Olin 7-vuotias ja leikin taloyhtiön pihalla ystäväni kanssa. Jonkin ajan päästä päätimme mennä rappukäytävään, sillä siellä oli ihanat leveät ikkunasyvennykset, joilla istuskella. Varmistin ystävältäni, että hänellä on lupa poistua pihasta ennen kuin menimme rappuun. Myöhemmin iltapäivällä, kun leikit oli leikitty, olin jo ollut jonkin aikaa kotona, ovikello soi. Siellä oli ystäväni äiti ja hän alkoi huutaa oven avanneelle isälleni kuinka minä olen houkutellut hänen lapsensa tekemään kiellettyjä asioita.
Kävi ilmi, että ystävälläni ei ollutkaan ollut lupaa poistua pihalta, vaan hän oli valehdellut minulle. Nyt hänen äitinsä vaati minulta raivon vallassa anteeksipyyntöä. Muistan, kuinka käperryin sikiöasentoon olohuoneen ison ruokapöydän taakse, enkä suostunut tulemaan sieltä pois. Kun äitini tuli kotiin ja kuuli tapahtuneesta, hän antoi isän kuulla kunniansa ja komensi tämän soittamaan naapurin rouvalle, jotta tämä tulisi pyytämään minulta anteeksi käytöstään. Enhän minä ollut tehnyt mitään väärää.
Muistan vieläkin sen pelonsekaisen kiukun ja nöyryytyksen tunteen, kun minut pakotettiin vastaanottamaan ystäväni äidin puolivillainen anteeksipyyntö. Kaikkein loukkaantunein olin kuitenkin isälleni, joka antoi vieraan ihmisen läksyttää minua asettumatta puolustamaan minua millään tavalla.
Miksi tämä muisto on piirtynyt mieleeni niin tarkkaan, että kehoni muistaa vieläkin milloin minusta silloin tuntui? Siksi, että siihen liittyi riittävän voimakas tunnelataus. Voimakas tunnekokemus taltioituu meihin tehokkaasti ja ellei sitä osaa purkaa, se jää pysyväksi osaksi meitä. Tästä taas voi seurata se, että kohtaamme jatkossa muitakin vastaavia tilanteita ja alamme esimerkiksi uskoa, että meitä kohdellaan aina epäoikeudenmukaisesti.
Tästä syntyy rajoittava ohjelma, uskomus, jolle haemme tietoisesti ja tiedostamattamme jatkuvasti lisää todisteita. Ikävän kokemuksen ympärille voi syntyä kokonainen uskomusjärjestelmä, joka liittyy samaan epäoikeudenmukaisuuden teemaan: Aina minua syytetään; Kukaan ei puolusta minua; Minusta ei välitetä; Aina minut tulkitaan väärin; Kukaan ei ymmärrä minua, Teen niin tai näin niin aina se on väärin, ja niin edelleen.
Moni meistä selittää asiat itselleen parhain päin, päättää unohtaa ja opettelee pärjäämään menneiden kanssa. Totuus on kuitenkin se, että tukahdutettu tunne ei katoa. Voimme uskotella itsellemme että kaikki on ok ja että asia on jo menneen talven lumia. Jos kuitenkin rehellisesti tarkastelemme tilanteita joissa loukkaannumme, suutumme, hermostumme, närkästymme, raivostumme, puolustaudumme, tai vaikkapa lamaannumme, niin ne paljastavat sen, että meissä on jokin kipukohta, johon kolahti sen verran, että reagoimme.
Esittämäni esimerkki omasta lapsuudestani on loppujen lopuksi aika harmiton. Kyseessä oli väärinkäsitys, ja ymmärrän tänä päivänä, että naapurin rouva hätääntyi pahanpuoleisesti ja käyttäytyi sen tähden ajattelemattomasti. Isäni oli todennäköisesti niin ällistynyt odottamattomasta välikohtauksesta, että hyytyi niille sijoilleen.
