Tiedäthän tunteen kun työpaikalla tai muussa ryhmässä stressi alkaa puristaa ja tunnelma kiristyy. Tuloksia pitäisi saada aikaan, kello käy ja paine kasvaa.
Tällaisessa tilanteessa osuva sutkaus, pilke silmäkulmassa tokaistu hyväntahtoinen huumoripläjäys voi vapauttaa läsnäolijat ja tuloksia alkaa taas syntyä vaivattomasti.
Kun aloitin Helsingin kaupunginorkesterissa 90-luvun lopulla, tutustuin pian Aale Lindgreniin. Tämä upeasti oboeta ja englannintorvea soittava huippumuusikko, hiljattain ansaitulle eläkkeelle siirtynyt, suuresti arvostettu ja erittäin aktiivinen kollega oli työyhteisössämme myös tarkkanäköinen havainnoija, loistava tarinankertoja ja nasevista kommenteistaan tunnettu.
Kerron kolme erityisesti muistiini painunutta käytännön tarinaa Aalen viljelemästä huumorista.
Finlandia-talon konserttisali oli remontissa keväällä 1998. Tämän vuoksi erästä levytystä varten soittimet, äänityslaitteet ja muusikot pakattiin busseihin ja siirrettiin Hyvinkää-saliin. Levytyksen aikana salin katsomossa alkoi piristä kännykkä. Silloinen ylikapellimestarimme Leif Segerstam kääntyi tarkastelemaan penkkiriveillä olevia soitinkoteloita ja kasseja tokaisten äkäisesti: ”Kenen on tuo punainen salkku? Se kuuluu sieltä! Käykää nyt sammuttamassa se puhelin!” Aale nosti varovaisesti kättään ja sanoi: ”Se on minun salkku.” Kapellimestari jatkoi ärtyneenä: ”No mene nyt sammuttamaan se puhelin!” Aale nousi kuuliaisesti lähteäkseen ja vastasi: ”No voisinhan minä kyllä muuten mennä, mutta kun en minä edes omista kännykkää”.
Koko orkesteri sai hyvät naurut, kännykän omistajakin löytyi ja levytystä jatkettiin rennommalla otteella.
Toinen tarina syntyi Finlandia-talolla. Kenraaliharjoitus illan konserttiin on käynnissä. Ohjelmassa on useita lyhyitä teoksia. Juuri siirryttäessä uuteen kappaleeseen huilistimme Tapio Laivaara pyytää kapellimestaria odottamaan hetken ja kollegoita tarkistamaan omat nuottimappinsa, koska häneltä puuttui kyseisen sävelmän nuotti. Alkaa kuhina ja kaikki tutkivat nuottipinojaan. Nuottia ei löydy. Kapellimestari alkaa jo hermostua ja syntyy vaivautunut hiljaisuus. Aale – joka on romanisukuinen – tokaisee: ”Ehkä mä oon sen tiedostamattani vienyt, kun mulla on toi varastelu verissä.” Taas koko orkesteri räjähtää nauramaan ja se kadonnut nuottikin löytyy pian toisen nuottivihon välistä.
Kolmas tarina liittyy yhteissoittoon. Nykyään Bergenin filharmonisessa orkesterissa työskentelevä loistava oboisti Jonna Jämsä oli keikalla orkesterissamme. Hän soitti konsertissa ykkösoboen stemmaa ja Aale kakkosta. Harjoituksessa eräässä teoksessa oli vaativa kahden oboen soolomelodia, joka ei heti alkanut soida ihan toivotulla tavalla. Kapellimestari harjoitti paikkaa uudestaan, eikä sanottavaa muutosta tapahtunut. Jonna kertoi myöhemmin minulle, että tässä kohtaa hän alkoi tuntea olonsa epävarmaksi, eikä oikein osannut korjata omaa soittoaan. Kun kyseinen kohta soitettiin kolmannen kerran, se menikin loistavasti. Jonna kysäisi vaivihkaa Aalelta vieressään: ”Mitä tapahtui? Miksi se nyt meni, kun minä en muuttanut mitään?” Aale vastasi ääntään madaltaen ja käheästi: ”Minä rrrakassstin sinua enemmän!”
Noissa neljässä sanassa kiteytyy mielestäni yhteisen tekemisen onnistumisen ydin.
Suhtautumalla kunnioittavasti ja rakkaudellisesti toisiimme saamme vääjäämättä enemmän ja parempaa aikaan asiassa kuin asiassa.
”Hyvän elämän peruskivet: Amor ja Humor” – tuntematon
Kaikkiin näihin tapahtumiin liittyy myös meta-tarina. On luonnollista, että etsiessämme syyllistä johonkin epäkohtaan kiinnitämme helposti huomiomme ”normaalista” poikkeaviin aistiärsykkeisiin, vaikka asioilla ei olisi minkäänlaista syy-seuraussuhdetta. Häiritsevä kännykkä ja värikäs kassi voivat mielen logiikassa linkittyä toisiinsa, koska molemmat kiinnittävät huomiomme. Samalla periaatteella esim. enemmistöstä poikkeava ihonväri voi olla minkä tahansa ennakkoluulon kiinnite.
Huumorin kylväjä voi myös tietoisesti ohjata ryhmän huomion vaivaannuttavasta ongelmasta hetkeksi toisaalle tai avata uuden yllättävän näkökulman. Silloin syntyy tilaa uusille ajatuksille ja ideoille, paine vähenee ja luovuus pääsee paremmin liikkeelle.
Huumori toimii parhaiten silloin kun osaa nauraa itselleen ja/tai omille ”mokilleen”. Aale kunnioittaa juuriaan romaniyhteisössä ja on tehnyt valtavasti töitä mm. romanikielen puolesta. Sen lisäksi hän osaa suhtautua pilke silmäkulmassa ja huumorilla stereotypioihin.
Klassisen musiikin tekijöitä pidetään joskus elitistisinä parempiosaisten aatelissukujen hienohelmoina. Romanitaustasta ja lastenkotilapsuudesta lähtenyt Aale on ollut roolimalli monelle. Hänen tiensä muusikon uralle sai myötätuulta seurakunnasta ja sotilassoittokunnasta. Tämän linkin kautta voit katsoa ja kuunnella YLE:n arkistodokumentista Aalen lapsena laulaman virren ”Siunaa ja varjele meitä” (laulu alkaa linkin kohdassa 4’50’’).
”Kuinka paljon parempi onkaan itkeä ilosta kuin iloita itkemisestä” -William Shakespeare 1546-1616
Jos nyt osaamme nauraa vaikkapa 10 vuotta sitten tekemällemme mokalle, ehkä voisimme jo huomenna nauraa tämänpäiväiselle. Anteeksianto ja armollisuus on hyvä osata myös itseään kohtaan.
Aale Lindgrenin uusi soololevy Carnevale julkaistaan pian. Edellisen levyn ”Jääkukkia” voit löytää tästä linkistä.
Kuvat Antonio Gravante, Heikki Tuuli ja Inka Soveri.
