Sain lapseni iltapäiväkerhosta lapun, jossa kerrottiin siitä, miksi leikkiminen on lapselle tärkeää. Lapussa on lista asioista, jotka leikin avulla kehittyvät ja mihin leikki vaikuttaa: suunnitteleminen, aistihavainnot, joustavuus, tasa-arvoisuus, käsitteen muodostaminen, eläytyminen, keskittyminen, kieli, sukupuoliroolit, säännöt ja normit, hienomotoriikka, karkea motoriikka, ongelmanratkaisu, ristiriitojen selvittäminen, huomaavaisuus, kehon hahmottaminen, ilo, ystävyys, tilan hahmottaminen, ajattelu, pettymys (tarkoittanee, että saadaan kokemuksia pettymyksistä ja niistä selviytymisestä), kommunikaatio, vastuun ottaminen, havainnoiminen, turvallisuus, identiteetti, ”irrottelu”, itsenäisyys, mielikuvitus, itsenäisyys, itsehillintä ja luovuus.
Edellä kuvatun listan luettuani alkoi mieleen hiipiä ajatus: tuossa saattaisi olla jotain vähän isommallekin ihmiselle. Taidan opetella uudelleen leikkimisen jalon taidon. Ryppy otsalta vähän vähemmälle, pipoa löysemmälle ja tolkkuruuvi tosi pitkälle. Mutta asiantuntija-apu, se on tarpeen. Siksi kysyinkin lapsiltani, että miten aikuinen voi leikkiä. Tässä haastattelun tulos: ”emmä oikein tiiä”. ”Ne voi vaikka painia”. ”Onkohan juoksukisa leikkiä?”. Missäköhän noikin lapsen on kasvatettu, kun ne ei sitä tiiä, että miten aikuiset voi leikkiä? Meillä. Mun kotona. Voi apua. Oikeesti. Lapseni eivät tiedä, koska eivät ole nähneet, miten aikuiset leikkivät.
Miten minä leikin? Miten sinä leikit? Aikuisten leikkejä – nehän me siis tiedetään, mutta jotain uuttakin vois keksiä (*hymiö*) Minä tanssin, leikin vakavilla asioilla, kirjoitan (rennosti ja vakavasti) ja askartelen aarrekarttoja. Mutta hitsi jos heittäisin ranttaliksi, laittaisin kumpparit jalkaan ja pyöräilisin vesilätäköissä, laittaisin neljä palaa vaaleanpunaista Hubba Bubbaa yhtä aikaa suuhun ja tekisin maailman isoimman purkkapallon, vaklaisin naapureita aidan takaa, tekisin kurakakkuja paljain sormin ja paistaisin kakut takapihan kaasugrillissä, kieputtaisin perunamuusia täysiä lautasella niin, että muusi lentäisi pitkin keittiön pöytää, kaataisin sokeria kokislasiin ja levittäisin kaikki kodin tyynyt lattialle enkä saisi astua lattialle ollenkaan. Että tekis hyvää. Ja mikä estää? EI MIKÄÄN! Ja sitten voisinkin jo leikkiä aikuista ja sanoa, että ”se joka sotkee, siivoaa myös”. Joo ja se ilo olis sitten siinä.
Mihin ihmeeseen leikki jää, vaikka sisäinen lapsi asuu meissä aina ja ikuisesti? Jossain kohtaa elämää saatamme pahoinvoinnin kautta huomata sisäisen lapsen olemassaolon, olotilan ja opimme hoivaamaan häntä ja ottamaan syliin. Tästä usein kirjallisuudessakin puhutaan. Onkohan leikillä, ilolla ja sisäisellä lapsella jotain tekemistä keskenään? Jospa onkin niin, että leikki, mitä ikinä se itse kullekin merkitsee, herättää ilon ja hoivaa sisäistä lasta, ennaltaehkäisee pahoinvointia, hykerryttää, naurattaa ja nostattaa energiaa? Ja leikkikavereita tarvitaan kans: ”Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo”.
Leikikkö mun kaa? 🙂
Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.
