Levoton ja paha olo voi viedä elämästä ilon – 13 vinkkiä ahdistuksen karkottamiseen

Pelottaa ja on paha olla. Olo on jännittynyt ja tuskainen. Ahdistaa.

”Ahdistuneisuus tekee sen, että ihmisellä on levoton ja paha olo. Hän tuntee kuin pelkäävänsä jotain, mutta ei pysty konkretisoimaan pelon kohdetta. Ajatukset pyörivät omassa itsessä ja huoliajatuksissa.”

Psykologi Eija Honkala

Pelko itsessään on evolutiivisesti hyvä ominaisuus, sillä se varoittaa meitä vaarasta. Kasvaessaan äärimmäisyyksiin pelko kuitenkin heikentää ihmisen toimintakykyä ja rajoittaa elämää. Ahdistus on pelonsekainen ja huolestunut tunne, kuitenkin ilman konkreettista pelon kohdetta. Ahdistus leimaa ajattelutapaa ja saa uskomaan, että itsessä on jotain vikaa, ettei kelpaa mihinkään eikä ole minkään arvoinen.

Ahdistuneisuus tekee ympäristön havainnoinnoista vaikeaa, eikä iloa tunnu löytyvän. Pelot epäonnistumisesta, muiden mielipiteistä, hylätyksi tulemisesta ja menettämisestä valtaavat mielen. Sydän tykyttää, henkeä ahdistaa ja vapisuttaa. Ahdistus ottaa vallan ja se tuntuu jatkuvan ikuisuuden. Kokemukset ahdistuksen herättämistä ajatuksista ovat todellisia ja lamaannuttavia. Lue alta ahdistuksen kanssa kamppailevien nuorten jakamia kokemuksia:

  • muut ajattelevat minun olevan valehtelija
  • kaikki vihaavat minua
  • ahdistus ottaa vallan minusta ja käskee panikoimaan
  • olen jatkuvan tarkkailun ja arvostelun alla
  • minun täytyy olla täydellinen tai edes lähellä sitä
  • liimaudun peleihin ja kirjoihin välttääkseni sosiaalista kanssakäymistä
  • minusta ei ole mihinkään, en pysty olemaan onnellinen
  • kun opettaja pyytää luokassa vapaaehtoista, tunnen paniikin nousevan rinnastani
  • luen ahdistuneisuuden terveysriskeistä ja ahdistun entisestään
  • olen jatkuvasti epävarma ja haluan varmistaa, että minusta edelleen välitetään
  • nuo ohikulkijat nauroivat varmasti minulle
  • ihmiset uskovat minun olevan töykeä tai aina pahalla tuulella
  • nukkumaan mennessä koen edelleen häpeää viisi vuotta sitten tapahtuneista asioista

kukka_muokattu

Tietoinen läsnäolo helpottaa ahdistusta

Vaikka ahdistus saa uskomaan tilanteen olevan jatkuva ja ikuinen, näin ei kuitenkaan onneksi ole. Ahdistusta voidaan hoitaa esimerkiksi kognitiivisella terapialla. Ahdistuksen taustalla olevat ajatukset pyritään löytämään ja niitä opetellaan kyseenalaistamaan. Vaihtoehtoisten realististen näkemysten etsiminen on tärkeää ahdistuksen hoidossa.

Tietoisen hyväksyvän läsnäolon taito helpottaa ahdistusta. Voimalauseet, oma keho ja aistit auttavat ankkuroimaan meitä todellisuuteen ja rauhoittavat. Meditaation lisäksi psykologi Eija Honkala suosittelee itsehoidoksi realiteettitestausta: “Kuinka monta kertaa ahdistavat tai pelottavat asiat ovat oikeasti tapahtuneet? Ymmärrän, että tämä on vain tapani ajatella.” Myös itsemyötätunnon harjoittaminen ja hyväksyvä elämänkatsomus voivat tuoda apua ahdistukseen.

puhtaus_muokattu

Näillä vinkeillä ensiapua ahdistukseen:

  1. aikalisä – joogaa, kuuntele musiikkia, meditoi, käy hieronnassa, rentoudu
  2. tasapainoinen ruokavalio – kehosi tarvitsee terveellistä ja ravitsevaa ruokaa, älä jätä ateroita välistä
  3. alkoholi ja kahvi – vähennä näitä, sillä nämä voivat laukaista paniikkikohtauksia
  4. riittävä uni – stressistä kärsivä keho ja mieli vaativat enemmän unta
  5. liikunta – pidä huolta omasta terveydestäsi, päivittäin
  6. syvähengitys – hengitä syvään sisään ja hitaasti ulos
  7. kymmeneen laskeminen – tarvittaessa toista kahteenkymmeneen asti
  8. itsemyötätunto – kukaan meistä ei ole täydellinen eikä siihen kannata edes pyrkiä, ole ylpeä itsestäsi sillä teet aivan varmasti parhaasi ja olet arvokas juuri omana itsenäsi
  9. epävarmuuden hyväksyminen – kaikkea ei voi eikä pidäkään hallita
  10. nauru – huumori auttaa vaivaan kuin vaivaan ja nauru pidentää ikää
  11. positiivisuus – kaikesta voi selvitä eikä mikään ole ikuista, ei edes huono olo
  12. vertaistuki – hae juttuseuraa tai liity itse vapaaehtoiseksi auttaaksesi muita
  13. tunnista tausta – kirjoita päiväkirjaa ahdistuksesta ja pohdi, voitko muuttaa elämääsi vähemmän stressaavaksi

 

Lähteet:
Asiantuntijahaastattelu, Psykologi Eija Honkala
themighty.com
themighty.com
terveyskirjasto.fi
adaa.org

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image