Kirjoittaja: Mika Rönkkö, Suomen Terveyskauppiaiden liitto
Mieleeni piirtyy näkymä, jossa eletään vuotta 1995. Lääkäriseura Duodecimissa pohditaan, miten suhtautua kansan suosimiin, mutta koululääketieteen ulkopuolella oleviin hoitomuotoihin. Erilaisten täydentävien ja vaihtoehtoisten hoitomuotojen suosio kasvaa. Lääkäreiltä kuulee yhä enemmän palautetta siitä, että potilaat niitä käyttävät ja niistä hyötyvät. Kiusalliseksi koetaan se, että näistä kummallisista hoitomuodoista ei ole kerrottu mitään lääkäriopintojen yhteydessä. CAM-termiin kuitenkin törmää ulkomaankielisissä tutkimuksissa yhä useammin.
HEUREKA! Järjestetään nimikilpailu ja valitaan tälle vieraskieliselle “Complementary and alternative medicine” eli CAM-termille suomenkielinen vastine. Ja nimikilpailun voittajaksi julistetaan. (rumpujen pärinää). “USKOMUSHOIDOT”-sana. Duodecimissä nostetaan malja uudissanalle ja toivotaan, että tämä termi löytäisi paikkansa suomalaisten terveydenhuollon ammattilaisten sanavarastoon. Nipistän itseni takaisin tähän hetkeen.
Uskomushoito-termi täyttää 20 vuotta. Onneksi olkoon. Mutta jostain syystä ei tee mieli syödä täytekakkua tälle saavutukselle. Sillä kun pohtii, mitä 20 vuodessa on tapahtunut muualla maailmassa, niin löydän juhlahaluttomuudelleni hyvän syyn.
Täydentävien hoitojen suosio on kasvanut maailmalla nopeasti. Maailman Terveysjärjestö (mm. WHO:n strategia CAM-hoidoille ) ja Euroopan Unioni (mm. CAMbrella -hanke) kannustivat niiden selvittämiseen ja tutkimuksen lisäämiseen. Täydentävien hoitomuotojen integraatio viralliseen terveyden hoitoon on käynnissä monessa maassa.Suomessa ei tästä kehityskulusta juuri näe lehtijuttuja, yleistä keskustelua tai poliittisia linjauksia. Jopa Euroopan Komission CAM-projekteista on vaiettu kuin valtiosalaisuuksista.
Olisiko uskomushoito-termin käyttö vaikuttanut siihen, että tutkijat, poliitikot tai viranomaiset eivät haluaisi leimaantua uskomushoito-termin kanssa. Kysyä saattaa, että onko Suomelle mitään hyötyä tästä stagnaatiosta, joka liittyy täydentäviin hoitoihin. Hyödymmekö kansakuntana pysähtyneisyyden tilasta vai tulisiko meidän noudattaa Maailman terveysjärjestön ja EU:n suositusta tutustua käytettäviin täydentäviin hoitoihin, lisätä niiden tutkimusta ja ottaa osa näistä virallisesti yhteiskunnan käyttöön?
Liikkeelle voisi lähteä varovaisesti pohtimalla aluksi täydentävistä hoidoista käytettävää termiä.
Pitäisikö uskomushoito-termistä luopua?
Yksi parhaista aihetta käsittelevistä artikkeleista löytyy lääketieteellisestä aikakausikirja Duodecimista (2007;123(19):2352), jossa LL Heikki Hemmilä käsitteli aihetta otsikolla “Luopukaamme termin uskomuslääkintä käytöstä”
Kirjoituksessa Hemmilä kertoo tuosta Duodecimin sanakilpailusta. Hemmilä toteaa, että uskomuslääkintä –termi on sopimaton terveydenhuollon ammattilaisten sanavarastoon, sillä siihen sisältyy olettamus kaikkien muiden kuin virallisesti hyväksyttyjen hoitojen tehottomuudesta ja, että nämä hoidot olisivat pelkkään uskoon perustuvia, humpuukia.
Hemmilä esittää, että Suomen Lääkäriliitto ja Duodecim-seura sanoutuisivat järjestöinä irti uskomuslääkintä-termin käytöstä käsitellessään muuta kuin virallista terveydenhuoltoa. Käytettäköön kustakin hoitomuodosta sille vakiintunutta nimeä, esimerkkeinä verisuonikirurgia, ratsastusterapia, homeopatia tai tuina.
