Ravintovalmentajaystäväni kehotti minua menemään verikokeisiin. “Kuulostaa Katri siltä, että sinun olisi hyvä tarkistuttaa veriarvosi.” Varasinko ensi tilassa verikoeajan? En varannut. Sen sijaan mutisin jotain ympäripyöreää. “Joo joo, katsotaan. Kyllä tää tästä.”
Todellisuudessa en halunnut mennä verikokeisiin. En halunnut kohdata taas uutta terveysongelmaa, joka vaatisi selvittelyä, hoitamista ja loputonta kärsivällisyyttä. En ollut huomaavinani oireita, joihin ystäväni viittasi. Taisi olla vasta kolmas huomautus, kun sain itseni labraan asti.
Mieli rakastaa mukavaa, helppoa ja kivaa. Kukapa pitäisi hankalasta, epämääräisestä, työläästä tai kivuliaasta? Jos jotakin sellaista on näköpiirissä, katsomme usein toiseen suuntaan. Mutta ikävyys ei sillä häviä, vahvistuu vain.
Jos olo tuntuu nihkeältä tai epämääräiseltä, kannattaa esittää itselleen yksi kysymys: Mitä minä yritän vastustaa juuri nyt? Vastustus on sitä, ettet uskalla kohdata jotakin ajatusta, tunnetta tai asiantilaa suoraan vaan yrität kiertää ja kaartaa, ajattelet muita asioita. Ei tässä nyt mitään. Et ole ihan rehellinen itsellesi.
Vastustuksen takana on tyypillisesti pelko. Pelko siitä, että esiin nousee jotakin, mitä pitää osata, kestää, jaksaa, ymmärtää, surra, hävetä. Asiat eivät olekaan niin kuin olet toivonut niiden olevan. Mutta tyypillisesti ongelmat eivät selvitä itse itseään, vaan ne pitää ratkaista, ja sitä ennen ne täytyy nähdä. Näin tämä asia nyt vain on.
Jo sillä, että katsot ongelmaa suoraan silmiin, on suuri vaikutus. Päätös kohdata tilanne rehellisesti selkiyttää oloa ja alkaa tuoda sinua kohti omaa voimaasi – ja siten kohti ratkaisua. Siksi se kannattaa tehdä heti, kun huomaat vastustelevasi. Rohkeasti vain, pystyt siihen kyllä!
Lisää ajatuksia mielen vastustuksesta ja sen purkamisesta Taikaelämää-podcastissa, kuuntele alta:
