Kesäinen sunnuntaiaamu. Herään linnunlauluun ja kurkkaan ulos ikkunasta. Pihan vihreys on uhkeimmillaan. Läpmpöaalto on herättänyt kukkaan kullerot,puna-ailakit, koiranputket ja monet muut keskikesän kukat niin luonnossa kuin villiintymään päässeissä kukkapenkeissäni. Juhannus lähestyy, luonto on jo juhlakunnossa.
Antaudun lepopäivän rauhaan hyvällä omallatunnolla, sillä kulunut viikko helteineen on ollut haastava. Ikänumeroni on jo vuosia alkanut seitsemällä, joten yritän kuunnella kehon viestejä, jotka puhuvat levon tärkeydestä kesken askareidenkin. Olen huomannut itsestäni sen, että totutuista tavoistaan, ja ennen kaikkea ajatusmalleistaan, on vaikea luopua. Yksipuoliset ahkeruuden ja työteliäisyyden opit istuvat tiukassa. Onneksi noihin oppeihin kuuluu myös lepopäivän viettäminen, siitä en edes yritä päästä eroon, pikemminkin opettelen lisäämään niitä. Näillä kymmenillä tuohon lienee jo lupa, mahdollisuuskin on olemassa. On siis opeteltava uusia tapoja toimia ja ajatella.
Jokaisessa ikävaiheessa on hyviä ja huonoja (?) puolia. Ihmettelen toisinaan sitä, miten nuorempana ehtikään tekemään päivän mittaan monia askareita limittäin ja miten univajeesta huolimatta jaksoi. Silloin oli enemmän energiaa, puolustaudun, kun huomaan harmistuksen hitaudestani. Nyt ikäihmisenä olemisessa on hyvää se, että voi joustaa tekemisissään.
Opin ottaminen muurahaisilta on hyvä neuvo
Olen kumartunut porrastasanteelle seuraamaan muurahaista, joka yrittää raahata kärpäsen raatoa. Sinnikäs on! Toinen muurahainen, kooltaan selvästi pienempi, tulee apuun. Kohta tämä pienempi käy pyytämässä lisäapua portaalla hyöriviltä muilta murkuilta ja saakin yhden mukaansa. Sinnikkyyden ja ahkeruuden lisäksi nuo otukset osaavat siis pyytää apua ja tehdä yhteistyötä. Tulen ajatelleeksi, että nuo ahkeruuden mallit lepäävät pitkät talvet. Eipä ollenkaan huono asia ottaa oppia muurahaisilta, kun huomioi ne monelta kantilta. Lepäämisen taidon luulen osaavani, mutta avun pyytämistä joudun opettelemaan.
Luonnossa on paljon muitakin ihmettelemisen aiheita. Esimerkiksi lintuparven yksilöiden lentäessään tekemät samanaikaiset käännökset. Miten ne sen osaavat, mikä on niiden viestintäjärjestelmä? Näitä mietin usein katsellessani lintujen lentelyä ja muita luonnon tapahtumia, Osataan me ihmisetkin. Liikenteessä ihailen, kun kaikki sujuu, koska olemme opetelleet säännöt. Mutta minkä koulutuksen ovat saaneet linnut ja muut luontokappaleet?
Ei yhtään hassumpaa tulla vanhaksi ja saada takaisin taito heittäytyä lapsenomaisesti ihmettelemään elämänilmiöitä.
