Olen usein käyttänyt käsitteitä itsensä kehittäminen tai ihmisenä kasvaminen. Joku aika sitten oivalsin niiden sisältävän ajatuksen, että meissä on olemassa jokin vika tai puutteellisuus, mikä pitää korjata tai muokata paremmaksi.
Emme vielä riitä emmekä kelpaa tällaisina, vaan meidän on kehityttävä ja kasvettava paremmiksi. Ja tuon muutoksen on mielellään oltava kokoaikaista, muutenhan kehitys tai kasvu loppuu. Tuo vaatimus voi olla sisällämme niin ankara, että tunnemme lähes koko ajan häpeää ja huonommuutta, kun emme pysty olemaan vieläkin parempia.
Itsensä muokkaaminen ja parantaminen lähtee pelosta. Taustalta löytyy ihmisyyteen kuuluva, perustavanlaatuinen hylätyksi tulemisen pelko. Koska pelkäämme, ettemme tule hyväksytyiksi tällaisina, täytyy olla jollakin tavalla erilainen tai parempi. Tuota pelkoa torjuaksemme olemme kehittäneet erilaisia selviytymismalleja, jotka vaihtelevat persoonallisuustyypeittäin. Ne väittävät, että sinut hyväksytään, jos
1 – aina olet oikeassa ja virheetön tai
2 – aina olet avulias ja ystävällinen tai
3 – aina olet tehokas ja menestynyt tai
4 – aina olet yksilöllinen ja erottuva tai
5 – aina olet asioihin syvästi perehtynyt tai
6 – aina olet luotettava ja kaikkeen varautunut tai
7 – aina olet positiivinen ja iloinen tai
8 – aina olet vahva ja vastuussa tai
9 – aina olet rauhallinen ja sopeudut.
Emme kuitenkaan koskaan saavuta onnellisuutta pyrkiessämme kehittymään noiden vaatimusten mittapuulla, sillä aina voimme olla vielä virheettömämpiä, avuliaampia, menestyneempiä, yksilöllisempiä, tietävämpiä, luotettavampia, positiivisempia, vahvempia ja sopeutuvampia.
Koska emme koskaan saavuta selviytymismallimme mukaista päämäärää, nuo vaatimukset vain rajoittavat onnellisuuttamme. Eikä pelosta nousevalla selviytymisellä voi tulla onnelliseksi, sillä onnellisuus toimii ihan eri tavoin kuin selviytyminen. Onnellisuus on täysin vapaa pelosta.
Todellinen itsensä kehittäminen, ihmisenä kasvaminen ja onnellisuuteen avautuminen eivät ole paremmaksi, kypsemmäksi tai kehittyneemmäksi muuttumista, vaan armollisuutta itseään kohtaan.
Erilaiset persoonallisuudet löytävät tuon armollisuuden hieman eri tavoin – aihe, jota avaan kirjassani Onni asuu jo sinussa. Minun persoonallisuustyypilleni se on rehellisyyttä itseäni kohtaan.
Tämä ei tarkoita, että julman rehellisesti haukkuisin olevani juuri näin surkea ja huono, vaan että tiedostan tuon surkeuden syntyneen liian tiukoista selviytymisen vaatimuksista ja ymmärrän, ettei se ole totuus minusta. Silloin näen tuon surkeuden läpi kauneuteni, sisäisen eheyteni ja onnellisuuteni.
Onnellisuus ei löydy kehittymällä ja kasvamalla, vaan hyväksymällä itsensä juuri sellaisena kuin on. Se ei tapahdu niin kuin kasvu tai kehitys ajan saatossa, vaan juuri nyt, tässä hetkessä. Kun tulet läsnäolevaksi hetkeen, huomaat onnellisuusrajoitteesi ja selviytymisvaatimuksesi, kuin katselisit niitä ulkopuolelta. Silloin olet vapautunut niiden vallasta. Samalla oivallat, miten kovasti olet yrittänyt ja parhaasi tehnyt ja saatat tuntea myötätuntoa itseäsi kohtaan.
Kun olet läsnä itsellesi tässä hetkessä, mielenrauha, luottamus ja rakkaus täyttävät sinut. Olet kytkeytynyt onnellisuuteen, joka on aina sinussa.
