Kirjoittamalla henkilökohtaisista kokemuksistaan Mari Pennanen auttaa muita parantamaan elämänsä laatua sekä voimaan paremmin luonnon avulla. Lisää Marin kirjoituksia löydät osoitteesta www.saimaalife.com.
Miltä häpeä kehossasi tuntuu?, kysyi psykologi minulta.
Olin hiljaa. Tunnehan on mielessä, mietin. Kuitenkin huomasin vastaavani:
“Se vie minut kasaan. Vie katseen maahan. Jäykistää. Sulkee suun.”
Lähes kahdeksi vuodeksi tipuin masennuksen mustaan aukkoon. Kun nyt mietin syitä sille, nousee häpeä sieltä ylitse muiden. Jos en olisi kokenut niin häpeälliseksi olla heikko ja avuntarpeessa, olisi tervehtymiseni tie voinut olla lyhyempi.
Olisi ollut helpompaa puhua omasta pahasta olosta. Saada se ulos.
Syöpäsolut voivat tappaa ihmisen. Niin voivat tunteetkin. Häpeä oli yksi syy, mikä sai minut miettimään lopullista keinoa pois pahasta olostani. Häpeä eristää. Se syvensi sairauttani, ja vei minut sitkeydellään jaksamiseni äärirajoille.
Hiljaisuus kasvattaa häpeää. Hiljaisuus, vaikeiden asioiden ja tunteiden patoaminen sisään lisää ahdistuneisuutta. Ahdistuneisuus altistaa masennukselle. Siksi, kun puhutaan masennuksen ennaltaehkäisystä ja -hoidosta, nousee hiljaisuuden ja häpeän muurin murtaminen keskeiseksi.
Kuten syöpä, samoin masennus vaikuttaa ihmiseen kokonaisvaltaisesti. Tunteemme eivät ole vain mielessämme, ne ovat myös kehossamme. Jos haluamme päästä eroon tunteesta, sen vaikutukset pitää poistaa kaikkialta. Tunnetta vastaan on taisteltava niin henkisesti kuin fyysisesti.
Tämän asian sisäistettyäni, kun ymmärsin psykologin kysymyksen viisauden, oma muurini alkoi murtua ja olo helpottua.
Keinoja, kuinka murtaa hiljaisuuden ja häpeän muuri:
- Puhu: Asiat, joista et haluaisi missään nimessä puhua, joita et haluaisi edes miettiä, ovat niitä tärkeimpiä puhua ulos. Häpeälliseksi kokemistamme asioista puhuminen on meille kaikille vaikeaa. Haasta itseäsi avaamaan suusi myös vaikeista aiheista.
- Mietiskele: Tuo sisäisen tunteesi rinnalle järjen ääni. Tunne kasvaa sitä tuntiessaan, järki tuo jalat maahan. Tunteen vallassa tuntee olevansa yksin ja ainoa, järjen avulla näkee laajemmalle.
- Liiku: Venyttele, hölkkää, ravistele häpeä pois kehostasi. Itse hakkaan halkoja. Anna endorfiinin tuoda rentoutta kehoosi.
- Hengitä: Vaikeimpina aikoina hengitykseni oli niin pientä, että pelkäsin sen loppuvan. Kun huomaat kutistuvasi kasaan, nosta pää ylös, avaa rintakehäsi ja hengitä syvään. Elämässä on päiviä, jolloin pelkästään se, että hengittää, on riittävää.
- Lue vertaistarinoita: Googleta, lue lehtiä, lainaa kirjoja. Mitä enemmän luet muiden tarinoita elävästä elämästä, sitä tavallisemmaksi omasi muuttuu. Tavalliseksi koetusta aiheesta on helpompi puhua. Huomatessasi, että meitä on monta, häpeä alkaa hellittämään.
“Kuinka” -listoja on helppo lukea. Ne saavat vaikeatkin asiat tuntumaan helposti saavutettavilta. Todellisuus on kuitenkin toista. Kuten sanoin, oma taisteluni kesti lähes kaksi vuotta.
Muutos tehdään arjessa. Käytännön pienet konkreettiset teot muutoksen eteen – niistähän hyvinvoinnista huolehtimisessa ja sen parantamisessa on kyse.
Käytännön tasolla masennukseni aikana itselleni tärkeäksi muodostuivat ystävän kanssa tehdyt pitkät kävelyt luonnossa. Häpeällisistä asioista puhuminen tuntui helpommalta, kun toisen kanssa ei tarvinnut istua kasvotusten. Luonnonrauhassa ei tarvinnut pelätä tuntemattomia kuulevia korvia. Liike esti lihasten jäykistymisen. Raikas ilma antoi energiaa käsitellä asioita, joiden sijaan niin mielellään olisi vaihtanut vain kevyitä kuulumisia.
Kotiin tullessa niin mieli kuin kehokin tuntui kevyemmältä. Oli helpompi hengittää. Tuntui, että “näinhän voisi tehdä uudestaankin”.
Marraskuussa 2016 julkaisin oman masennustarinani. Sen myötä murenivat oman häpeäni ja hiljaisuuden muurin viimeiset rippeet. Toipumiseni otti aimo harppauksen eteenpäin. Myös todennäköisyys uudelleen sairastumiselle pieneni merkittävästi.
Löysin MeNaisten artikkelin kautta Tommi Marjasen Facebookissa levinneen päivityksen hänen masennukseensa liittyen. Sen luettuani hymyilin. Tommin päivityksestä ei heijastunut häpeää.
Oman matkani varrella olen itkenyt monesti myös vanhempien sukupolvien puolesta; niin raskas hiljaisuuden ja häpeän taakka on ollut, ja on edelleen, heistä monella kannettavanaan. Vanhempien sukupolvien elämänkokemus ja -tarinat sisältävät korvaamattomia viisauden siemeniä meille nuoremmille. Hiljaisuuden ja häpeän muurin murtamisen edistäminen on yksi asia, jossa me nuoremmat voimme puolestamme auttaa vanhempiamme, ja samalla itseämme, voimaan paremmin.
Annan täyden tukeni Tommin Kerro Kaikille -projektille, joka kannustaa meitä suomalaisia puhumaan avoimemmin myös vaikeista aiheista.
Käytännössä puhumisen opettelun voi aloittaa vaikka siitä, että pyytää läheisimmän ystävän kävelylle. Hengittää keuhkot täyteen raitista ilmaa ja avaa suunsa sanoin “Minun on jo pitkään pitänyt puhua sinulle tästä, mutta se on tuntunut niin vaikealle…”
Valokuvat: Marianne Ahonen
