Miten nuo toiset voivat olla niin väärässä?

TEPPO_KOLUMNI

En liene yksin kokiessani mediaähkyä mielipidekirjoitusten viidakossa. Ajassamme liikkuu näkemyksiä vahvasti jakavia teemoja. Talouspolitiikka, maahanmuutto, ilmaston lämpeneminen, ruokavaliot, maatalouden tukeminen… Useimmilla meistä on näistä mielipide ja useat meistä  kertovat sen mielellään näkyvästi sosiaalisessa mediassa tai kuuluvasti kahvipöydissä.

On hyvin tavallista, että pidämme ensimmäistä mielipidettämme ”oikeana”, haemme ympärillemme samanmielisiä ja arvotamme saatavilla olevaa tietoa sen mukaan miten paljon se tukee jo olemassa olevaa näkemystämme. Epävarmassa ympäristössä ja kiivaasti muuttuvassa maailmassa pysyvyys luo turvallisuuden tunnetta. Mielipiteen muuttaminen tai tarkistaminen on joidenkin mielestä takinkääntämistä. Joissain tilanteissa se voi sitä ollakin, etenkin jos taustalla on oman edun tavoittelu yleisen edun kustannuksella tai muita hyväksikäyttäen.

Mediakonsernitkin toimivat myynnin ehdoilla. Räväkkä lööppi ja raflaava kuvateksti lisäävät liikevaihtoa. Otsikossa voi lukea melkein mitä vain, jos lause päättyy kysymysmerkkiin. Huolella rajattu kuva voi näyttää juuri sen sisällön, joka tukee omia tarkoitusperiä ja jättää kuvan ulkopuolelle jotain kokonaisuuden kannalta olennaista. Tykkäysten ja jakojen määrä on yhä suurempi tavoite sisällön perusteellisuuden ja todenmukaisuuden kustannuksella.

Tarvitsemme kipeästi analyyttistä ja neutraalia mediaa, toimittajia jotka valaisevat aihettaan  useista näkökulmista ja paneutuvat taustoihin ilman sidonnaisuuksia.

Samanaikaisesti mediakonsernit irtisanovat ja ulkoistavat. Artikkelien tekemiseen on yhä vähemmän resursseja ja aikaa. Yliopistoilta uhataan leikata varoja tutkimuksesta.

Onneksi on olemassa myös pysyville arvoille uskollisia ja kunnianhimoisia toimittajia, sekä Long Play:n kaltaisia yhteisöjä. Mediakriittisyyttä opetetaan kouluissa säästöistä huolimatta. Opettajien rooli on tässäkin tärkeä.

Demonstration

(kuva: shutterstock)

Mitä sitten voimme tehdä yksilöinä? Ainakin voimme valikoida mitä lehtiä luemme ja mitä juttuja peukutamme sosiaalisessa mediassa. Voimme pyytää perusteluja ja esittää puntaroituja vasta-argumentteja. Kasvottomassa nettimaailmassa toimintakulttuuri on vielä kasvuiässä. Keskustelevan, kiinnostuneen ja toisen näkemystä kunnioittavan vuoropuhelun lainalaisuuksien soisi siirtyvän myös someen. Kuinka nopeasti se tapahtuu, on meidän omasta toiminnastamme kiinni. Yksi lumihiutale ei tee kinosta, mutta yhdessä kavereidensa kanssa se voi valkaista koko maiseman.