Matkataanko tänään yhdessä? Astutaan sisään rauhaan, hiljaisuuden puutarhaan, omaan sisäiseen ytimeen, olemukseen. Kuka siellä asustaa? Pieni minä, ihmistaimi, sisäinen lapseni. Anna minun tulla lähellesi, tulen hiljaa, hiljaa hiivin, lähestyn, puhuttelen varovasti, hitaasti kiiruhtamatta. Saanko silittää hiuksiasi? Saanko ottaa kädestäsi? Jos tässä ihan hiljaa istun ja saat itse kiivetä syliini, kun tunnet, että uskallat. Älä pelkää, minä olen sinun kanssasi.
Vaan miltä sinä näytätkään? Sinulla on likaiset vaatteet, hiuksesi ovat takkuiset ja kasvosi itkettyneet. Peilikin sinulta puuttuu, aikuinen, joka kertoo, että olet hyvä, hyväksytty, kaunis, ihmeellinen, ihmeen ihana. Olet täydellinen: pieni enkeli, jumalallinen kipinä. Anna minun pukea päällesi kauniit vaatteet, kammata hiuksesi ja pyyhkiä kyyneleesi. Haluan tarjota ruokaa, juotavaa ja päiväunet sylissäni, turvaa ja rakkautta.
Miten sisäinen lapsi vastaa turvaan ja rakkauteen? Huutaa, kiukuttelee, polkee jalkaa, lyö, potkii ja raivoaa – testaa testaamasta päästyään, hylkäätkö. Hylkäätkö, kun olen vihainen ja pelokas? Ja rauhoittuu, kun katsot ja hyväksyt. Raivo vaihtuu hiljaiseksi itkuksi, nyyhkytykseksi ja pienet kädet kietoutuvat kaulaasi.
Alkaa iso työ. Tunnistan ja tiedostan kipeät kohtani vaan mitä niille tekisin? Tilaisinko ajan terapeutille, antaisinko lahjan ystävälle ja kertoisin tarinani, liikkuisinko enemmän ja nukkuisin yöni? Jospa vain huolehtisin itsestäni enemmän, antaisin auringon paistaa sisääni? Oppisin kyvyn ihmeellisen, itseni rakastamisen taidon.
Jätän taakseni lapsuuteni kivut ja murheet. Tervehdin niitä kiitollisuudella: kiitos kun olit vieraanani. Kipuni opettivat jotakin minusta, siksi olen kiitollinen. Lähetän rakkauden ajatuksia niille, jotka vahingoittivat minua, annan anteeksi heille ja itselleni. Ja päästän menneisyyteni menemään. Annan armahduksen tuulen puhaltaa.
Kiljahtelen sisäisesti, laulan kovaa ja korkealta, liikun; nostan kädet pystyyn, annan kehon kertoa, tanssin ja nautin. Nostan suun hymyyn, annan ilon virrata. Kikatan ja kierin lumessa, pyörin kuten lapsena kerran, levitän käteni, pyörin ympäri, ympäri, ympäri, annan murheiden lentää, vakavien ajatusten valua pois.
Astun uuteen elämään, jota vapaudeksi kutsutaan.
Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.
