Mitä jos päätämme, että paras on se, joka saa muut loistamaan? Olisiko kukoistavan perheen, työyhteisön ja kansakunnan idea siinä? Tehtävänämme olisi saada muut tunnistamaan vahvuutensa ja ottamaan ne käyttöön. Elämää kannattelevaa voimaa muodostuisi siitä, että minä auttaisin sinua olemaan parempi siinä sinun jutussa. Liian idealistista? Mahdotonta?
Rutiineissa viipyminen vaalii vakautta ja turvallisuutta, mutta turruttaa ja jarruttaa. Uhkana on keskinkertaisuuden kirous, jossa oleminen tukahtuu ja kuihtuu puuhasteluksi ilman intohimoa. Mitättömyyden kokemukset saavat sijaa. Sen sijaan ympäröivän todellisuuden tarkasteleminen muiden ihmisten näkökulmista inspiroi ja auttaa ylittämään omaa rajoittuneisuutta.
Omasta tutusta sopukasta ulos kurkistaminen edellyttää riskinottoa, mutta vapauttaa luovuutta. Toisen asemaan asettuminen voi auttaa näkemään ja kokemaan ympäröivää todellisuutta laajemmin, avarammin ja syvemmin. Mukavuusalueen reunalla oleskelu saa edistyksen voimat liikkeelle. Edistystä ei ole olemassa ilman, että maailmaa tarkastellaan ennakkoluulottomasti ja pelottomasti uusista näkökulmista. Edistys ilmenee innovaatioina, jotka kehittyvät asioiden ja ilmiöiden leikkauspisteissä – ei kenenkään maalla.
Rohkeutta on vaalia olosuhdetta, jossa ei ole läsnä tukahduttavia asioita vaan erilaisten ihmisten välisen arvostuksen ansiosta vapautuvaa luovuutta, voimaa ja iloa. Erilaisuuden rikastavasta voimasta inspiroituminen auttaa löytämään elämään merkitysnäköaloja, jotka ehkäisevät tarkoituksettomuuden kokemuksia ja latteuden leviämistä. Mitättömyyden kokemukset poistuvat.
Rohkeinta on vaalia ihmisenä olemisen arvokkuutta periksiantamattomasti kohtaavassa läsnäolossa. ”Ilman iloa ei ole elämää, vaikka ihmisellä olisi kaksitoista autoa, kuusi hovimestaria, linna, yksityinen kappeli ja pommisuoja.” – Henri Miller
