Kuinka saada yhteys keneen tahansa?

Kirjoittaja Joni Aikio on oululainen luokanopettaja ja rakentavan vuorovaikutuksen (NVC, non-violent communication) ohjaaja. Tällä tekstillä hän haluaa antaa näkökulmaa vaikeiden tilanteiden ja erilaisten näkemysten kohtaamiseen ja yhteyden rakentamiseen silloin kun se vaikuttaa mahdottomalta.


Olen kuullut paljon maailmaa parantavia ideoita ja ajatuksia… Paljon sellaisia ideoita ja ajatuksia, joita eivät ikinä tule kuulemaan ne, jotka niitä eniten tarvitsisivat tai ne, jotka olisivat sellaisessa asemassa, että voisivat niitä tukea. Se turhauttaa minua paljon. Monesti ne ihmiset, jotka ovat kärkkäimpiä asiansa ajajia, eivät tule ikinä vastapuolensa kuulemiksi. Miksi emme voi olla kuin muurahaiset, jotka lyövät tuntosarvensa yhteen ja ovat hetkessä samoilla aaltopituuksilla ymmärtäen saman, minkä toinenkin. Vakuutan, että voimme saavuttaa tällaisen taianomaisen yhteyden. Mutta tuntosarvien puuttumisen vuoksi meidän tulee oppia käyttämään kieltämme taitavammin.

Meidän tulee oppia puhumaan tunteista ja tarpeista.

Eräs tuttavani oli mielestäni huikean älykäs. Oikein pursui maailman parantamiseen liittyviä ideoita, ja ideat olivat mielestäni hyviä. Tarkkaan mietitty palkitsemisjärjestelmä luontoa suojelevia tekoja tukemaan ja pieniä teknologisia innovaatioita, jotka olisivat todennäköisesti pystyneet lisäämään lukuisten ihmisten hyvinvointia, mikäli hän olisi saanut tukea ideoilleen. Kaikki edellytykset maailman parantamiseksi! Vai oliko sittenkään? Hän tyrmäsi omat ideani suoriltaan lapsellisiksi ja haukkui lukuisat poliitikot ja yritysmaailman edustajat ääliöiksi. Aloin ymmärtää, miksi hänellä oli vaikeuksia saada vastakaikua ideoilleen, vaikka hän oli lähettänyt kirjeitä useille poliitikoille. Ihmiset eivät halua tehdä yhteistyötä sellaisten kanssa, jotka asettuvat heidän yläpuolelleen.

Kun kuulemme mielipiteen, joka on vastakkainen kuin omamme, monesti puolustusmekanismimme heräävät ja esitämme kärkkäästi oman vastaväitteemme. Meillä on pakonomainen tarve osoittaa toisen ajatusmallien virheet ja joskus jopa moralisoida toista, jotta tämä ymmärtäisi hävetä omia ajatuksiaan ja itseään. Näemme häpeän tehokkaana muutosmoottorina. Mikä saisikaan ihmistä muuttumaan paremmin kuin väärässä olemisen häpeällinen taakka?

Mielestämme pahoille ihmisille tulee osoittaa kuinka pahoja he ovat, ja että heidän tekonsa eivät ole missään nimessä hyväksyttäviä. Vaikutus on kuitenkin päinvastainen kuin toivomme.

Ihminen toimii ja ajattelee aina omasta mielestään parhaalla mahdollisella tavalla. Jopa kuuluisa mafiapomo Al Capone omasta mielestään teki hyvää työtä auttamalla ihmisiä. Hänen on kuultu sanovan: ”Olen viettänyt parhaat vuoteni antamalla toisille ihmisille hyviä hetkiä, auttamalla heitä pitämään hauskaa, ja kaikki, mitä saan, on syytöksiä, sellaista on metsästetyn miehen elo.” Tuhannetkaan vastaväitteet eivät olisi muuttaneet Al Caponen mielikuvaa itsestään toisten auttajana väkivaltaisin, mutta mielestään hyväksyttävin keinoin.

Jos todella haluat toisen ihmisen kuulevan ja ymmärtävän sinun näkemystäsi, sinun täytyy ensin tulla vastaan.

Rakentaa yhteyttä ja osoittaa ymmärrystä. Yrittää löytää yhteistä maaperää sieltä, missä sitä ei näytä olevan. Se ei tarkoita, että olisit samaa mieltä toisen kanssa, tai että edes hyväksyisit hänen ajatusmaailmansa. Se tarkoittaa sitä, että pyrit ymmärtämään toisen lähtökohtia. Sitä, mikä häntä motivoi ajattelemaan tai toimimaan niinkuin hän toimii. Jos osoitat toiselle, että pyrit ymmärtämään, niin toisella ei ole tarvetta käyttää energiaansa puolusteluun. Ainoastaan silloin toisella osapuolella on resursseja ottaa huomioon sinun mielipiteesi. Ainoastaan silloin voitte kumpikin oppia jotain uutta ja rakentaa yhteyttä.

Oletko koskaan nähnyt poliittista väittelyä, jossa toinen osapuoli olisi yhtäkkiä sanonut: “Olet oikeassa! Hyvin argumentoitu. Ymmärrän nyt ajatteluni virheet”. Sellaista ei koskaan tapahdu. Emme ole oppineet vuorovaikuttamaan tavalla, joka mahdollistaisi toisen ajatuksista oppimisen. Yhteiskunnassamme valitettavan usein pidetään vahvuutena sitä, että omaa vahvoja mielipiteitä, joiden takana seisoo.

Buddhalaisten hengelliseltä johtajalta Dalai Lamalta kysyttiin kerran, että mitä hän tekisi, jos tiede osoittaisi hänen uskonsa vääräksi. Dalai Lama mietti pitkään ja vastasi: ”Tutustuisin kaikkiin artikkeleihin aiheesta, ja jos pitäisin todistuksia aukottomana, muuttaisin mieltäni ja uskoisin tiedettä.” Mikä voima onkaan ajatuksen joustavuudessa. Dalai Lama on kunnioitettu ja kuunneltu, koska hän kuuntelee ja kunnioittaa.

Ymmärryksen harjoittaminen ei tarkoita kuitenkaan, että jäät esimerkiksi suhteeseen, jossa koet jatkuvasti tulevasi huonosti kohdelluksi. Suurinta ymmärrystä on joskus lähteä, kun sanat eivät enää auta. Tai jos näet väkivaltaa, suurinta ymmärrystä voi olla mennä suojelemaan uhria tai soittaa poliisit. Ymmärrystä ei tule sekoittaa välinpitämättömyyteen eikä kaiken naiiviin hyväksymiseen.

Ymmärryksellä on valtava voima.

Ymmärryksen voima käy ilmi seuraavasta tarinasta. Edesmennyt Marshall Rosenberg kehitti tunteisiin ja tarpeisiin keskittyvän NVC-vuorovaikutusprosessin (Nonviolent Communication). Hän kertoi eräästä reissustaan, jonka yhteydessä hän oli puhumassa NVC-menetelmästä palestiinilaisille muslimeille. Yleisön seassa oli yksi erityisen vihainen kuuntelija, joka tajusi Marshallin olevan amerikkalainen. Vihainen kuuntelija alkoi huutaa: ”Murhaaja, lapsentappaja!” Marshall onnistui keskittymään miehen tunteisiin ja tarpeisiin. Hän oli aiemmin nähnyt tyhjiä kaasukranaatteja, joissa luki ”tehty USA:ssa”, ja hän arvasi, mistä mies oli vihainen:

Marshall: ”Oletko vihainen koska haluaisit hallitukseni käyttävän resurssejaan toisella tavalla?” (Tärkeintä oli yrittää aidosti ymmärtää ja lähteä arvaamaan vihanpurkauksen syytä.)
Palestiinalainen: ”Tottakai olen vihainen! Luuletteko, että me tarvitaan kyynelkaasua? Me tarvitaan viemäreitä eikä teidän kaasukranaatteja! Me tarvitaan asuntoja ja oma maa!”
M: ”Eli olet vihainen ja arvostaisit, jos saisitte tukea asumisoloihin ja poliittiseen itsenäisyyteen?”
P: ”Tiedätkö millaista on ollut asua täällä 27 vuotta niinkuin minä olen tehnyt perheeni kanssa? Onko sulla mitään käsitystä?”
M: ”Kuulostaa, että tunnet olosi epätoivoiseksi ja pohdit, voiko kukaan todella ymmärtää, millaista on elää tällaisissa oloissa. Ymmärsinkö oikein mitä sanot?”
P: ”Haluat ymmärtää!? Sanohan onko sulla lapsia? Käykö ne koulussa? Onko heillä leikkipihoja? Poikani on sairas! Hän leikkii avoimessa viemärissä! Hänen luokassaan ei ole kirjoja! Oletko nähnyt koulua jossa ei ole kirjoja!”
M: ”Kuulen, kuinka tuskallista sinulle on kasvattaa lapsia näissä oloissa. Haluat minun ymmärtävän, että haluat vain samaa, mitä kaikki muutkin omille lapsilleen: koulutuksen ja mahdollisuuden kasvaa ja leikkiä turvallisessa ympäristössä.”
P: ”Aivan! Perusasiat! Ihmisoikeudet! Ettekö te amerikkalaiset siksi niitä kutsu! Miksei useammat teistä tule katsomaan minkälaisia ihmisoikeuksia tuotte tänne!”
M: ”Haluaisit, että useammat amerikkalaiset olisivat tietoisia siitä, kuinka valtavasti täällä on kärsimystä, ja että he näkisivät politiikkansa seuraukset?”

Palestiinalainen osoitti näin tuskaansa lähes 20 minuuttia, ja Marshall kuunteli jokaisen lausunnon takaisia tunteita ja tarpeita. Hän ei ollut samaa tai eri mieltä. Hän otti sanat vastaan, ei hyökkäyksinä, vaan lahjoina kanssaihmiseltä, joka halusi jakaa sieluansa ja syvimpiä haavoittuvuuksiaan hänen kanssaan. Kun palestiinilainen mies lopulta koki tulleensa kuulluksi, hän pystyi kuulemaan, kun Marshall selitti hänen tarkoituksena leirillä. Tuntia myöhemmin luennon jälkeen sama mies kutsui Marshallin luokseen juhlaillalliselle.

Sinun ei tarvitse olla mestari, vaan tärkeintä on aito halu rakentaa ymmärrystä ja lisätä joustavuutta pikkuriikkisen kerrallaan.

Tiedämme jo kokemuksesta, kuinka vaikeaa on ymmärtää, kun on väsynyt ja stressaantunut jo valmiiksi. Silloin voi pyrkiä jälkeenpäin antamaan itse-empatiaa itselleen. Ymmärtää, että on toiminut parhaan silloisen tietonsa mukaan. Ensimmäinen askel ymmärtää muita ja saavuttaa yhteys on antaa ymmärrystä itselleen. Pienin askelin, ystävät hyvät.

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image