Tuoksuilla voidaan vaikuttaa mielialaan ja korostaa tiettyjä tunteita

Haen keittiön kaapista purkillisen itse poimimaani ja kuivaamaani salviaa ja nostan sitä reilun ruokalusikallisen pieneen kippoon. Suljen silmät ja nuuhkaisen salviaa, ja NAPS olen välittömästi Kreetalla keräämässä siellä villinä rehottavaa salviaa. Näen Apokoronasin alueen kumpuilevan maiseman ja tunnen myös auringon lämmön ihollani.

Avaan silmät, haen tulitikut ja sytytän salviakasan tuleen. Kun siitä nousee vahva ja pistävä tuoksu, sammutan liekin ja kuljen astian kanssa ympäri taloa. Kun talossa on ollut sairautta, riitaa tai surua, on hyvä polttaa salviaa ja puhdistaa sillä kodin energiaa. Olen oppinut, että energian siivoaminen on yhtä tärkeää kuin imuroiminen tai pölyjen pyyhkiminen. Uuteen kotiinkaan en kotiudu ennen kuin olen puhdistanut paikan energian salvialla ja musiikilla.

Tykkään salviasta myös siksi, että se aivojen ystävä, joka hoitaa muistia ja tasapainottaa hormonitoimintaa. Sitä paitsi vahva salviatee on mielestäni ihanaa ja lämmittävää. Salvian, kovan lampaanmaitojuuston, perunan ja bataatin liitto taas on makuaistin suurta juhlaa…

Hajumuisti on yksi tärkeimmistä

Haju on viestejä ja tunteita. Tuoksusta vauva tunnistaa äitinsä ja äiti vauvansa – parisuhteen puolikas puolikkaansa. Lapsen ominaistuoksu kulkee mukana koko elämän matkan. Nyt kun esikoiseni on muuttanut omilleen ja käy kotona vain sillon tällöin, on kotoista ja liikuttavaa aistia hänen ominaistuoksunsa pölähdys huushollissamme vielä joitakin päiviä sen jälkeen kun hän on jo lähtenyt opiskelupaikkakunnalleen.

Ja kukapa ei olisi haistellut sydämensä valitun tuoksua tyynyliinassa ja tuntenut pakahduttavan lämmön rinnassa jo yhdellä nuuhkaisulla. Aivan niin kuin Eppu Normaalin laulussa Voi kuinka me sinua kaivataan.

Haju vie meidät matkalle tunteiden ja menneisyyden maailmaan. Tunteilla ja tuoksuilla on fysiologinen yhteys: isojen aivojen hajukäämistä kulkee hajurata aivojen tunnekeskukseen, limbiseen järjestelmään.

Hajuaisti on nopea, se käy suoraan hermoon! Porttikonkien virtsan löyhkä puistattaa ja saa nopeuttamaan askeleita. Kaupan paistopisteen korvapuustin tuoksu taas sinkauttaa meidät suihkarilla suoraan lapsuuden huippuhetkiin, jolloin herkuteltiin kaakaolla ja tuoreella pullalla. Hajuaisti myös suojelee meitä syömästä pilaantunutta ruokaa tai astumasta alueelle, joka on vaarallinen.

Monien suomalaisten mielihajut, vastaleikattu ruoho, nuotion savu, koivuvasta ja mustikkapiiras ovat lapsuuden hyvien hetkien kultaamia. Tuttu haju tuo turvallisuutta.

Tuoksut hoitavat ja lisäävät nautintoa

Kylmästä sisälle tullessa glögi alkaa lämmittää jo tuoksuna. Nenä nauttii kanelin, neilikan ja inkiväärin ihanista aromeista. Karmolis-yrttitippojen viileän mentolinen tuoksu tuntuu jo parantavalta,  vaikka sitä ei olisi vielä tiputettu flunssaisen nenäliinaan tai kurkkukipuisen imeskeltäväksi sokeripalaan.

Tuoksuilla voidaan vaikuttaa monin tavoin mielialaan ja korostaa tiettyjä tunteita. Jo tuhansia vuosia sitten tunnettiin tuoksuvien yrttien, kukkien ja hedelmien hyvinvointia tuova voima. Basilikan tiedettiin lisäävän arvokkuutta ja myötämielisyyttä, laventelin rauhoittavan hermostoa sekä eukalyptuksen vahvistavan ja avaavan olemusta. Salvian lisäksi katajan, santelin, myskin ja kamferin tuoksuja käytettiin eri kulttuureissa puhdistamiseen sekä luomaan hartautta ja arvokkuuutta.

Aromaterapeutin vastaanotolla pötköttävälle eteeriset, haihtuvat öljyt vaikuttavat sekä hengitysilman että ihon kautta. Tuoksuöljyillä tasapainotetaan hoitopedillä makailevan tunnetiloja, säädellään hormonitoimintaa ja edistetään aineenvaihduntaa. Kenties onnistuneimman aromaterapeuttisen hoidon saa silloin, kun itse saa intuitiivisesti valita hoitoonsa oikean eteerisen öljyn.

Ja ah, ihanasti tuoksuva ruoka! Se saa syljen erittymään ja olon autuaaksi. Ruuan tuoksut ovatkin olennaisen tärkeä osa aterian nauttimista. Lämmin ruoka tuoksuu kylmää enemmän ja lisää siten nautintoa. Mutta nuhaisena hajuaisti häviää. Koska maku ja haju kulkevat usein käsikkäin, katoaa flunssaiselta myös ruuan maku: sipulia ja omenaa on haasteellista erottaa toisistaan. Suklaa ei houkuta eikä vaniljasokerikaan huumaa.

Hajuaistia, tietä tunteisiin ja muistoihin, voi myös treenata

Kokeile vaikka! Kerää hajumuistin pakkiin luonnosta ja eri vuodenajoista tavaraa haastavien aikojen ja päivien varalle. Tuoksuja, jotka hoitavat ja lohduttavat juuri sinua. Miltä tuoksuu ja tuntuu lumen alta paljastuva maa, keväinen nurmi, kukkien ja kasvien tuoksumeri, syksyiset lehdet, kotimaiset kypsät omenat, sienet ja ensilumi?

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image