Aikuisen näkövinkkelistä tarkasteltuna jokin lapsuuden tapahtuma voi tuntua kovin vähäpätöiseltä, mutta lapselle se kuitenkin ollut iso asia. Meillä on myös hyvin kipeitä hylätyksi tulemisen, häpäisyn, vähättelyn, vihamielisyyden ja henkisen tai fyysisen väkivallan sekä menetyksen kokemuksia, joista olisi hyvä vapautua oman hyvinvoinnin tähden.
Apuna omalla paranemismatkallani ja asiakkaitteni kanssa käytän tänä päivänä menetelmää, jolla saadaan menneisyyden tapahtumia ja niihin liittyviä kuormittavia tunteita purettua lempeästi ja tehokkaasti. Kyseessä on seitsemän askeleen prosessi, jossa jokin kipeä kokemus käydään läpi niin, että tulemme kuulluiksi ja nähdyiksi, löydämme itsestämme myötätunnon ja syvällisemmän ymmärryksen, päästämme irti kehoon taltioituneista tunteista ja valmistaudumme vastaanottamaan kaiken sen hyvän, mikä meille kuuluu.
Äärimmäisen tärkeä askel emotionaalisessa eheytymisessä, jonka moni yrittää sivuuttaa on se, että omat tunteet ja tarpeet tulevat kuulluiksi ja tunnustetuiksi. Meidän on myös pystyttävä näkemään se, että meitä loukanneella ihmisellä on omat haavansa, joista käsin hän reagoi. Jokainen kova kokemus on myös opettanut meille jotakin arvokasta: mikä minulle on tärkeää, miten haluan itse käyttäytyä, miten haluan tulla kohdelluksi, mitä todellisuudessa ansaitsen.
Joskus jokin dramaattinen kokemus on ollut niin käänteentekevä, että olemme ottaneet elämässämme kokonaan uuden suunnan, josta on seurannut paljon hyvää. Kenties jokin asia on tehnyt niin kipeää, että olemme päättäneet katkaista kokonaisen sukupolvesta toiseen toistuneen negatiivisen ketjun. Siinä on kiitoksen ja selkääntaputuksen paikka – se on suuri ja arvokas työ.
On myös äärimmäisen tärkeää antaa itselleen anteeksi, jos ei ole osannut rakastaa itseään ja on antanut kohdella itseään huonosti. Silloin meissä syttyy myötätunto, lempeys ja hyväksyntä myös itseämme kohtaan. Kun vanhat tunnetaakat on hyvästelty, edessämme avautuu varsin erilainen elämä.
Emme enää tulkitse asioita negatiivisen kautta, hermostu pienistä tai ole jatkuvasti puolustuskannalla. Opimme nauramaan itsellemme, olemaan rohkeampia ja avoimempia. Meillä on enemmän energiaa. Pikkuhiljaa kiitollisuus, rakkaus, ilo ja luottamus muuttuvat vallitseviksi tunnetiloiksi.
Miten erilaiselta elämä voisi näyttää, jos epäluottamuksen sijalla olisi luottamus, kaunan korvaisivat myötätunto ja kiitollisuus ja arvottomuuden tilalla kukoistaisi terve rakkaus ja kunnioitus itseä kohtaan? Entä suuremmassa mittakaavassa? Miten erilainen maailma meillä olisi, jos jokainen meistä tekisi tätä tunnetyötä itsensä kanssa ja siirtyisimme tunneskaalalla reippaasti positiivisen puolelle?
Kutsun sinut katsomaan itseäsi lempeydellä ja tunnustelemaan olisiko sisälläsi jotain sellaista josta olet jo valmis päästämään irti. Minkä taakan laskeminen käsistä vapauttaisi sinut nauttimaan elämästä enemmän ja olemaan itsellesi hyvä? Keinot siihen on olemassa.
Onko sinun joskus hankala pitää kiinni rajoistasi tai muistaa huolehtia itsestäsi? Silloin nämä uudet kiltin voimakortit ovat sinua varten. Löydät kortit verkkopuodistamme.
