Kirje kiusaajalle ja kaikille muille ilkeille ihmisille – ”On helpompi osoittaa ilkeydellä toisen heikkoutta, ettei oma hiljainen heikkous tulisi esiin”

Kiusaaja,

on helpompi kääntää huomio toiseen kiusaamalla, tuoda esiin hänen heikoin puolensa, jotta oma heikko puoli ei paljastuisi. Se heikko puoli, joka vimmaisesti yrittää pysyä piilossa hinnalla millä hyvänsä – jopa ikävillä teoilla muita kohtaan. Se kohta sinussa, jota yrität piilotella iltaisin nukkumaan mennessä, ennen kaikkea itseltäsi.

Kokemasi heikkous voi olla kipua siitä, ettei sinua nähty, vaikka olisit sitä tarvinnut. Tai sinua ei edelleenkään nähdä, vaikka juuri sitä eniten kaipaisit. Silloin on helpompaa kaivaa esiin toisen heikkous, että näyttäisi itse vahvemmalta. On helpompi osoittaa ilkeydellä toisen heikkoutta, ettei oma hiljainen heikkous, kaiken mesoamisen takaa, tulisi koskaan esiin.

Mutta heikkouden lisäksi sinussakin on vahvuus. Siellä kaiken pelkojen, epävarmuuden ja vihan alla. Sinun vahvuutesi nousee siitä, että et yritä enää niin kovasti olla jotain tai kääntää huomiota muihin. Vahvuutesi nousee siitä, että sanot, että sinuunkin sattuu. Sattuu niin syvälle, ettei sitä ehkä pysty katsomaan. Siksi haluat nähdä, miltä näyttää, kun muihin sattuu. Haluat nähdä oman sisäisyytesi toisessa ja nauraa sille, kiusata, ilkkua.

Kun kiusaat toista, kiusaat oikeasti itseäsi. Satutat satutettua. Sinua. Et ehkä muista, mitä kaikkea elämässäsi on tapahtunut, mutta siellä on jotain sellaista, jota haluat kompensoida tai piilottaa kiusaamisellasi.

Sinun vahvuutesi löytyy siitä kohdasta, jossa näet toisen peilinä, samana. Näet, että teissä on enemmän samaa kuin eriä. Näet, että se on ok, sillä ihmiset ovat enemmän samanlaisia kuin erilaisia. Halaat, kun toinen itkee. Kannustat, kun toinen tarvitsee tsemppiä. Autat, kun toinen kaatuu. Pyydät anteeksi.

Mutta siihen voi olla vielä pitkä matka. Ensin sinun on oltava itsellesi lempeämpi: tsemppaa itseäsi, auta itseäsi ja anna itsellesi anteeksi. Sillä kukaan, joka on lempeä itselleen, ei ole ilkeä muille. Ja toisinpäin: julmuus tapahtuu aina ensin sinussa, sinulle, ennen kuin kohdistat sen muihin.

Sinun vahvuutesi voimistuu, kun itse itket ja annat toisen halata. Kannustat itseäsi ja otat vastaan muiden kehut. Kun kaadut, annat muiden auttaa, silittää ja puhaltaa. Annat anteeksi itsellesi ja niille, jotka eivät näe suojakuoresi alle. Niille, jotka näkevät kivussaan sinussa vain kiusaajan, mutta eivät sinun hiljaista kipuasi, jonka yrität iltaisin piilottaa tyynyn nurkkaan.

Heikkoutesi paljastuu aina kiusaamisessa ja vahvuutesi myötätunnossa. Myötätunnossa niitä kohtaan, jotka eivät ole antaneet sinulle tarvitsemaasi, myötätunnossa itseäsi kohtaan, myötätunnossa niitä kohtaan, joille olet ollut joskus julma ja myötätunnossa ketä tahansa ihmistä kohtaan.

Lisää parantavaa myötätuntoa meille kaikille – itseämme, muita ja elämää kohtaan:

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image