12 merkkiä siitä, että kohtelet itseäsi hyvin – Itsensä rakastaminen on sitä, että uskallat sanoa, kun olet eri mieltä

  1. Itsensä rakastaminen on omien unelmien priorisointia ja ajan etsimistä niille asioille, jotka piristävät.
  2. Se on ”ei”:n sanomista niille asioille, joista olet eri mieltä tai jotka eivät sovi suunnitelmiisi.
  3. Se on tietoisen päätöksen tekemistä olla niiden ihmisten kanssa, jotka tukevat, rohkaisevat ja motivoivat sinua olemaan paras versio itsestäsi.
  4. Se on omia vahvoja mielipiteitä, jotka eivät horju toisten miellyttämisen vuoksi.
  5. Se on sitä, että puhuu itselleen hellästi ja kiltisti.
  6. Se on rohkeutta kokeilla sellaisia uusia asioita, joita on aina halunnut kokeilla.
  7. Se on itsestä huolta pitämistä – mielestä, sielusta ja ruumiista – liikunta, terveellinen ravinto ja oma aika ovat tärkeä osa tätä.
  8. Se on intuitioon luottamista ja oman totuuden kunnioittamista.
  9. Se on sellaisiin asioihin sijoittamista, joista on hyötyä sekä nyt että tulevaisuudessa.
  10. Se on uskoa uskaltaa luoda sitä elämää, jonka on itselleen visualisoinut.
  11. Se on valinta nähdä hyvät asiat eikä antaa toisten mielipiteiden tai asenteen masentaa.
  12. Se on itselleen anteeksi antamista ja itsensä hyväksymistä kaikkine ominaisuuksineen.

Lähde: Tinybuddha.com

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image