”Alakulo on normaali tunne kuten kaikki muutkin tunteet, kun elämässä sattuu ja tapahtuu. Alakulo vetää mielen matalaksi ja haluaa kertoa omaa sanomaansa. Jos sitä ei pysähdy kuuntelemaan, se pitkittyy ja saattaa äityä masennukseksi.
Masennuksessa on kysymys monesta asiasta ja on tärkeää muistaa, että jokaisen masennus on omanlaisensa. Ei ole yhdenlaista vaan monenlaista masennusta, mutta jokaisen viesti on sama: jotain on mennyt jossain kohtaa vinoon ja pieleen niin, että ihmisen mieli on alkanut voida huonosti. (…)Moni koetuista asioista on ollut sellaisia, että jos niitä olisi osannut surra, ei masennusta ehkä olisi edes tullut. Liika on liikaa ja mieli patoaa asiat, joita ei ole käsitelty, vyyhdiksi, jossa ei liiku enää mitään ja joka vie kaiken energian.”
Näin kirjoitin kirjassani Lupa surra, jossa pohdin muiden suruteemojen lisäksi surun ja masennuksen suhdetta. Surusta ja masennuksesta kirjoitin myös esikoiskirjassani ”Toivon kirja masennuksesta” (2018).
Surua ja masennusta ei ole helppo erottaa toisistaan.
Masentunut saattaa itkeä paljon. Itku voi olla melkein pohjatonta ja sitä todella riittää. Eikä oikein tiedä, mitä itkee – itkettää vaan.
Joku toinen ei taas osaa itkeä ollenkaan: mieli on masentunut, mutta tunteet ovat ihan jäässä. Moni tuntee kuitenkin, että olisi hyvä itkeä, yleensä itku helpottaa oloa.
Kun surun aiheita on paljon, ei välttämättä osaa lähteä suremaan asioita yksi kerrallaan vaan suru on yksi, epämääräinen möykky. Aika usein tarvitaan ammattiauttaja, jonka kanssa möykyn saa pilkottua käsiteltävään ja ymmärrettävään muotoon.
Surua voi aiheuttaa sekin, että masennukselle tuntee menettäneensä pitkiä aikoja elämästään. Surullista se onkin.
Masennukselle osan elämästään menettänyt voi joutua käymään tätäkin asiaa itsensä kanssa läpi aika paljon, jotta voi hyväksyä sen, että näin kävi. Ehkä masennuksella on voinut olla elämässä jokin tarkoitus?
Masennus saattaa lopulta paljastaa oman olemuksensa eli sen, miksi masennus tuli ja mitä itsessä piti työstää, jotta voisi voida paremmin. Masennuksesta toipumisen matkalla voi joutua itkemään kasapäin vanhoja suruja. Sureminen tekee kuitenkin hyvää, vaikka se sattuu. Jokainen itku sulattaa suremattomien surujen jäävuorta.
Masentuneena jokainen uusi suru tuntuu usein hyvin pahalta ja on tietysti ikävä lisä muutenkin täysinäiseen alakulon kuppiin. Masentuneena normaali surureaktio, sureminen, ei välttämättä onnistu. Masentuneena ei ole voimia ottaa uusia suruja vastaan, kun voimat ovat vähissä ilman niitäkin.
Kun surua ei osaa tai muuten pysty suremaan, voi suru voi äityä masennukseksi. Tärkeää on tunnistaa sekin, että suruun voi liittyä vihaa tai syyllisyydentunteita, jotka voivat kääntyä itseä vastaan, estää suremisen ja aiheuttaa masennusta.
Suru on menetyksiin liittyvä tunne, masennus kokonainen mielenmaisema, näin olen itse taipuvainen ajattelemaan.
“Surun äärellä masennus-sanaa saatetaan käyttää silloin, kun ei eroteta väsymystä, uupumusta, surua eikä masennusta toisistaan. Suru väsyttää ja uuvuttaa. Väsymys ei ole masennusta. Suruaikana ei ole läheskään aina mahdollisuutta laittaa muuta elämää pois päältä vaan pitää jaksaa hoitaa arki kuten ennen menetystä. Meidän ajallemme on tyypillistä sekin, ettei väsymykselle anneta lupaa. Väsymys on aina merkki siitä, että teemme jotain yli omien voimavarojemme. Hidasta ja hiljennä tahtia silloin, kun suru on pahimmillaan ja vielä sen jälkeenkin. Suru väsyttää ja vie voimat. Kuuntele tarkoin, mitä jaksat ja mihin pystyt. Kun väsyttää, on hyvä pudottaa kierroksia eikä päinvastoin.” (Lupa surra, 2019)
Masennus, suru ja väsymys kertovat aina jostain ja pitävät siitä, että niiden äärelle pysähdytään ja kysellään, mikä niiden sanoma on. Ne kietoutuvat monesti aika tiukasti yhteen.
Väsymyksen vastalääke on lepääminen ja omien rajojen ja voimavarojen tunnistaminen ja niiden kunnioittaminen. Suru lähtee suremalla eli antamalla surulle lupa tulla ja lähteä sitten, kun se on tehnyt tärkeän tehtävänsä. Masennus lähtee kuorimalla itseä kuin sipulia kerros kerrokselta niin, että masennuksen juurisyyhyn pääsee kiinni. Masennuksesta toipuu, kun sen syntysyy on hoidettu.
Kaikki tuo vaatii aikaa. Väsymystä, surua eikä masennusta voi hoputtaa. Kaikkein tärkein tapahtuu hiljaisuudessa.
Lisä aiheesta Toivon kirja masennuksesta.
