Kivikautisesta metsästäjä-keräilijästä mallia ottava paleoruokavalio on ollut hyvin paljon esillä viimeisen parin vuoden aikana. Monet kovaa treenaavat ja fyysistä kuntoaan optimoivat vannovat sen nimeen ja erityisesti tuntuu, että miesten keskuudessa luolamiesdietti on ollut kova sana. Amerikasta Eurooppaan levinnyt ilmiö neuvoo tiukimmillaan jättämään viljan, puhdistetun sokerin, prosessoidut rasvat, palkokasvit ja maitotuotteet pois ruokavaliosta. Osa suuntauksista taas sallii edellä mainittuja asioita eri muodoissa pienissä määrin ja esimerkiksi raaka- tai vuohenmaitotuotteet, hedelmät sekä jotkut tärkkelyspitoiset hiilihydraatit ovat sallittuja ruokavaliossa.
Tanskalaisen huippukokki Thomas Rode Andersenin tarina on seuraava: hän tapasi vuonna 2005 neljätoista vuotta nuoremman naisen ja päätti tehdä sekä fyysisen että henkisen muutoksen elintapoihinsa. Amerikan komennukselta takaisin palannut ystävä tutustutti hänet Crossfit-harjoittelun maailmaan ja kehotti tutustumaan paleoruokavalioon. Vuosien aikana saatujen omien hyvien kokemusten siivittämänä syntyi sekä Paleokeittokirja
(Atena 2014) että paleomenu Andersenin pitkäaikaiseen työpaikkaan (Kong Hans Kaelder-ravintola Kööpenhaminassa).
Paleokeittokirja uhkuu ensi sivuista alkaen testosteronia. Naisen näkökulmasta se tuntui vähän huvittavalta, varsinkin kun kuvituksena on käytetty itse urheiluautolla kolaroitua metsäkaurista, jonka huippukokki nylkee, valmistaa nuotiolla ja jonka jälkeen hänen tatuoitu ja lihaksikas vartalonsa siistiytyy tummanpuhuvassa järvessä. Kirjan ensimmäisten 50 sivun aikana käydään läpi mm. geenien, ruokavalion ja harjoittelun merkitystä ja paleotematiikkaa on tietysti tarkoituksella korostettu, jotta lukijalle muodostuu selvä kuva, mihin tulevilla resepteillä pyritään.
Resepteissä pääpaino on pääruoissa ja ruokaisissa lisukkeissa ja mielestäni Andersen perustelee sen hyvin. Paleoruokavaliossa aamupala on yleensä ihan samanlainen, kuin päivän mikä tahansa muu ateria. Lisäksi ”kivikautinen ruokavalio vähentää automaattisesti makean nälkää”, joten sokerisia jälkiruokia ei tarvitse, mikäli syö itsensä kunnolla kylläiseksi pääaterian aikana.
Kirjan resepteistä huomaa, että ne ovat ammattikokin tekemiä. Aika monet niistä vaativat aikaa ja osassa käytetään hieman erikoisempia ainesosia. Muutamassa reseptissä maitotuotteettomiin paleoresepteihin tottuneelle lukijalle hämmennystä aiheutti isojen kerma- ja juustomäärien käyttö, mutta kuten aiemmin mainitsin, tässäkin on koulukuntaeroja. Andersen perustelee täysrasvaisten maitotuotteiden käyttöä sillä, että pohjoismainen perimä on muuttunut aikojen saatossa niin, että pystymme laktoosia sulattamaan. Hän kuitenkin lisää, että itse pitää maitotuotteiden kulutuksen suhteellisen vähäisenä ja suosii valmisteissa juurikin korkeita rasvaprosentteja.
Suhteellisen yksinkertaiseen ruoanlaittoon tottunut kotikokki kokeili kirjasta viikonlopun kunniaksi ”Pallaspihvit & sitrushedelmäinen paksoi” – nimistä reseptiä. Pallasta ei ollut saatavilla tuoreena, mutta se oli helppo korvata ahvenella. Resepti oli raikas ja se yhdisteli taitavasti eri makuja. Huomaa, että Andersenilla on lähes 20 vuoden kokemus reseptien kehittämisestä ja keittiömestarina toimimisesta.
