Olenko riittävä? Olenko riittävän nopea, hidas, tuottelias? Onko kotini riittävän kaunis tai siisti? Olenko minä riittävän hoikka, timmi, nuori, tyylikäs, pullantuoksuinen, menevä, seesteinen? Teinkö riittävästi?
Liitämme riittävyyden usein siihen, mikä muiden mielestä näyttää meissä ulospäin riittävältä. Riittävyys on kuitenkin oman arviomme – tai paremminkin – vertailumme lopputulos. Ikään kuin katsomme itseämme muiden silmin koko ajan ulkopuolelta ja puntaroimme onnistumista ja riittävyyttä. Mieli skannailee kohtia, jotka olisi voinut tehdä paremminkin tai missä voisi olla vielä parempi. Käymme sisäistä kamppailua siitä, onnistummeko yhtä aikaa olemaan naistenlehtien täydellisessä kodissa suklaakakkuja leipovia timmejä ja menestyviä bisnesnaisia. Tai kravaatti kaulassa polkupyörällä ajoissa kotiin viilettäviä isiä, jotka opettavat lapsia tekemään tattarisämpylöitä. Tai jotain sellaista, mitä tiedostamaton mieli on vetänyt yhteen riittävästä ihmisyydestä – tai ihmisenä suoriutumisesta.
Meille tarjoillaan koko ajan valtavasti mahdollisuuksia olla sitä tai tätä (ja tota). Juuri kun onnistuu leipomaan suklaakakun, huomaa, että koti on kaaoksessa. Juuri kun saa siivottua, tajuaa, että lenkki tai jooga jäi väliin. Mitä ikinä saavutammekaan, se ei koskaan ole riittävästi (paitsi muutaman hengähdyshetken ajan).
Ainainen vertailu luo meille kärsimystä, ja kärsimys vähentää onnellisuutta. Vertailen itseäni ja tekemisiäni muihin, vertailen tätä hetkeä menneisyyteen ja tulevaisuuteen. Menneisyyteen vertailu on tuskallista, sillä se ei koskaan palaa. Tulevaisuuden toiveisiin nähden tämä hetki on raaka pannukakku, tai tulevaisuus voi olla myös ahdistava ja pelottava – erilainen kuin tämä hetki.
Yhtenä päivänä olin tosi stressaantunut, kun ajattelin taukoamatta vuokra-asuntomme tulevaa remonttia, jossa kaikki makuuhuoneemme menevät pussiin ja korvausilmaa saa vain postiluukusta. Pelkkä tulevaisuuden ajattelukin ahdisti henkeä. Samalla ajattelin mahdollista uutta kotiamme, mutta koska en tiennyt, mistä se löytyisi tällä aikataululla, sekin ahdisti. Lähdin lasten kanssa aurinkoiselle iltakävelylle, kävimme ostamassa jätskit ja menimme laiturille syömään ne. Yhtäkkiä kaikki tuntui olevan täydellisesti. Mutta se mieli: se halusi kertoa, että kaikki ei voi olla täydellisesti, koska en ole ratkaissut asuntoasiaa. Saisin olla onnellinen vasta, kun olen saavuttanut riittävästi. Kiitin mieltäni mielipiteestä, mutta päätin valita toisin: tässä, nyt, elämä saa tuntua ja maistua hyvältä.
Riittävä ei ole saavuttamista, vaikka usein niin kuvittelemme – sillä pyrkivälle ja ongelmia alati ratkaisevalle mielelle mikään ei ole riittävä. Riittävä on lempeyttä, myötätuntoa ja rakkautta itseä kohtaan – lupaa olla onnellinen tässä ja nyt.
Mitä jos tänään vähät välittäisit siitä…
…mitä mainokset sinulle yrittävät sanoa.
…millainen ”tavallinen ihminen” on lehtien mukaan.
…millainen ”tavallinen koti” on sisustuslehtien mukaan.
…mitä jollain muulla on sellaista, mitä sinulla ei ole.
…mitä huomenna pitäisi olla.
…mitä eilen oli.
…millainen on ”hyvä kansalainen” tai ”hyvä työntekijä”.Mitä jos hetken aikaa antaisit…
…tämän hetken vain olla, täydellisenä niin kuin se aina on.
…itsesi vain olla, täydellisenä niin kuin aina olet.
…elämälle mahdollisuuden näyttäytyä sellaisena kuin se on.
…ajatuksesi levätä – kertoisit sille, ettet hylkää, mutta hetken aikaa pärjäät ilman.
…sydämesi kuiskia kauneuksia sinulle.
…tekemisesi rakentua pala kerrallaan, vertailematta sitä muihin, päämäärään tai aikaan.
