sulkea itsestämme osia pois – tulemme sellaisena, millaiseksi olemme kasvaneet – kaikkine kokemuksinemme ja traumoinemmekin. Tulemme siitä elämäntilanteesta, joka meillä sillä hetkellä työpaikan ulkopuolella vallitsee – eikä se ole aina niin staattinen ja stabiili kuin haluaisimme. Tulemme kaikkine tunteinemme, sillä ihminen ei voi sammuttaa tunteitaan, muuten ihminen ei olisi ihminen.
Meillä on tarve, mutta entä jos siihen ei vastata? Entä jos pomo ei koskaan kysy, mitä kuuluu? Entä jos pomo ei katso kannustavasti, että ”kerro vaan, minä kuuntelen”? En usko, että ihminen pystyy olemaan täydessä potentiaalissa silloin, kun häntä ei nähdä ja kuulla kokonaisena. Mutta miksi niin moni pomo jättää kysymättä? – Jos haluamme ymmärtää pomoa, voimme tarkastella asiaa:
– Ehkä pomo ei uskalla kohdata itsessään tunteita, joita keskustelussa nousisi.
– Ehkä pomo yrittää vain selviytyä omista töistään, ja tunnekuorma olisi liikaa.
– Ehkä pomo ei ole saanut koulutusta tai tunnekäsittelyn taitoja, joita hän tarvitsisi.
– Ehkä pomo vetää ”ammatillista” roolia, koska hän ajattelee, etteivät tunteet kuulu työpaikalle.
– Tai ehkä syy on joku muu.
Riippumatta siitä, mikä syy on johtanut kysymisen ja kuuntelun puutteeseen, sinussa ja sinun tarpeessasi ei ole mitään väärää. Se on normaalia. Se on tavallista. Ja se kuuluu asiaan – koska olet ihminen.
Eräs nainen kertoi, että muistaa vieläkin sen, että ensimmäisessä työpaikassaan ”iso pomo” tuli välillä käymään toisesta kaupungista, ja pomo kysyi aina, mitä kuuluu. Ja mikä vielä säväyttävämpää: hän todella kuunteli vastauksen.
Ehkä sinä voit aloittaa työpaikalla kysymisen ja kuuntelun kulttuurin? Mitä kuuluu -kysymys voi olla jollekin elämää suurempi lupa ja mahdollisuus tulla nähdyksi ja kuulluksi. Tulla olemassa olevaksi kokonaisena: suortuvista sieluun saakka.
Välineitä tunteiden kohtaamiseen sekä minälempeyteen ja me-lempeyteen Lempeyden kirjasta:
