Joskus ajattelin, että kauneuden ihaileminen ja arvostaminen on tie turmioon: pinnallista hömpötystä, materialismia ja tavaran palvontaa.
Toki se voi olla sitäkin, mutta vasta viime vuosina olen oivaltanut, kuinka paljon iloa kauneuden katsominen saa ihmisessä aikaan. Käsitykseni mukaan meissä jokaisessa ihmisessä asuu jonkinlainen henki tai sielu. Tässä elämässä olemme kokemassa asioita tämän hienon kehomme kautta: meillä on kehotuntemukset, tunteet ja ihanat aistit, joilla voimme kokea itseämme, toisiamme ja tämä maailmaa joka solullamme.
Kun annamme aisteillemme luvan olla auki ja kokea, ympäristömme alkaa tulla ikään kuin osaksi meitä. Kun annamme itsellemme luvan katsoa kauneutta ympärillämme, sielu sisällämme alkaa tanssia polkkaa. Se iloitsee kokemuksista, jotka tässä ympäristössämme pääsevät säväyttämään meitä niin, että se tuntuu. Kuin olisimme yhtä.
Joskus kun katson taivaalle, sielu aloittaa polkkansa ja kyyneleet tulevat silmiin. Kun katson kaunista väriä, jokin minussa liikahtaa. Kun asettelen kauniita esineitä harmoniseen järjestykseen, sielu laittaa iloäänet kaakkoon. Katsonpa sitten luontoa, kaunista kuvaa tai lumoavaa kotia, iloitsen suuresti. Iloitsen siitä, että saan aistia ja tulla osaksi sitä ympäristöä, jossa elän.
Ja sitten kuitenkin, kuten sanotaan, kauneus on katsojan silmissä. Kauneus tarkoittaa meille eri asioita. Saattaa olla, että kauneusihanteemme muuttuu trendien mukaan tai uusien värikuvastojen myötä. Uskon kuitenkin, että syvin sielun ilo ei tarvitse vaihtuvia kohteita tai ihmismielen luomaa trendikuvastoa. Sielun ilo kiinnittyy pyrkimättömään kauneuteen – sellaiseen kauneuteen, jolla on tilaa ja aikaa olla ja kehittyä tässä maailmassa. Pyrkimätön kauneus on jotain, mikä saa syntyä vapaasti ja olla vapaasti, sitä ei pakoteta mihinkään muottiin.
Pyrkimätöntä kauneutta on luonto täynnä. Joka päivä luonto pääsee koskettamaan hyvin syvältä kauneudellaan. Metsä ei ole siisti eikä vastaa mielen luomaa kuvaa täydellisestä. Ja silti se on koko ajan täydellinen ja niin koskettavan kaunis. Myös ihminen luo kauneutta ympärilleen käsillään. Kun ihminen maalaa sielullaan eikä mielellään, toinen sielu hyppää lisäloikat polkassaan. Kauneus on kuin puhetta sielulta sielulle. Niin moni ihminen osaa luoda kauniita sisustuksia, taloja, puutarhaa ja vaikka tanssia. Kauneutta on se, kun saamme ihastella muiden ihmisten sieluntuotoksia ja tuntea, kuinka kauneus saa meidät olemaan elossa.
Kauneuden katseleminen ja kauneuden luominen on etuoikeus, joka saa meidät kokemaan elämää paitsi jokaisella solulla mutta myös jokaisella henkäyksellä.
Kun seuraavan kerran näet jotain kaunista, pysähdy sen äärelle, kiitä siitä ja anna itsellesi lupa iloita elämän kauneudesta, jota saamme täällä elämässä kokea. Avaa aistisi, katsele, hengittele ja anna elämän olla sinulle kaunis, hyvä ja syvä.
