Kirjoittaja on lääkäri, dosentti Helena Miranda, joka on tutkinut, hoitanut ja itsekin kokenut kipua. Tammikuussa 2016 ilmestyi hänen kirjoittamansa tietokirja Ota kipu haltuun (Otava). Kirjassa on tutkimustietoon perustuvaa, uusinta uutta tietoa kivusta ja 18 käytännönläheistä työkalua kivunhallintaan.
’Kipu on väistämätöntä, mutta kärsimys on vapaaehtoista’, sanoi Dalai Lama aikoinaan. Tätä ajatusta ensimmäistä kertaa lukiessani tuli mieleen, että hän ei tainnut itse olla kipukroonikko. Eihän kukaan kärsi vapaaehtoisesti. Ja onko kipu todella väistämätön kokemus elämässä?
Hiljalleen olen alkanut ymmärtää hänen ajatuksensa ydintä. Elämän ei tarvitse olla täynnä kärsimystä, vaikka elämässä olisi kipua. Ja sitähän on.
Me kaikki koemme kipua elämämme aikana. Joillain kipu viipyy kehossa vain hetken, joillain se on vakituinen vieras. Pitkäaikainen kipu on läsnä miljoonan suomalaisen elämässä – jos ei ihan päivittäin, niin ainakin toistuvasti.
Kipu on kummallinen ilmiö. Yksittäinen kipukokemus on monisyinen tapahtuma, johon osallistuu monimutkainen hermoverkosto. Siihen sekoittuvat fysiologiset reaktiot, tunnekokemukset, odotukset, mennyt, nykyhetki, tulevaisuus. Kipu on paljon muutakin kuin vain kudosvaurion aiheuttama reaktio elimistössä. Kipu on 100 %:sesti aivojen tuottamaa.
Ymmärrän asian itse näin. Kuvittelen, että aivojeni kovalevyllä on kansio nimeltään kipu. Siinä kansiossa on jo syntyessäni ollut oletusasetukset valmiina (perimä). Kansioon olen kerännyt koko elämäni varrelta tietoa ja kokemuksia kivusta – omia ja läheisteni. Olen säilönyt sinne kuulemiani tarinoita, lukemiani juttuja, minulle tärkeää informaatiota. Päivitän kansiota aina kun kohtaan mielestäni merkityksellistä tietoa. Annan itselleni papukaijamerkin, kun omat ajatukseni kivusta saavat vahvistusta. Toimin ja käyttäydyn kansioni sisällön ohjaamana. Teen kaiken tämän tiedostamattani.
Kansiossa on mieleni luoma malli kivusta. Tuon kansion kautta aivoni suodattavat kehostani tulevia signaaleja – silloin kun ne ylipäätään ovat keskittyneet havainnoimaan kehosta tulevia viestejä. Aivoni tulkitsevat signaalit kivuksi ja antavat niille merkityksen: Vaarallinen, Pelottava, Harmiton, Tuttu… Annettu merkitys vaikuttaa siihen, miten voimakkaalta ja epämiellyttävältä kipu tuntuu. Merkitys ei ole sama kuin totuus.
Ihmisaivot, jotka ovat osoittautuneet epäluotettavaksi, voivat nimittäin tarjota kivulle merkityksen, joka ei perustu tosiseikkoihin. Mitä pelottavampi merkitys, sitä epämiellyttävämpi kipukokemus. Mitä tiukemmin huomio on kiinni kehosta tulevissa signaaleissa, sitä voimakkaampana kipu tuntuu. Mitä pidempään kipu kestää, sitä enemmän tunteita tulee mukaan – väistämättä.
Minulle itselleni on ollut tärkeää ymmärtää, että kipu itsessään ei tee elämääni sietämättömäksi, vaan sen tekee kärsimys, joka johtuu kipuun liittyvistä ajatuksista ja tunteista, siitä merkityksestä, jonka annan kivulle. Kipua enemmän minua satuttavat ne menetykset, jotka liittyvät kipuun ja sen aiheuttamiin rajoituksiin. Niin kauan, kun olen kiinni siinä toiveessa saada takaisin se minä, joka olin ennen kipujen ilmaantumista elämääni, niin kauan olen kiinni kivuissani ja niin kauan kärsin.
Kärsimyksen määrään voin itse vaikuttaa. Opettelen kohtaamaan tunteeni ja muuttamaan ajattelutapaani. Opettelen antamaan kehoni viesteille todenmukaisen merkityksen. Muutan ajattelullani ja teoillani elämäni suunnan kohti parempaa. Kohti tunnetta siitä, että pystyn. Kohti laadukkaampaa elämää.
Siihen tarvitaan aikaa, oikeaa tietoa ja ymmärrystä siitä, mikä minulle on hyväksi, mikä pahentaa tilannettani, mitä itse voin tehdä. Tärkeää on se, että olen hyväksynyt itse olevani pitkäaikaista kipua poteva ihminen. Kivusta huolimatta voin kuitenkin elää hyvää ja mielekästä elämää – ilman jatkuvaa kärsimystä.
