Teksti ja kuvat: Tuomo (joka kirjoittaa blogia nimellä Veli_K)
Syksyinen tervehdys ystävä!
Olen kuullut jonkun viisaan sanovan, että ainoa mikä elämässä on varmaa, on muutos. Muutoksen voimalta ei välty ympäristö, eläimet tai varsinkaan me ihmisiksi itseämme kutsuvat olennot. Tämä vuosi on ollut minulle muutoksen vuosi. Olen käynyt syvältä viiltävää nahkan uudelleen luomisprosessia läpi. Alkuvuodesta tuntui, että muutos vie minut pimeyteen ja pitää siellä lopun ikääni. Tällöin elämänhaluni oli koetuksella. Minulla oli pitkään olo, että elämän erotuomari on viheltänyt pilliinsä ja osoittanut kädellään minut ulos kentältä. Oli tunne, että: “I’m done here”. Se on pelottava tunne. Olin henkisesti kuollut.
Olen kertonut aiemmin blogissani paljon sairastumisestani ja kuinka se muutti arkeani. Syksy on monille ankeuden ja harmauden aikaa. Minä pidän syksystä. Ilmassa väreilee uudet tuulet ja ympäristö muuttuu konkreettisesti. Henkäisy raikasta ilmaa syysaamuna on kuin uutta elämänvirtaa minulle. Alan pikkuhiljaa nousta kanveesista. Nyt olen jo korkeassa polviasennossa. Ehkä seuraavan vuoden mittaan jo toivon mukaan jaloillani, edes huterasti.
Romahdus on ollut minulle tutkimusmatkaa omiin varjoihini. Olen alkanut saada niistä enemmän otetta kuin ne minusta. Myös peilikuva pinnan alta on alkanut hahmottua minulle. Olen vihdoin alkanut ymmärtää, mitä sieluni tarvitsee hengittääkseen. Enää ei ego määrää tässä ruhossa. Vuoden lepo, kahden vuoden psykoterapia sekä kyltymätön tuki avopuolisoltani ovat olleet elintärkeässä roolissa siinä, että olen saanut roikuttua jotenkin elämänsyrjässä kiinni. On se toki vaatinut itseltänikin satoja ja taas satoja työtunteja itseni kanssa sparraten. Mutta Luojalle kiitos siitä, että muutos on ollut mahdollinen. Tälle koko vaiheelle on tietääkseni olemassa nimityskin. Nämä ovat olleet kasvukipuja.
Napanuora katki
Minulle on myönnetty Kelalta 60 vuorokauden pituinen työkokeilujakso. Tämä tarkoittaa pehmeää paluuta takaisin työelämään. Jakson aikana kokeilen omia voimavarojani osa-aikaisena työntekijänä. Olen tehnyt radikaalin päätöksen jättää entisen alani kokonaan taakseni. En enää palaa ainakaan tässä vaiheessa elämääni terveys- tai liikunta-alalle. Tarvitsen tätä napanuoran katkaisua kipeästi. Haluan pysyä vain ja ainoastaan liikunnan harrastelijan roolissa. Mutta miten päädyin tähän ratkaisuun?
Minussa velloi vahva ristiriita jo pitkään ollessani vielä personal trainerin tehtävissä. Toki oma alati alaspäin menevä vointi vahvisti tätä ristiriitaa. Sisimmässäni kuitenkin tiesin, että en enää kuulu tähän maailmaan. En halua enää vahtia kenenkään syömisiä tai laihtumisia. Se on tärkeää työtä kenelle se kuuluu. Minulle se ei enää kuulu. Tuumailin aikani ja kun totesin, ettei fysioterapeutin tai liikunta-alan tehtävät enää herätä minussa mitään tunteita, päätin katkaista kehän. Im out. On muutoksen aika.
Koukussa
Löysin kirjoittamisen tänä keväänä. Olen aina uskotellut itselleni, että minussa ei ole piiruakaan taiteellisuutta tai luovuutta. Elinympäristöni lapsena ja nuorena antoi oman tukensa tälle uskomukselle. Silti sisimmissäni olen aina haaveillut, että voisin luoda jotain uutta, jotain omaa. Jotain, jossa oma sisimpäni ja sen tarinat saisivat värit ja muodot.
Viime aikoina olen keskustellut satojen ihmisten kanssa, jotka ovat tekstieni perusteella kertoneet omia näkemyksiään ja tarinoitaan. Se on ollut mahtavan voimakasta, suorastaan eheyttävää. Tätä minä haluan tehdä. Olen koukussa. Haluan antaa itsestäni paloja ja saada niitä teiltä rakkaat lukijat mutusteltuna takaisin.
Enkelit ja demonit
Olin elokuussa elämäni ensimmäistä kertaa avustavassa sivuroolissa elokuvan kuvauksissa ja muutama päivä sitten samoissa tehtävissä eräissä mainoskuvauksissa. Tämä maailma on mielestäni äärimmäisen maaginen ja mielenkiintoinen. Vaikka kyseisen elokuvan kuvauksissa höyläsimme yhtä kohtausta läpi koko yön aamuviiteen, olin väsymyksestä huolimatta haltioitunut. Samalla sain hieman tutustua erääseen maamme näyttelijöiden kermaan kuuluvaan henkilöön. En tiedä mistä se johtui, mutta siihen maailmaan tunsin kuuluvani.
Pirut olkapäälläni jaksavat kuitenkin päivittäin kuiskia korvaani: “Pelle! Suutari pysyköön lestissään!” Nämä pienet ja riivaavat oliot olkapäilläni haluavat pitää sieluni syvimmän olemuksen otteessaan. Ne haluavat kahlita minut ja varmistaa, että en lähde seuraamaan tällä hetkellä utopistista unelmaani. Ensimmäistä kertaa elämässäni aion kukistaa ne. Olen päättänyt vakuuttaa itselleni, että minusta löytyy tarvittavaa luovuutta ja luonnetta mitä uusi polkuni vaatii. Voimavarojeni riittäminen jännittää minua, mutta olen päättänyt kokeilla kepillä jäätä.
Viihdyn kameran edessä ja kirjoituskoneen ääressä. Silloin sieluni resonoi lämpöä ja aitoa hekumaa, jonka olen kauan sitten kadottanut. Pieniä merkkejä on jo ilmassa, että alanvaihtosuunnitelmani ei ehkä olekaan täyttä utopiaa, mutta siitä kerron myöhemmin lisää. Palasien on ensiksi loksahdeltava paikoilleen. Pysy siis matkassani ystävä hyvä, mennään yhdessä maaliin. Tehdään tämä porukalla, minä täällä ja Sinä siellä. Luodaan nahkamme uudelleen ja heitetään vanhat ja kulutetut nuotioon. Annetaan niiden palaa!
“It’s been a long, a long time coming
But I know a change gonna come, oh yes it will”– Sam Cooke: A Change Is Gonna Come
Rakkaudella, Veli_K