Nyt Hemmilän ehdotus on hautunut lähes 10 vuotta. Ehkä sitä voisi harkita myös muilla tahoilla. Minä ainakin allekirjoitan Hemmilän näkökulman ja ehdotuksen.
Mielestäni Hemmilän tekstiä tulisi vakavasti pohtia myös koululääketieteen piirissä uudelleen, ennen kuin kritiikki osuu oikeasti omaan nilkkaan.
Uskomushoito-termi ja virallisen terveydenhuollon hoidot
British Medical Journalin (BMJ) lehden asettama tutkijaryhmä arvioi kaikkiaan 3000 erilaista lääketieteellistä hoitoa ja niistä olemassa olevaa tutkimusnäyttöä. Tulos oli jopa järkyttävä sillä, vain 35 prosenttia hoidoista oli sellaisia, joilla oli vahvaa tieteellistä näyttöä. Puolet virallisen terveydenhuollon hoitomuodoista kuului joukkoon ”vaikutus tuntematon”. Voisiko myös näitä lääketieteen omassa happotestissä reputtaneita virallisen terveydenhoidon lääketieteellisiä hoitoja kutsua uskomushoidoiksi?
Kuva: http://clinicalevidence.bmj.com/x/set/static/cms/efficacy-categorisations.html
Aiheesta hyvä kirjoitus Liinan Blogissa.
Tieteen nälkäisille CAM-hoidot voivat avautua tutustumalla esimerkiksi Natural Standard-tutkimustietokantaan, joka perustuu kansainväliseen tutkimusyhteistyöhän. Natural Standard tuottaa näyttöön perustuvaa tietoa täydentävistä ja vaihtoehtoisista hoidoista.
Uskomushoito-termi ja lehdistö
Henkilökohtaisesti olen hämmästynyt, miten paljon uskomushoito-termiä käytetään lehdistössä jutuissa, joissa käsitellään täydentäviä hoitomuotoja. Vaikka sana on vapaa, niin minulle uskomushoito-sanan käyttö jutuissa tarkoittaa sitä, että toimittaja suhtautuu näihin hoitoihin negatiivisesti. Ymmärrän termin käytön sitaattina haastateltavan suusta, mutta toimittajan omassa tekstissä tai jo otsikkovalinnassa käyttö viestii minulle kirjoittajan arvolatauksesta, joka siirtyy lukijalle.
Vaikka sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan pohja, niin sen rajoja on välillä hyvä pysähtyä miettimään. Jos julkisen sanan neuvostolta haluaisi ottaa kannanoton uskomushoito-sanan käytölle, niin sitä mahdollisesti punnittaisiin journalistin ohjeiden kohdan 26 perusteella. Siinä mm. todetaan, että jokaisen ihmisarvoa on kunnioitettava. Vakaumusta tai näihin verrattavaa ominaisuutta ei pidä tuoda esiin asiaankuulumattomasti tai halventavasti.
Voisi kysyä, että kuinka hyvin allaolevissa jutuissa on onnistuttu noudattamaan hyvää journalistista tapaa ja käsitelty aihetta neutraalisti, jos jo otsikossa kerrotaan miten täydentäviin hoitoihin toimittaja/toimitus suhtautuu. Otsikkohan on toimituksen valinta, vaikka sitaatit jutussa olisivatkin haastateltavan.
Yle: Lääkäriliitto haluaa uskomushoidot kuriin
Yle: Lääkäriliitto vaatii puoskarointia lailla kuriin
Helsingin Sanomat: Räsänen ehdottaa lainsäädäntöä uskomushoidoille
Uskomushoito-termi ja täydentävien hoitomuotojen elinkeinonharjoittajat
Täydentävien hoitojen parissa toimivia yrittäjiä on Suomessa arvioitu olevan useita tuhansia. He ovat ammattiinsa kouluttautuneita, veronsa ja muut yhteiskunnalliset velvoitteensa maksavia ja usein myös työllisyyttä lisääviä yrittäjiä. Puhumattakaan heidän panoksestaan ihmisten hyvinvoinnille ja kansanterveydelle, jotka ovat heidän liiketoiminnan ydinaluetta.
