Tämä on kirje sinulle, teille kaikille kiusaajilleni. Se on avoin, esillä kaikkien silmien edessä, jotta se tavoittaisi teistä jokaisen.
Kuulet minut radiossa, luet tekstejäni blogeista, seuraat elämääni somesta.
Vihastut. Jokin minussa saa ärsytyksen syttymään ja sitten toimit. Laitat ilkeän viestin, kerta toisensa jälkeen.
Näin on käynyt taas, ja nyt vihan viestisi saivat tuskani tulvimaan yli. Vaikka olen ammatissani varma ja vakuuttavan kuuloinen, kannan harteillani aikamoista lastia pelkoja, epävarmuutta, yksinäisyyttä, enkä enää koe kohteluasi kohtuulliseksi.
”Huora”, ”kuole”, ”olet ihan tarpeeton ihminen”, ”olet maailman huonoin siinä mitä teet”, ovat kommenttejasi minulle.
Oletko nyt tyytyväinen? Saiko purkauksesi sinut tuntemaan vahvuutta, iloa, onnellisuutta?
Se, miksi minua haukut, ei satuta, vaan se, kuinka ajattelematon olet. Oletko pysähtynyt miettimään, että minuun saattaa todella sattua? Merkitseekö se sinulle mitään? Oletko sinäkin yksinäinen ja epävarma: Ehkä jaammekin saman kokemuksen? Ehkä sinäkin saat samanlaisia sanoja osaksesi, ja kun ei muuta keinoa ole, toistat mallia minuun.
Juuri siksi valitsen nyt myötätunnon. Myötätunto on aina paras ase pahuutta vastaan. Monet ovat kehottaneet minua vain jättämään moiset omaan arvoonsa ja antamaan olla. En voi, sillä hiljaa jääminen on hyväksymistä. Jos ei puhu, antaa ilkeän käytöksen jatkua ja sallii sen. Myötätuntoa on, että nousee rehellisesti esiin, jotta kasvaisimme molemmat ja antaisimme myös muiden oppia meiltä. Siksi kirjoitan tämän kirjeeni sinulle kiusaajani näin avoimesti.
Minulla on nyt kriittinen hetki: On omissa käsissäni kuinka tähän asiaan tartun. Alanko uhriutua ja syylistää sinua typerästä toiminnastasi ja lisään kierroksia, vai voisinko ottaa vastuun? Pystynkö juuri nyt tätä kirjoittaessani pysäyttämään itseni, hengittämään hetken ja miettimään sitten, millaisen vaikutuksen asiaan omalla toiminnallani teen?
Jokaisella sanalla on seuraus. On omassa vallassamme, millaista maailmaa mietteillämme rakennamme. Jokainen lausuttu lause kertoo enemmän kertojasta kuin mistään tai kestään muusta, ja on vastuullallamme, millaista kuvaa itsestämme piirrämme esimerkkinä muille.
Myötätunto on valinta. Siksi valitsen nyt olla suuttumatta sinulle, vaikka tuntisinkin siihen valtavaa tarvetta. Sinä haluat ärsyttää ja ärsyyntyä, ja se on minun hyväksyttävä. Aina on joku ilkeä, mutta me muut voimme tehdä muutoksen. Siihen tarvitaan rehellinen katse itseen.
Pystyisitkö sinä siihen?
Haluan sinulle vain hyvää, ja olen samalla myös ihan avoimesti itsekäs: En tahdo jumiutua pahan pyörittelemiseen, sillä se lisäisi vain pahaa mieltä itselleni ja sitä kautta tähän maailmaan. Yksi ilkeä ajatus johtaa seuraavaan ja kasvaa kokoaan koko ajan käytettäessään. Tämän haluaisin, että sinäkin tajuaisit.
Toivoisin, että tänä vuonna kasvaisit kyvyssä pysähtyä. Miettisit, mistä tunteesta ajatuksesi kumpuaa ja mitä sillä saa aikaan ennen kuin sanoisit sen ääneen. Olisiko se mahdollista? Olisiko se mahdollista meille kaikille, jotka tätä kirjettä nyt luemme?
Olen täällä, jos haluat kirjoittaa minulle!
Myötätunnolla,
Maija
Tämä kirjoitus syntyi tilanteessa, jossa sain jälleen kerran ilkeitä viestejä tuntemattomalta. Tästä teemasta lisää ja kommentti, joka sysäsi tämän blogitekstin liikkeelle löytyy esimerkiksi Instagramissani, katso sieltä, ja tule seuraamaan minua @maijailmoniemi
