Miten innostuksesta voi kasvaa intohimo – ja intohimosta elämän kokoinen oma juttusi?

Uusista jutuista innostuminen on varmaan sinullekin tuttua. Jostain syystä innostus kuitenkin lopahtaa joskus jo heti alkuunsa.

Vain harva innostuksen kohde kasvaa ja vahvistuu intohimoksi, ja sillekin on hyvät syynsä – eihän aikamme ja voimamme riitä mitenkään kaikkeen, mistä innostumme.

On tehtävä valintoja ja valittava innostuksen kohteet, joissa tuntuu olevan mahdollisuuksia kasvaa isommaksi. Joissa huomaa kipinän sytyttävän uusia kipinöitä, jotka liekehtivät vähitellen intohimon roihuksi.

Omat innostuksen kohteeni, jotka osoittivat vähitellen kehityskelpoisuutensa, olivat valmentaminen ja kirjoittaminen.

Molemmat ovat roihahtaneet ajan myötä suureksi intohimokseni ja myös elannokseni, vaikka kumpaankaan minulla ei ollut alun perin muodollisia pätevyyksiä eikä ammatillista koulutusta. Suurta innostusta, uteliaisuutta, oppimisen halua, taitettuja kilsoja sekä kokemuksia, joita hyödyntää, sen sijaan oli.

Intohimo on yksi suurimmista supervoimista, joita sinulla on. Se on tekemistä ja syvää sitoutumista, joka nousee sinusta itsestäsi. Sisältäsi. Sydämestäsi.

Älä huoli, intohimo ei kulu kovassakaan käytössä, sillä se on uusiutuva luonnonvara, joka vain lisääntyy tuhlatessa, aivan kuten rakkauskin – onhan intohimossakin kyse palavasta rakkaudesta. Palavasta rakkaudesta omaan juttuun ja kaikkeen siihen kuuluvaan tekemiseen.

Kun pohdit nyt omia kykyjäsi, ominaisuuksiasi ja vahvuuksiasi, unohda koulutuksesi, cv:si ja muut todistuksesi ja keskity siihen, missä olet hyvä, mitä olet valmis kehittämään, mistä sytyt ja liekehdit, minkälaisten asioiden parissa puhkut intoa ja mitä teet täysin omasta halustasi.

Sinä olet aivan varmasti hyvä useissakin asioissa. Omien vahvuuksiesi tunnistaminen ja maailmalle julistaminen on sallittua, toivottavaa ja tärkeää. Voisi sanoa, että se on suorastaan kansalaisvelvollisuutesi.

Vahvuuksiesi käyttämättä jättäminen saa sinut tuntemaan epämääräistä tyytymättömyyttä, jopa ahdistumaan. Rohkaisenkin uteliaaseen etsimiseen ja monenlaiseen kokeilemiseen.

On satoja tuhannen taalan tilanteita, joissa omat vahvuudet pitää saada sanallistettua. Se on myös ehdoton edellytys oman jutun toteutumiselle.

Jos ei tunnista ja tunnusta omia vahvuuksiaan, on mahdotonta löytää omaa intohimotyötään. Opettele siis tunnistamaan vahvuuksiasi ja vahvista niitä entisestään.


Voit lukea lisää innostuksen ja intohimon voimasta uudesta kirjastani Muuta asenteesi, muuta elämäsi. Voit ostaa kirjan tästä. 

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image