Kuten kaikissa ammattiryhmissä, niin myös täydentävien hoitojenkin parissa on ihmisiä, jotka voivat syyllistyä laittomuuksiin, mutta pienen ryhmän hölmöilyistä ei voi koko ammattikuntaa syyllistää. Tuskin rintaa imevä lääkärikään leimasi koko lääkärikuntaa ja riitti, että vain tämä yksi lääkäri todettiin syylliseksi potilaan seksuaaliseen hyväksikäyttöön.
Jos täydentävien hoitomuotojen parissa toimiva yrittäjä kokee joutuvansa loukatuksi uskomushoito-termin käytön yhteydessä niin rikoslaissa on säädetty kunnianloukkauksesta, jolla pyritään suojellaan yksittäistä ihmistä. Kunnianloukkauksen täyttymistä arvioitaessa ydinkysymys on usein se, onko väite tai vihjaus ollut totta vai onko se virheellinen.
Tätä on korostanut myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuin, jonka mukaan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan takaamaa sananvapautta ei ole oikeus käyttää totuudenvastaisten tai perustelemattomien väitteiden julkistamiseen luonnollisista henkilöistä tai oikeushenkilöistä. Euroopan ihmisoikeus-tuomioistuimen mukaan tietoa ei saa julkaista vahingoittamistarkoituksessa. Sen mukaan sananvapautta voidaan rajoittaa, mikäli menettelyllä turvataan muiden ihmisten tärkeämpien perusoikeuksien toteutuminen. Ammatinharjoittajan oikeusturvan näkökulmasta uskomushoito-termin käytöstä ei kuitenkaan nähtävästi ole syntynyt vielä minkäänlaista tulkintaa.
Uskomushoito-termi ja poliitikot
Käsittääkseni yksikään puolue ei ole tehnyt päätöstä siitä, millaisen kannan he ottavat täydentäviin hoitoihin, vaikka edellisessä hallitusohjelmassa oli kirjaus, että ”vaihtoehtohoitoihin liittyvää lainsäädäntöä jatkovalmistellaan yhdessä työ- ja elinkeinoministeriön kanssa tavoitteena potilasturvallisuuden parantaminen.” Haluttiinkohan ongelmallinen tilanne pyyhkiä maton alle, kun Sipilän hallituksen ohjelmasta kirjaus tippui pois.
Ehkä puolueet voisivat lähteä liikkeelle termin käytöstä, sillä se jo viestisi paljon puolueessa vallitsevasta asenteesta. Painamalla “Jaa”- tai “Ei”-nappia kysymykselle ”Tulisiko uskomushoito-termistä luopua kuvaamaan kaikkia lääketieteen ulkopuolella olevia hoitomuotoja” puolue saisi eväät jatkaa asian käsittelyä sisäisesti ja viestisi samalla äänestäjille, miten näistä hoitomuodoista puolueessa ajatellaan.
Mieleeni jopa ponnahti ajatus siitä, että tulisiko jonkun kansanedustajan jättää uudelle hallitukselle kirjallinen kysymys aiheesta, vaikka yhteiskunnassa toki on paljon muitakin epäkohtia pohdittavana.
Kauniiksi lopuksi
On ymmärrettävää, että täydentäviä hoitomuotoja vastustavat tahot mieluusti näkevät käytettävän uskomushoito-termiä, mutta samalla aiheen kiihkoton tai ennakko-asenteeton tarkastelu käy vaikeaksi.
Kansainvälisesti näistä hoidoista on omaksuttu käytettäväksi lyhennettä CAM-hoidot (complementary and alternative medicine). Hoidoista käytetään myös termejä luontaishoidot, täydentävät ja vaihtoehtoiset hoidot, joihin ei liity uskomushoito-termin sisältämää ennakkoasennetta. Myös käsiteltävän hoitomuodon täsmällinen nimitys olisi yksi hyvä lähestymistapa.
Oma kantani uskomushoito-sanan kriminalisoimisesta on vielä kypsymättä. Joka tapauksessa uskon, että asenneneutraalin termin käyttö loisi paremman pohjan rakentavalle keskusteluilmapiirille kansalaisten itsehoitoon liittyen, olettaen että siihen on laajempi pyrkimys.
terveisin,
Mika Rönkkö
Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto
