Samalla tavalla kuin katson tuulen heiluttamaa puuta, sen taipuilevia oksia ja kahisevia lehtiä, katson jokaista sielua. Ei ole olemassa oikeaa tai väärää taivutussuuntaa, toistaan parempaa liikettä. On olemassa vain täydellisiä, päämäärättömiä liikeitä ja suuntia. Riippumatta siitä, onko puu liikkumatta tai taipuuko se jousen tavoin kaarelle, se toimii juuri täydellisesti siinä hetkessä. Minulla ei ole mielipidettä siitä, miten sen pitäisi liikkua tai milloin sen pitäisi pudottaa lehtensä. Minulla ei ole sille päämäärää. Kunnioitan sitä puuna, erilaisena kuin minä, sillä meillähän on hyvin erilainen elämäntehtävä.
Samalla tavalla katson toista sielua kuin ihmettä. Katson sitä täydellisenä. Riippumatta teoista, sanoista, mielipiteistä, liikkeestä. Vaikka näkisin uskomuksia, ajatusmalleja, ”vääriä” tekoja, ”turhaa” rämpimistä ojan pohjalla. Kunnioitan sitä kohtaa, jossa sielu on, sitä liikettä, jonka se on valinnut. Toisen sielun tehtävä on toteuttaa omaa elämäntehtäväänsä, omaa polkuaan. Ja ymmärrän, että tuo polku ei ole minun polkuni. En pysty neuvomaan puuta olemaan täydellisempi puu. En voi neuvoa toista sielua olemaan täydellisempi sielu. Jokaisen omalla polulla kaikki on täydellisesti joka hetki.
En voi antaa ohjetta, suuntaa, mielipidettä, vastausta. Voin antaa jokaiselle sielulle vapauden liikkua omaan tahtiinsa omalla tavallaan omaan suuntaansa. Kun annan sille vapauden, se liikkuu kuin puu tuulessa. Aina täydellisesti.
Kun annan toiselle sielulle vapauden liikkua juuri niin kuin sen kuuluu liikkua, annan myös omalle sielulleni vapauden liikkua, niin kuin sen kuuluu. Kun sielut liikkuvat ilman mielipiteiden, päämäärien tai ennakko-oletusten häkkiä, ne voivat kohdata toisensa vapaina. Ja vain tuossa vapaassa kohtaamisessa voi tapahtua rakkaus, jumaluus, ihme – tai miksi kukakin haluaa tuota taikaa nimittää.
Ainoaa rakkautta on sielujen kohtaaminen täysin vapaina. Samaa rakkautta on antaa toisen sielun liukua pois silloin, kun se liukuu. Tai antaa oman sielun vaeltaa sinne, minne sen kuuluu mennä. Sillä rakkautta ei ole vieressä pitäminen vaan täydellinen vapauttaminen, toisen täydellisyyden ihailu ja kunnioitus juuri sellaisena kuin se parhaillaan on.
Voin katkaista puun oksan, koska se on niin kaunis ja sen katseleminen tekee minulle hyvää. Voin laittaa sen maljakkoon. Mutta kun katselen sitä kauniissa maljakossa, se ei enää liiku täydellisesti. Se ei enää taivu katkeamatta. Siltä on varastettu sen luonnollinen elinvoima, joka pitää sen liikkeessä – aina täydellisessä liikkeessä. Kun oksa irrotetaan palvelemaan jonkun toisen iloa ja elämäntehtävää, sen iloisuus ja elämäntehtävä lakkaa olemasta, jolloin se lakkaa värisemästä.
Häkissään värisevän sielun voi elvyttää vain katsomalla ihaillen sen täydellisyyttä. Tuolla kunnioituksella voi luoda vapauden. Ja vapauden kautta voi kokea rakkauden.
