Sydämen sykkeestä uutta tietoa työstressistä

Tampereen teknillinen yliopisto tutki suomalaisten työssäkäyvien ihmisten stressitasoja. Eräs tutkimuksen tuloksista oli, että työssäkäyvät nukkuvat huonoiten lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Tutkimusaineisto koostui 10 miljardista suomalaisesta sydämenlyönnistä.

Palautumisen puutteen syy selvitettävä

Stressissä ja uupumuksessa on kyse siitä, että ihminen ei palaudu kuormituksesta, jota hän kohtaa sekä työssä että vapaa-aikana. Tällainen uupumisen kierre tulisi katkaista mahdollisimman pian, ja työssä väsymisen kokemus tulisi ottaa vakavasti ja sen syy selvittää. Työfysioterapeutti Antti Pursion mukaan silloin on jo liian myöhäistä, kun ihmisellä on uupumukseen liittyen fyysisiä oireita. Tällöin on vaikea palata oireettomaan tilaan.

Työstressistä kärsivän ihmisen auttaminen on aloitettava kuormituksen aiheuttajien tunnistamisesta ja kuormittuneen ihmisen omista lähtökohdista. On myös muistettava, että ihmisen elämässä on paljon muitakin stressitekijöitä kuin työ.

Kaikki ovat yksilöitä

Työterveyslaitoksen erityisasiantuntija Jussi Konttinen kertoo, että ihmisen terveys, elämäntilanne ja voimavarat on otettava huomioon lähdettäessä hoitamaan uupumusta. Terveet elämäntavat ovat myös tärkeä tekijä, joissain tapauksissa vielä enemmän kuin toisissa, Konttinen muistuttaa.

Työhyvinvoinnin mittausta varten on kehitetty sydämen sykkeen välivaihtelua mittaava analyysi. Se rekisteröi sydämen lyöntien tiheyttä kolme vuorokautta, ja näin saadaan yksilöllinen tieto ihmisen kuormituksesta ja palautumisesta sekä työssä että arjessa. Antti Pursio sanoo, että omien elämäntapojen näkeminen käyränä paperilla motivoi muutokseen. Hän painottaa myös asenteen tärkeyttä.

Erilaisista työhyvinvointiprojekteista, joissa tuetaan henkilökohtaista elämänhallintaa sykevälianalyysin avulla, on saatu erinomaisia tuloksia.

Pelkkä mittaus ei siis auta, vaan on tärkeää, että motivoituneen työntekijän kanssa analysoidaan tulokset, tehdään jatkosuunnitelma ja sovitaan sen toteutumisesta. Stressin lieventämistä ja palautumiskyvyn elvyttämistä ei kuitenkaan saa sysätä kokonaan työntekijän harteille – työoloihin vaikuttaminen ja kuormittavuuden ehkäisy on ennen kaikkea työnantajan vastuulla.

Lähde: Firstbeat Technologies

Lue myös tämä juttu stressistä ja ruokavaliosta. 

 

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image