Negatiivisen ajattelun taito vie eteenpäin elämän haasteissa


Kymmenkunta vuotta sitten näin hulvattoman hauskan, mutta myös ajatuksia herättävän norjalaisen elokuvan nimeltään Negatiivisen ajattelun taito. Siinä porukka vammautuneita nousi vastarintaan, kun heille pakkosyötettiin positiivista ajattelua. Vammautuminen tai sairastuminen ei muutu iloiseksi asiaksi, vaikka siihen päälle kuinka yrittää liimata Keep smiling –tarraa.

Toisin kuin aito myönteinen ajattelu, joka hyväksyy kielteiset ja huomaa hyvät asiat, pinnallisen positiivisen ajattelun ongelma on ikävien tosiasioiden kieltäminen. Yritetään positiivisuudella lakaista kaikki kipeä piiloon, olemattomiin. Kun aikoinaan maalasin lapsettomuussurustani tauluja, ne nähdessään eräs tuttavani totesi, että nythän sinulla ilman lapsia on enemmän aikaa maalausharrastuksellesi. Positiivinen ajattelu ei suostu näkemään murheita, haasteita tai ongelmia, vaan niiden ympärille kääritään vaaleanpunaista sokerimassaa hattaraksi ja toivotaan, että kaikki vaikeat asiat unohtuisivat.

Paitsi että ne eivät unohdu. Tunteemme ovat kehossamme. Ne ovat ajatusten, muistojen tai tulkintojen fysiologisia vasteita kehossa. Eikä keho kykene niitä unohtamaan. Vaikka kuinka yritämme ajatella positiivisesti, vääntää mustan valkoiseksi, tunteemme jäävät kehoon. Kunnes olemme valmiita ne kohtaamaan.

Negatiivisen ajattelun taito on rohkeutta katsoa murhetta ja kärsimystä silmästä silmään. Se on rehellisyyttä tunteitamme ja tosiasioita kohtaan. Ongelmat, haasteet ja kipeät tunteet tunnistetaan ja kohdataan. Niiden olemassaolo hyväksytään. Asiat ovat nyt näin. Tunteeni on tällä hetkellä tämä. Sallin asioiden ja tunteitteni olla nyt näin. En taistele tapahtunutta tai tätä hetkeä vastaan.

Negatiivisen ajattelun taitoon liittyy myös kyky myötätuntoon. Kun rohkeasti kohtaamme toisen kärsimyksen, voimme tunnistaa, miltä se tuntuu omassa sydämessämme. Voimme myötäelää kärsimyksen ja samalla sydämestämme toivoa, että toinen saa helpotusta kipuunsa ja suruunsa. Samoin voimme lempeän myötätuntoisesti kohdata myös omat kipeät tunteemme, antaa niille lupa olla olemassa ja samalla luottaa, että pääsemme kivustamme.

Samalla hetkellä kun hyväksymme tunteemme, vapaudumme tunteiden syövereistä tarkastelemaan niitä ulkopuolelta. Voimme nimetä tunteemme ja tutkia, missä kohdassa kehoa tunteemme tuntuu ja minkälaisen tilan se vie kehosta. Mutta ennen kaikkea meidän kannattaa nojautua tunteittemme viisauteen ja kysyä, minkä viestin tunteemme meille tuo tai mitä se yrittää meille opettaa. Ja miten voisimme ottaa tuon opetuksen osaksi elämäämme?

Mutta se, mikä negatiivisessa ajattelussa todella vaatii taitoa, on päästää irti kipeistä tunteista niiden tunnistamisen ja kohtaamisen jälkeen. Mielemme niin helposti jää mässäilemään kaiken surkeudella etsien syyllisiä ja luoden tarinoita huonosta olostamme. Se voi jopa vakuuttaa, että meillä on oikeus kipeisiin tunteisiimme ja voimme käyttää niitä selityksinä elämämme epäkohtiin. Mutta oikeutukset ja selitykset saavat meidät yhä tiukemmin kiinni pahaan mieleemme.

Negatiivisen ajattelun taitoa käyttäen osaamme hyväksyä kaikki tunteemme ja kohdella niitä kuin vieraita talossamme, kunnioittavasti kuunnellen ja hienovaraisesti kysellen. Jotkut tunteet tulevat vieraaksemme usein, toiset harvemmin. Joillakin tunteilla on enemmän meille kerrottavaa kuin toisilla ja silloin niille kannattaa antaa aikaa. Tärkeää kuitenkin on antaa tunteiden tulla ja mennä omassa tahdissaan.

Negatiivisen ajattelun taito kulkee käsi kädessä aidon myönteisen ajattelun kanssa. Molemmat hyväksyvät elämässä olevan kivun ja kärsimyksen ja painottavat sen kohtaamisen tärkeyttä. Sen jälkeen aito myönteisyys jatkaa ja kysyy: Löytyykö tämän kipeän asian ympäriltä jotain, joka on jo hyvin tai joka jo toimii? Voisimmeko käyttää sitä astinkivenä pikkuisen parempaan oloon? Ja näin pienenpieni askel kerrallaan pääsemme eteenpäin elämän haasteissa.

Lue lisää aidosta myönteisyydestä ja onnellisuudesta kirjastani Onni asuu jo sinussa – 9 tapaa olla onnellinen


Tutustu koulutus- ja valmennustarjontaani tai tilaa onnellisuusluento TÄSTÄ

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image