Kuvittele istuvasi kanssani ruokapöydässä vastakkaisilla puolilla. Sanon sinulle “minä olen tässä, missä sinä olet?”
Mitä sinussa tapahtuu kun kuvittelet tilanteen?
Minusta tuntuu, etten saa sinuun kontaktia. Että sinussa liikkuu asioita. Ajatuksia, tuntemuksia, energiaa. Levottomuutta. Missä sinä olet?
Minussakin tapahtuu ajatuksia. Impulsseja toimintaan. Muistikuvia tehtävistä, menneistä ja tulevista. Huomaatko näitä tapahtumia itsessäsi? Pudotan itseni tähän huomaamalla sen, mitä minussa tapahtuu. Toisinaan halu mennä mukana kaikessa tuossa sisällössä on voimakas, pidänhän osaa noista ajatuksista, tehtävistä ja impulsseista itsenäni. Mutta kun vain huomaan tuon sisällön, rentoudun. En paina mitään pois tai yritä vältellä, sillä sisällön huomaaminen riittää tekemään itseni ja tuon sisällön välille tilaa.
Kerro minulle mitä sinussa tapahtuu. Missä sinä olet?
Sinun ja minun välillä oleva kontakti on suorassa suhteessa siihen, miten olet kontaktissa todellisuuteen. Jos jokin on välillämme, se jokin on myös sinun ja todellisuuden välissä. Siksi kysyn, missä sinä olet. Kenties haluat saapua kanssani tähän?
Tiedän, että vaatii voimaa pysähtyä ja katsoa tuota kaikkea. Kannatella sitä sisällään, sen sijaan, että annat oman hereillä olevan liekkisi sammua ja menet mukana siinä kaikessa. Mutta mitä enemmän teet niin, sitä enemmän vahvistut ja sitä enemmän todellisuus, kaikki tuo sisältö, alkaa ruokkia liekkiä sinussa. Sinua.
Kysymykseni ei ole älyllinen. En kaipaa siihen mielen selityksiä, vastauksia tai analyysejä. Se on kutsu. Missä sinä olet?
